Sivut

torstai 29. tammikuuta 2015

Epikriisi

Olipas taas jännittävää avata kirjettä poliklinikalta, vaikka tiesin kirjeen sisältävän tekstiä viime viikon perjantailta ja labroista. Diagnoosiksi oli kirjattu: "Täydellinen tai määrittämätön keskenmeno ilman komplikaatioita". Sana täydellinen oli tuossa yhteydessä hieman omituinen, mutta se on ihan oikea diagnoosi, joten mikäs minä olen sitä arvostelemaan. Epikriisissä todettiin oikean ovarion vieressä olleen jotain epätyypillistä löydöstä, mutta se oli todettu "todennäköisimmin" suolikaasuksi. Epikriisin lopussa todettiin vielä, että normaalien käytäntöjen mukaisesti potilasta pyydetään käymään laboratoriossa 9.2 hCG määrityksessä. 
Jep.. Hieman jäi vaivaamaan tuo oikean munasarjan "epätyypillinen" löydös, koska se kipu oli jatkuvasti oikealla puolella. Kuitenkin verikokeet sulkivat pois kohdunulkopuolisen, eikä ultraava lääkäri sanonut sanallakaan, että raskaus olisi ollut missään muualla kuin kohdussa. Kohdussa oli kuulemma "raskauteen sopivaa materiaalia". Itseäni jäi vaivaamaan se kipu oikealla puolella, joten kysyn seuraavan kerran polilla, että voisiko sitä oikean puolen johdinta vielä vilkaista, koska se vetikin silloin aukiolotutkimuksessa huonommin. Jännittävää, kun ei sinne oman kropan sisälle näe. :) Muutenhan vuodot ja kivut ovat loppuneet. Toisinaan oikealla tuntuu pientä vihlontaa, mutta olo on palautunut täysin normaaliksi.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Oireet

Ajattelin listata muutamia asioita, jotta en niitä unohtaisi. Kyseesä onkin siis ne muutamat oireet, jotka yrittivät (ehkä) kertoa raskaudesta. Tänään tyhjiä pulloja (kivennäisvesi) kaapista pussiin laittaessani tajusin todellakin kärsineeni mielettömästä janosta viime kuukautisista lähtien. Jano on helittänyt, joka johtuu tietysti siitä ettei minun kehossani enää tänää todennäköisesti ole raskaushormoonia.
Yksi asia saa jälkikäteen harmittelemaan, että miksi en heti ymmärtänyt.. Nimittäin meidän vanhempi koira yritti nylkyttää minun jalkaani toisinaan, joka on todellakin hänelle epätyypillistä käytöstä. Koiran käyttäytyminen muuttui myös sellaiseksi nuoren koiran käytökseksi. Meidän tyynyt olivat myös toistuvasti nylkyttämisen "kohteena", joka sai minut kirjaimellisesti repimään hiuksia päästäni, koska en vaan voinut ymmärtää tuon vanhan höpsön koiran toimintaa. Jatkossa teen taatusti testin, jos koira noin alkaa toimimaan. Yllättäen hänen käyttäytyminen on palautunut normaaliksi viime päivien aikana. :)
Kolmantena juttuna oli lievä hajuaistin paraneminen. Hajuaisti oli todella herkillä muutamina kertoina. Ajoin yhtenä perjantaina autolla pidemmän matkan ja ihmettelin tosissani tupakan hajua autossa, vaikka meidän autossa ei tosissaan polteta. Myöskin nenäverenvuotoa oli normaalia useammin. Tosin tuo nenäverenvuoto saattoi johtua myös pakkasista, koska olen verenvuotoon taipuvainen.
Muut oireethan oli kuukautiskivut ja täysin normaalit kuukautiset, jotka eivät loppuneet ennen keskenmenoa.. Keskenmenon jälkeen vuoto virallisesti loppui toissapäivänä tai eilen. Eli täällä on vihdoinkin päästy eroon räteistä. :) Lapsettomuuspoliklinikalta ei ole kuulunut vielä mitään!!! Ei kivaa hommaa odotteleminen malttamattomalle.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Seurantaa

Tänään kävin uudelleen labrassa. Äsken soitti perjantaina ultrannut lääkäri, että hCG oli laskenut hienosti jo arvoon 32. Kahden viikon päästä, eli 9 helmikuuta on viimeinen hCG kontrolli. Yksi taukokierto välissä ja sitten saa yrittää uutta raskautta.
Soitin myös lapsettomuuspoliklinikalle uuden suunnitelman vuoksi. Kätilö konsultoi lääkäriä, ja aika lapsettomuuspoliklinikalle on helmikuun aikana todennäköisesti. Huh.. Ei voi muuta sanoa kuin, että olihan viikko. Huomenna aamulla on nimittäin tasan viikko positiivisesta raskaustestistä.. Eiköhän tässä saada taas ajatukset kasaan ennen uutta yritystä.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Kesken keskenmenon

Otsikon mukainen fiilis on ollut viikonlopun aikana jatkuvasti mielessä. Teinkö positiivisen testin tosiaan "kesken keskenmenon". Silittelinkö tiistaista perjantaihin tyhjenevää kohtua? Miksi ihmeessä tein sen raskaustestin? Mies on ollut keskenmenosta huolimatta meistä se positiivisempi. Hänen mielestään meidän tulisi ajatella, että nyt tiedämme raskauden olevan edes jollain tasolla mahdollista. Millään tavalla keskenmeno ei ole miehen mielestä minun vikani. Enhän minä voinut tietää olevani raskaana, kun viimeisiä Letrozoleja söin. Itselläni on edelleen vahva fiilis siitä, että keskenmeno ainakin osittain johtui omasta huolimattomuudestani. Tosin silloin 9 tammikuuta olin tulossa konsertista junalla, jolloin vuosin niinkin runsaasti, että kotiin tullessani huomasin siteen falskanneen reilusti.. Miksi siis olisin luullut, että kohdussani kannan meidän pientä ihmettä.. Vai oliko keskenmeno jo silloin alkanut?
Kätilön mukaan olin raskautunut joulukuun kierrosta, eli kolmannesta Letrozole kierrosta. Kolmas kerta tossissaan toden sanoi. Kätilö kuitenkin kielsi minua ehdottomasti ajattelemasta ollenkaan, että olisin Letrozoleja syömällä saanut raskauden keskeytymään. Kätilö muistutti, että vuoto oli runsasta jo ennen neljännen kierron lääkkeitä. Hänen mukaansa raskauden jatkuminen oli vuodon alkaessa todella epätodennäköistä. Keskeytymisen syytä emme saa ikinä selville, mutta todennäköisesti syy oli alkion kehityksessä (kromosomivika tmv..).
Huomenna menen labraan tarkistuttamaan vielä hCG arvon. Toivotaan, että suunta on edelleen laskussa, koska uusi kierto voi alkaa ymmärtääkseni vasta siinä kohtaa, kun raskaushormoni on laskenut lähelle nollaa tai ainakin alle viiden. Itse en ole tehnyt testejä kotona, koska uskon niiden olevan vielä positiivisia ainakin herkimmillä testeillä. Huomenna yritän myös saada hieman selvyyttä jatkoista, joten lisää meidän tilanteesta ensi viikon aikana. Yksi lääkkeetön kierto tässä ainakin tulee, mutta koska sitten kuukautiset alkaa, niin sitä ei kukaan vielä voi ennustaa. Toivottavasti ei nyt hirveän pitkälle anna odotuttaa.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Alkuraskauden keskenmeno

Aamun labroista hCG oli laskenut jo keskiviikosta puolella, eli tänään arvo vain 122. Ultratessa ei kohdunulkopuolista, eli kyseessä normaali raskaus, joka keskeytynyt hyvin varhaisilla viikoilla. Maanantaina uusi hCG tarkistus, mutta seuraavia hoitoja kohti vie meidän tie.. Hetki menee, että tästä taas noustaan.

torstai 22. tammikuuta 2015

Lukuja ja pohdintaa

Tämä päivä on menty kokonaisuudessaan ilman särkylääkettä. Kipu on hellittänyt, mutta vuotoa on edelleen. Oikeastaan fyysisiä oireita ei ole ollenkaan. Pelkään kovasti, että huomenna todetaan raskauden päättyneen keskenmenoon. Toissapäivänä ensimmäisen testin jälkeen minulla oli nimittäin ehkä pahimmat kivut koko tänä aikana. Eilinen meni yhden grammasen Panadolin voimilla. Jännittää ihan älyttömästi, joten voi olla ettei ensi yönä ihan hirveästi nukuta.

Löysin netistä hCG taulukon, jonka mukaan tuo minun tulokseni 252 menisi tuohon 2-3 viikkoa hedelmöityksestä, eli 4-5 viikkoa edellisistä kuukautisista. Ei ihan natsaa noiden edellisten kuukautisten alkamisesta, koska niistä on huomenna vasta kaksi viikkoa. Joulukuun kuukautisista tulee taas kuluneeksi kuusi viikkoa. Neljä viikkoa on kulunut siitä joulukuun 25 päivän positiivisesta ovulaatiotestistä.
Todellakin tuntuu ihan liian pieneltä tulokselta tuo minun eilinen arvo. Pidetään peukut pystyssä, että se olisi huomenna tuplaantunut ja, että se raskaus ei olisi kohdunulkopuolinen. Toivon niin, että saisin kertoa teille huomenna tarinan todellisesta ihmeestä. <3

Aika hedelmöityksestä, Aika viimeisistä kuukautisista, 
HCG:n määrä mIU/ml 

1 viikko 3 viikkoa 0-5 
2 viikkoa 4 viikkoa 3-426 
3 viikkoa 5 viikkoa 18-7340 
4 viikkoa 6 viikkoa 1080-56500 
5-6 viikkoa 7-8 viikkoa 7650-229000 
6-9 viikkoa 8-11 viikkoa 25700-288000 
8-11 viikkoa 10-13 viikkoa 13000-253000 
17-24 viikkoa 2. kolmannes 4060-65400 
>25 viikkoa 3. kolmannes 3640-117000 

252

Eilisen labran, eli hCG:n tulos oli 252. Huomenna heti aamusta labraan samaan kokeeseen, jossa katsotaan lähteekö arvo nousemaan, vai onko käynnissä keskenmeno. Samalla ottavat myös kokeen joka poissulkee kohdunulkopuolisen, mutta aamulla puhelimessa Kätilö oli vahvasti sitä mieltä, ettei tämä raskaus tule jatkumaan normaalisti. Hän epäili vahvasti kohdunulkopuolista, koska minulla on tullut normaalit kuukautiset ja vuoto on jatkunut kipujen kera. 
Lääkäri oli kommentoinut tilannettani, että en ole Letrozolea syömällä voinut aiheuttaa vahinkoa, koska mahdollinen raskaus on vielä todella alussa. Se oli helpotus, ja en kuulemma ole ensimmäinen. Jatkoa tilanteelle mahdollisesti tänään, tai huomenna, jos jotain muutoksia tulee tilanteeseeni.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Sanaton

Melkoinen viikon aloitus takana. Yritän kertoa tapahtumat jotenkin järkevässä järjestyksessä, mutta todennäköisesti epäonnistun oman järkytykseni vuoksi. Tänään olen vuotanut yhteensä 13 vuorokautta. Maanantaina rupesin olemaan todella huolissani jatkuvasta vuodosta ja kivusta, joten tein eilen aamulla raskaustestin, vaikka pissan mukana oli runsaasti verta. Clear bluen plus testiin pissatessani plus merkki piirtyi välittömästi testiin, eikä tulos jäänyt epäselväksi. Täällä ollaan raskaana, mutta todennäköisesti keskenmeno on normaalia raskautta todennäköisempi.
Tänään aamulla tein uuden testin digitaalisella Clear bluen testillä. Tuloksena "Raskaana 2-3". Soitin naistentautienpoliklinikalle, joka on yhteydessä lapsettomuuspoliklinikkaamme. Yhtä hämmästynyt oli kätilö tilanteestani. Sain välittömästi lähetteen oman terveysaseman laboratorioon hcg- määritykseen. Tuloksia odottelen mahdollisesti huomiseen, mutta soitan polille vielä tänään ennen kello 15. 
Pähkäilimme kätilön kanssa tilannettani, joka on siis aivan käsittämätön. Minulla on nimittäin ollut edelliset RUNSAAT kuukautiset 9.1 alkaen. Vuoto ei ole missään kohtaa loppunut kokonaan, mutta noiden ensimmäisten vuotopäivien jälkeen aloitin ne pirun Letrozolet, koska en voinut uskoa olevani raskaana. Pelkään todellakin aiheuttaneeni itse tämän keskenmenon. Ei tuota lääkettä ole tarkoitettu raskauden aikana. :(
Edellinen positiivinen ovulaatiotesti tuli tehtyä 25.12.2014, joten siihen nähden digitaalisen testin pitäisi näyttää jo vähintään sitä "Raskaana 3+" tulosta. Netti on pirullinen paikka, koska nyt pelkään kohdunulkoista, hematoomaa, keskenmenoa jne.. Miksi ihmeessä meidän pitää joutua kokemaan vielä tämäkin? Pistän myöhemmin lisää infoa tilanteestani, mutta pyydän ettei minua tässä kohtaa vielä onnittella.. Todennäköisesti ilmoitan tänään tai viimeistään huomenna siitä hcg kokeen tuloksesta. Lapsettomuuspoliklinikan lääkäri on myös huomenna yhteydessä, jos ei minun vointini mene niin huonoksi, että tänään joudumme menemään päivystykseen.

LISÄYS: En saanut tänään tuon verikokeen tuloksia, joten huomiseen jännäillään. Kipu on onneksi hellittänyt, mutta vuotoa on edelleen joka kerta, kun vessassa käyn. Kätilön laskujen mukaan elettäisiin rv.5+5, jos mentäisiin tuon ovulaation mukaan. Ymmärtääkseni mitään sykkeitä ei ultrassa näy, vaikka sellaiseen huomenna/perjantaina päästäisiin? Jotenkin minulla on sellainen tunne, että ovulaatio on ollut hieman ennen kuukautisten alkua.. Omituista.. Tiedättekö, että olo on ihan järkyttävä tällä hetkellä. :(

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Ärsyttää

Hämmästyttää, kummastuttaa.. Onko kellään kokemusta kymmenen päivän vuodosta? Eli 9.1 alkoi kunnon vuoto. Vuoto oli runsasta ehkä sen kolme päivää, jonka jälkeen on tullut päivittäin ruskeaa vuotoa. Toisinaan vuoto on niukkaa ruskeaa, mutta toisinaan ihan kunnon verta. Mahtaako olla Letrozolen haittavaikutus, vai mitä hittoa?!? Kyllä ottaa päähän. Ei tässä kauheasti tee mieli etsiä ovulaatiota saati sitten tehdä niitä "talletuksia". Menikö mun kroppa ihan sekaisin..?

perjantai 9. tammikuuta 2015

Koopee ykkönen

Kiertopäivä yksi starttasi tänään. Tämä kierto tuntui ehkä kuitenkin pisimmältä Letrozole kierrolta, vaikka eihän niitä päiviä tähän kiertoon kertynyt 31 päivää enempää. Tänään ehti tulla jo 16 päivää täyteen siitä ovulaatiotestin plussasta, joten pieni toive ehti eilen tulla, mutta onneksi en kauempaa ehtinyt testin tekemistä miettiä. Eli viimeiseen Letrozolella avustettuun kiertoon käy meidän matka. Postia poliklinikalle laitan mahdollisesti ensi viikon aikana tai sitten vasta kun tämä kierto päättyy. Toki voisin yrittää päästä poliklinikan älyttömän lyhyen soittoajan aikana juttelemaan hoitajan kanssa jaktoista..

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Uuteen kiertoon

Otsikkokin sen jo kertoo, että täällä siirrytään todennäköisesti uuteen kiertoon joko tänään tai huomenna. Aamulla käydessäni lenkillä mietin ensimmäistä kertaa miehen reaktiota, kun kerron jälleen ettemme tässäkään kierrossa onnistuneet. Mies on ottanut uuden kierron alkamisen aina todella neutraalisti, eikä liiemmin muutenkaan murehdi tätä asiaa ainakaan hirveän näkyvästi. Miehen mielestä aika näyttää, että mitä hoidot tuovat tullessaan. Hän myös toteaa usein lapsettomuudesta keskusteltaessa, että "mun on hyvä olla sun kanssa kahdestaan". Lapsettomuushoidot mies on ottanut todella asiallisesti, eikä hän ole liiemmin kyseenalaistanut tutkimuksia, käyntejä poliklinikalla tai hoitomuotoja.
Hänen tutkimuksien (sperma-analyysin + perustutkimuksien) aikana huomasin miehessä pientä jännitystä. Matkat poliklinikalle on menneet lähinnä minun puhuessa, mutta takaisin tullessa mies on useimmiten kysellyt asioista, jotka ovat hänelle vielä vieraampia. Toisinaan heitämme melko karuakin läppää, mutta mielestäni se on vaan positiivinen juttu, ettei homma ihan surkutteluksi mene.

Avatessamme yhdessä meidän hoitotuloksia sisältävän kirjeen mies oli hetken todella hiljainen ja jännittynyt, mutta saatuamme hyviä uutisia mies oli silminnähden onnellinen. Kiertojen edetessä mies on muutamaan kertaan todennut, ettei lapsettomuus täytä enää meidän arkea kokonaan, vaan siitä on tullut lähinnä yksi osa meidän elämää tällä hetkellä. Lapsettomuus on meidän puheissa melko usein, mutta sen lisäksi meillä on paljon muitakin merkityksellisiä asioita ja suunnitelmia tulevaisuudelle. Lapsettomuudesta ei puhuta enää edes päivittäin (toki hoitomuoto on ollut jo pidempään sama).

Olen luonteeltani hieman malttamaton, joten turha varmasti sanoa, että odotan jo hirveästi sitä seuraavaa käyntiä lapsettomuuspoliklinikalla. Haluaisin jo tietää, että miten meitä lähdetään sitten maaliskuussa(?) hoitamaan. Maaliskuu kysymysmerkillä, koska en tiedä ihan 100%, että joudummeko pitämään ainakin sen yhden kierron verran taukoa hoitomuodon vaihtuessa. Toisaalta ihan hyvä varmasti antaa kropan hetken hengähtää, ja eihän kyse todennäköisesti ole kuukautta tai kahta pidemmästä ajasta.
Jos tässä eletään pian neljättä Letrozole kiertoa, niin voisin tehdä sellaisen postauksen, jossa kasaan ajatuksiani tämän hoitomuodon aikana, vaikka emme tällä tavalla saanetkaan raskautta alkamaan. Neljäs kierto päättyy helmikuun alussa, joten toivon kovasti aikaa lapsettomuuspoliklinikalle helmikuun aikana, jotta pääsisimme sitten maaliskuussa kokeilemaan sitä toista hoitomuotoa, mikä se sitten ikinä onkaan. :) Miten tiedän hoidot on jatkuneet Letrozolen/Femarin/Clomifenin jälkeen (nuo lääkkeet ovat vissiin eniten toistensa kaltaisia?).

(Weheartit)

tiistai 6. tammikuuta 2015

Vuoden alun mietteitä

Kiertopäivissä on tänään menossa numero 29 ja oikeastaan fiilis on ihan ok, vaikka vuodon alkaminen on todennäköisempää, kuin se ettei vuoto alkaisikaan. Taas nimittäin kasvoihin on tullut muutama mehevä finni kertomaan kuukautisten alkamisesta lähipäivinä. Ajattelin lisätä uuden vuoden lupauksiin/toiveisiin vielä yhden asian.. Yritän uskoa ihmeisiin, eli siihen että tämän vuoden aikana onnistuisimme hoidoissa. Pakkohan sitä on uskoa, vaikka helpolla emme varmasti tule pääsemään.

Jännitän jo hieman viimeisen Letrozole kierron alkamista, koska sen jälkeen alkaa taas muutaman kuukauden tauon jälkeen käynnit lapsettomuuspoliklinikalla. Uskomatonta, että edellisestä käynnistä on jo useampi kuukausi aikaa. Olen kyllä yllättänyt itseni sillä etten ole soitellut poliklinikalle kertaakaan meidän kuulumisista. Polin lääkäri oli nimittäin kirjannut epikriisiin, että "jos raskaus ei ala seuraavan kolmen kierron aikana, niin yhteys poliklinikalle vuoden vaihduttua". Vuosihan on kyllä vaihtunut, mutta olemme vasta kolmannessa Letrozole kierrossa ja tuo "seuraavat kolme kiertoa" oli ymmärtääkseni sen ensimmäisen kierron jälkeen. 
Toki voisin vuodon alkaessa soittaa ja muistuttaa meidän olemassaolosta poliklinikalle sen verran, että he tietävät missä meidän kohdalla mennään. Haluan myös varmiistaa, että mitä sen taukokierron aikana tapahtuu. Haluaisimme ainakin tietää tauon aikana seuraavien kiertojen suunnitelman, mutta siihen vaikuttaa taas varmasti paljon se, että kuinka ruuhkautunut poli on näiden kaikkien pyhien jälkeen. 


Toistaiseksi olemme pääseet melko vähillä kustannuksilla näissä hoidoissa, koska olemme hoidossa julkisella. Ymmärtääkseni kuitenkin ne seuraavien hoitojen lääkkeet tulevat maksamaan jo aika sievoisen summan. Onneksi on olemassa lääkekatto, joka mielestäni on kyllä tosi hyvä juttu, jos lapsettomuushoidoissa käytettävät lääkkeet edes kerryttävät tuota lääkekattoa? Toisaalta lääkkeiden kustannuksilla ei ole meille mitään merkitystä, koska olemme valmiita tekemään ja maksamaan tämän asian eteen mitä vain, eikä useampienkaan satasten kuluminen tunnu pahalta, jos lopputuloksena on oma lapsi. <3 Voisihan ne rahat huonomminkin käyttää. 
Pohdimme ennen virallisiin lapsettomuustutkimuksiin hakeutumista julkisen ja yksityisen välillä, ja edellenkin olemme olleet todella tyytyväisiä julkiseen hoitoon, vaikka poliklinikan kesäsulku tuntui hieman tympeältä. Toisaalta ei se naisen kuukautiskierto sen nopeammin ainakaan minun kohdallani kulu, vaikka olisimmekin hoidossa yksityisellä. Toki olisimme voineet varmasti siirtyä nopeamminkin rankempiin hoitoihin, mutta mielestäni on ihan hyvä kokeilla ensin näitä kevyempiä hoitoja kerta niihin meillä on mahdollisuus. 


Toisaaltahan nämä hoidot etenevät melko hitaasti, joten olen myös miettinyt, että joudutaanko jotain tutkimuksia tekemään uudestaan? Esimerkiksi papa otetaan minulta varmasti viimeistään toukokuussa, koska silloin on edellisestä kulunut taas jo se vuosi. Miehen sperma-analyysi otettiin elokuussa, mutta onkohan senkin kanssa joku aikaraja, että tulokset ovat vielä luotettavia? Ymmärtääkseni tuo sperman laatu vaihtelee jopa kolmen kuukauden välillä huomattavasti ainakin heidän kohdalla, joilla se ei ole normaali. Tosin miehelläni tuo tulos oli lähellä jotain ihan priimaa, mutta voihan siihen tulla muutoksia kaiken järjen mukaan.
Paljon on taas herännyt kysymyksiä. Muistaisinpa vaan taas kysyä näitä, kun lapsettomuuspoliklinikkaan olemme yhteydessä. Tietysti otan myös teiltä vastaan vastauksia, jos näihin minun mietteisiini osaatte suoraan antaa vastauksia. :) Seuraavaksi rupean etsimään meidän vierashuoneeseen tulevaan lastenhuoneeseen tapetteja. ;) Ihanaa pakkaspäivää kaikille. <3

maanantai 5. tammikuuta 2015

Muutoksien vuosi 2015?

Vuosi on alkanut todella rauhallisissa merkeissä, koska olen vielä toistaiseksi lomalla. Lauantaina olimme mieheni kanssa ystäväni syntymäpäivillä, joten eilinen meni pitkään nukkuessa ja elokuvia katsellessa. Kävin toki heittämässä perus lenkit koirien kanssa, mutta muuten ei kotoa tullut poistuttua.
Aikaisemmissa kierroissa kahden ja puolen vuoden lapsettomuuden aikana olen kieltäytynyt alkoholista aina oletetun ovulaation jälkeen, mutta tässä kierrossa en ole kyllä kieltäytynyt lasillista jouluna, uutena vuotena tai noilla syntymäpäivillä. Pakko sanoa, että on tehnyt ihan pirun hyvää elää ihan normaalisti viime viikkojen aikana. En jaksa elää loputtomiin kahden viikon sykleissä.. Ensin kaksi viikkoa odotellaan ovulaatiota ja eletään melko normaalisti. Kahden viikon kuluttua "leikitään" että ollaan raskaana. En tietenkään halua riskeerata tietoisesti mahdollista raskautta, mutta en nyt rupea noudattamaan ihan tullaista totaalista kieltäytymistä lasillisista tai antibiooteista (marraskuussa söin antibiootit vasta kuukautisten alettua, vaikka niistä olisi ollut apua paljon aikaisemmin siihen kurkunpääntulehdukseen).

Viime vuoden lopussa tein perusteellista siivousta meidän pienempään makuuhuoneeseen, koska olemme miettineet miehen kanssa sen remontoimista, vaikka emme biologista lasta tulisi ikinä saamaankaan. Huone on ollut vierashuoneena, mutta nyt toivoisin kaikkien sen huoneen pintojen päivitystä, sekä muutamien uusien huonekalujen ostoa.
Sillä silmällä lähdemme ostamaan tapetteja ja muita materiaaleja, että vielä joskus huone sisutettaisiin meidän lapselle. Pieniä muitakin suunnitelmia minulla ja miehelläni on, mutta niistä kerron mielelläni lisää vasta sitten, kun asia tulee vielä varmemmaksi. :)

Vuodelta 2015 odotan paljon muutoksia elämän eri alueilla. Isoin juttu taitaa olla mahdollinen työpaikan vaihdos, jos nykyisessä työssä asiat eivät muutu merkittävästi. Muuten tältä vuodelta odotan tietysti positiivista raskaustestiä, kodin pieniä muutoksia (tapettien vaihtoa, lattian uusimista), matkaa mieheni kanssa jonnekin lämpimään tai ainakin kesällä mökkeilemään pohjoseen. Tämän vuoden aikana lupaan karsia asuntomme nurkista pois kaikkea ylimääräistä. Lupaan liikkua edelleen arhkerasti ja pitää itsestäni entistä parempaa huolta. Haluan myös tänä vuonna muistaa miestäni jollain hauskalla tavalla? Joku pieni matka, joka tulisi miehelle täytenä yllätyksenä..?

Tässä kierrossa eletään jo kierron viimeisiä päiviä. Tänään on nimittäin jo kiertopäivä numero 28. Positiivisesta ovulaatiotestistä on kulunut tosin vasta 11 päivää, joten kierto todennäköisesti venyy yli kolmenkymmenen. Uuden kierron alkaessa meillä alkaa myös viimeinen Letrozolella avustettu kierto, jonka jälkeen otan sovitusti yhteyttä lapsettomuuspoliklinikalle. Tarkoituksena on pitää yksi välikierto, jonka jälkeen alkaa sitten joku muu hoitomuoto. Mitään puhetta ei ole vielä ollut, että mikä se meidän hoitomuoto sitten on.

(weheartit)