Sivut

maanantai 20. toukokuuta 2019

Kuulumisia rv9

Tänään alkoi raskausviikko 9+0. Vointi on jatkunut hyvänä. Oireina tällä hetkellä kova nälkä, jos edellisestä ruoasta on kulunut liian kauan. Liian kauan tarkoittaa noin kahta tuntia. Tässä raskaudessa taidan kokea ensimmäistä kertaa ruokahimoja. :D Nektariinit, kurkku ja aromisuola (!) ovat suurimmat himot. Aromisuolaa ei meiltä edes löydy, mutta töissä olen muutamia kertoja ripotellut kurkkusiivujen päälle. Esikoisesta muistan vatsan pömpöttäneen vähän rv14+, mutta nyt voisin sanoa turvotuksen olevan sitä luokkaa, että illemmalla on kiva avata jo housuista nappia.

Tänään dopplerilla löytyi jo puhelimeen nauhoitettava sydämensyke. Sykkeet oli 158-161. <3 Pakahdun onnesta. Vauvauutisia on nyt tullut muutama. Vielä pitäisi malttaa np-ultraan, johon aika tuli tänään. Ultraan on enää kolme viikkoa aikaa.

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Doppler

Tässäkin raskaudessa ostin dopplerin. Eilen rv 8+2 kokeilin ensimmäistä kertaa, että löytäisinkö sykkeen. Ensin ruudussa oli numerot 000, mutta melko pian löytyi syke joka oli 137-141 välillä. Ääni oli vaimea, eikä vielä kuulunut todellakaan selvästi. Istukasta (?) tuleva "viuh,viuh" ääni kuului välillä todella selvästi ja aika lähellä tuota ääntä näyttöön tuli nuo lukemat. Välillä lukema kävi 124 ja siitä ylöspäin. Oma sykkeeni oli 69-71, eli kai tuo matalampi 124 syke oli myös alkion? Täytyy katsoa esikoisen neuvolakortista, että minkälaisia sykkeitä hänellä oli. Muistaisin niiden olleen myös jotain tuommoista. Oman sykkeeni kokeilin rinnasta. :D Oli muuten kova jumpsutus.

maanantai 13. toukokuuta 2019

Ensimmäinen neuvola

Tänään on ensimmäinen neuvola. Soitin perjantaina neuvolaan ja sain peruutusajan tälle päivälle, koska viikkoja on jo sen verran, että ensimmäinen neuvola tulisi olla tällä viikolla. Lähinnä siis sen takia, jos haluamme käydä niissä verikokeissa ennen np-ultraa. Tänään on rv 8+0 eli 9 raskausviikko. Esikoinen lähtee tänään mukaani neuvolaan, koska tykkää ihan hurjasti meidän neuvolasta ja terkasta. Täällä on ihan huippua se, että äitiysneuvolan terkka on myös lastenneuvolassa terkkana siihen asti kun neuvolassa tarvitsee käydä. Aikaisemmalla paikkakunnalla äitiysneuvolan terkka oli eri kuin lastenneuvolassa ja meillä vaihtuvuutta oli ihan hurjasti just äitiysneuvolan aikoihin. Hieman iski paniikki, että mahdanko löytää esikoisen aikaista äitiysneuvolakorttia, kun terveydenhoitaja sen pyysi ottamaan mukaan tälle ensimmäiselle käynille. Löyti onneksi ja oli hauska palata sen raskauden aikaisiin hetkiin neuvolakortin kautta.

Nyt pakko ruveta valmistautumaan neuvolaan lähtöön. :) Mukavaa maanantaita kaikille!

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Sydän

💓 Siellä se pikkuinen oli pieni sydän jumpsuttaen. Kyyneleet valuivat lääkärin laittaessa sydänäänet kuuluviin. Sitkeä pikkuinen pakkasalkio. Mittojen mukaan vastasi viikoja 7+2, eli muutama päivä pienempää. Laskettuaika on 23.12. Mitä vuotoon tulee, niin lääkäri ei osanut sanoa sille syytä. Mitään poikkeavaa ei löytynyt. Pääasia että pikkuinen on pysynyt mukana.

Aikataulutettua

Koko alkuvuosi on ollut lapsettomuushoitojen kanssa melkoista aikatauluttamista. Lääkärikäynnit, lääkkeiden muistaminen, apteekissa käynnit, laboratoriossa ravaaminen ja sitten vielä epätietoisuus, joka johtuu epämääräisestä vuodosta. Apteekissa käynnin luettelin siksi, että vuodon takia olen hakenut Lugesteroneita vain yhden paketin kerrallaan. Yksi paketti riittää viideksi päiväksi. Mitä sitten tulee lääkkeiden muistamiseen.. En muistaisi ilman kännykkään laitettuja muistutuksia kahdeksan tunnin välein. Olen ottanut lääkkeitä säännöllisesti 28.3 alkaen kello 6,14 ja 22. Tänään voi tuntua omituiselta, jos hälytyksiä ei enää tarvita ja lääkkenoton sijaan odottelen kunnon vuotoa. Lääkärikäynnit on osuntut näiden hoitojen aikana aina iltapäivälle, joten työvuoroja on saanut muuttaa vapaapäiviksi jatkuvasti. Onneksi on vuorotyö, joka mahdollistaa vuoronvaihdon työkaverin kanssa, eikä keskelle päivää osuvat lääkäriajat ole tuottanut suurempaa stressiä.

Vielä olisi muutama tunti odottelua. Iltapäivästä selviää, että onko kyytiläinen vielä mukana. Tänään on raskausviikko 7+6. Jännittää ihan hulluna. Olen miettinyt että minkälainen on minun reaktio siinä kohtaa, kun lääkäri toteaa, mitä sitten ikinä toteaa. Minulla ei ole varmaa fiilistä kumpaankaan suuntaan. Viimeksi vuotoa tuli runsaammin perjantaina, lauantaina enää tuhrua. Tähän päivään asti Lugesteron on valunut puhtaan valkoisena. Ei kipuja, ei vuotoja. Ennen perjantaita oli tuhrua, ja edellinen verinen holahdus silloin pääsiäisen jälkeen torstaina. Vuotoa kesti melkein kaksi viikkoa jonkinlaisena.

Kirjoitan uudestaan illalla. Peukut pystyy. :)

perjantai 3. toukokuuta 2019

HCG nousee

Hcg oli tänään raskausviikolla 7+1: 39788. Kuulemma hyvin noussut viime viikkoisesta, ja viitearvoissa mennään. Kätilö sanoi lääkärin todenneen, että nyt joudutaan kaikki jännittämään ja odottamaan keskiviikon ultraa. Ilman kipuja tai lisääntyvää vuotoa emme voi päätellä mitään. Arvon perusteella ihan normaalisti etenevä alkuraskaus. Tänään vuotoa tuli kerran taas holahtaen ja sitten ei mitään. Tää on r-a-s-i-t-t-a-v-a-a! Onnellinen tietty että arvo nousee, mutta miksi ihmeessä pitää vuotaa. Tuli vähän semmoinen olo että lääkäri olisi ollut varma sen suhteen, että arvo on laskussa. Googlaamalla ei oikein löydy enää uutta luettavaa. :D Mitä mieltä te ootte tästä? Jostain luin et arvo tuplaantuisi kahden päivän välein, mutta voiko se olla edes mahdollista. Siihen nähden tuo arvo olisi matala, mutta hcg taulukosta katsottuna menee ihan siellä arvoissa.

Odottelua..

Uusi raskausviikko alkoi eilen. Heti eilen aamulla kävin labrassa ja siitä asti olen malttamattomana odotellut, että koska poliklinikalta ilmoitetaan hcg tulos. Lupasivat ilmoittaa tänään ja toivottavasti kurkkaavat mun labrat jo aamusta, koska tämä epätietoisuus on ihan hirveetä. Toisaalta tiedon saaminen heti aamusta tai vasta iltapäivästä ei muuta lopputulosta.
Viimeksi hoitaja soitti kertoakseen, että hcg oli sen yli 10000. Silloin oli raskausviikko 5+6. Nyt arvon pitäisi olla sitten jotain todella paljon enemmän, koska tänään on raskausviikko 7+1. Ihan hurjan myöhäiseen ajankohtaan on varattu tuo varhaisultra! Silloin on jo rv7+6. Kohdunulkopuolinen oirehtisi tuossa kohtaa jo aika varmasti.

Eilinen oli vuodon suhteen hyvä päivä. Vuoto ei lisääntynyt, vaikka reippaasti pyöräillen kävin labrassa. Lugesteronia en käynyt ostamassa enää enempää. Lugesteron riittää huomiselle aamulle asti. Käyn hakemassa huomenna lisää Lugesteronia, jos arvo on normaali raskausviikkoihin nähden. Sitten seuraava paketti riittää juuri varhaisultraan asti. Tässä mennään kyllä niin päivä kerrallaan. Jännittää ihan älyttömästi. Esikoisen raskausaikana sitä oli jotenkin hassun luottavainen (muistaakseni).