Sivut

maanantai 30. marraskuuta 2015

Mikroskoopinen hippu

Aamupäivällä sain tiedon klinikalta, että pääsemme siirtoon. Kohdussani majailee tällä hetkellä "erinomainen" alkio. Mitään muuta luokitusta en edes täpinöissäni ehtinyt kysyä. :D  Siirto oli nopeasti ohi, eikä se tuntunut fyysiesti missään. Taisin kuitenkin hieman herkistyä ajatellessani, että se pieni mikroskooppinen hippu saattaa olla ensi vuonna meidän lapsi. <3

Käynnillä lääkäri vaihtoi Lugesteronit toiseen valmisteeseen nimeltä Crinone, koska minulla on pähkinäallergia, ja olen todennäköisesti noista Lugeista saanut lieviä oireita. Tuo Crinone on muuten vastaava tuote, mutta se on geelin muodossa. Lääkäri oli todella pahoillaan siitä, ettei pähknäallergiaani ole huomioitu lääkettä määrätessä, koska Lugesteronin pinnassa on maapähkinäöljyä. Onneksi kuitenkin oireeni olivat tosi lieviä, mutta selvisipä niille oireille syy. 

Tänään pakkaseen päätyi neljä samanlaista alkiota. Muutamaa alkiota vielä jatkoviljellään, mutta olen todella tyytyväinen jo noihin neljään. Toivon kuitenkin ettei niille tule käyttöä. :) Punktiossa saaduista 17 munasolusta kaikki eivät olleet kypsiä, joten ymmärtääkseni ihan normaali kato noiden solujen suhteen? Klinikalta tulee vielä tarkempi kirje noiden meidän solujen osalta. 

Testipäivä on maanantaina 14 joulukuuta, joten sinne asti pitäisi malttaa odotella.

10 kommenttia:

  1. Toivotaan, että onni potkaisee kerrasta. <3 Hyvä, että saitte myös pakkaseenkin alkioita! Onnea matkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin toivotaan. :) Pakkasesta sitten joskus myöhemmin käyttöön tai sitten olemme myös miettineet niiden lahjoittamista.. Onkohan sellainen mahdollista, kun noissa on vain meidän omia soluja.. Eikö ne lahjamunasolut ole yleensä niin, että niissä käytetään sen munasolun saajan puolison spermaa?
      Hih.. Ihan meinaan olemme tosissaan ajatelleet, että yksi ihme meille. Sitten voisi antaa samaa lahjaa muille. :) Minulla tuo kaikki munasolujen kasvatus ja punktio kävi tosi "kivuttomasti", että miksei sitten joskus voisi miettiä omien munasolujen lahjoitusta, jos pakkasessa ei vaikka sitten olisikaan mitään. En kyllä tiedä, että otetaanko lahjoittajiksi sellaista, joka on itse ollut hoidoissa..? Olen kyllä todella kiitollinen yhteen lapseen, jos sellainen meille suodaan. <3

      Poista
    2. Kyllä alkioita on mahdollista lahjoittaa. :) Se kuulostaa kyllä hyvältä vaihtoehdolta. Jos me saadaan alkioita joskus liikaa, niin halutaan kyllä lahjoittaa vaikka vaikealta se tuntuukin. Vaikeammalta tosin tuntuisi heittää roskiin...

      Poista
    3. Varmasti otamme selvää tuosta munasolujen lahjoittamisesta, jos pääsemme siihen pisteeseen että meillä on joku päivä elävä lapsi sylissä. :)

      Poista
  2. Hienoa kun siirtoon päästiin, ja vähintäänkin noin monta myös pakkaseen! Onnea mikroskooppiselle hipulle että kasvaisi oikein isoksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän meinasi aamulla olla maha kipeä, kun ei vielä tiennyt onnistuuko siirto. :) Kiitoksia onnentoivotuksista. <3 Samoin myös sinne samaa toivetta, että teidän pieni kasvaisi oikein isoksi. <3

      Poista
  3. Hurjasti onnea pikkuisen matkalaisen kanssa! Ja oi miten ihanasti ajateltu, että haluat antaa saman onnen jollekin toiselle <3
    -Lohis-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tuntuisi kyllä hyvältä antaa niinkin iso lahja jollekin toiselle lapsettomalle. :)

      Poista
  4. Ihania uutisia ja saitte kyllä hyvän määrän alkioita pakkaseen! :) <3 Tsemppiä piinapäiviin! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!