Aikaisemmissa kierroissa kahden ja puolen vuoden lapsettomuuden aikana olen kieltäytynyt alkoholista aina oletetun ovulaation jälkeen, mutta tässä kierrossa en ole kyllä kieltäytynyt lasillista jouluna, uutena vuotena tai noilla syntymäpäivillä. Pakko sanoa, että on tehnyt ihan pirun hyvää elää ihan normaalisti viime viikkojen aikana. En jaksa elää loputtomiin kahden viikon sykleissä.. Ensin kaksi viikkoa odotellaan ovulaatiota ja eletään melko normaalisti. Kahden viikon kuluttua "leikitään" että ollaan raskaana. En tietenkään halua riskeerata tietoisesti mahdollista raskautta, mutta en nyt rupea noudattamaan ihan tullaista totaalista kieltäytymistä lasillisista tai antibiooteista (marraskuussa söin antibiootit vasta kuukautisten alettua, vaikka niistä olisi ollut apua paljon aikaisemmin siihen kurkunpääntulehdukseen).
Viime vuoden lopussa tein perusteellista siivousta meidän pienempään makuuhuoneeseen, koska olemme miettineet miehen kanssa sen remontoimista, vaikka emme biologista lasta tulisi ikinä saamaankaan. Huone on ollut vierashuoneena, mutta nyt toivoisin kaikkien sen huoneen pintojen päivitystä, sekä muutamien uusien huonekalujen ostoa.
Sillä silmällä lähdemme ostamaan tapetteja ja muita materiaaleja, että vielä joskus huone sisutettaisiin meidän lapselle. Pieniä muitakin suunnitelmia minulla ja miehelläni on, mutta niistä kerron mielelläni lisää vasta sitten, kun asia tulee vielä varmemmaksi. :)
Vuodelta 2015 odotan paljon muutoksia elämän eri alueilla. Isoin juttu taitaa olla mahdollinen työpaikan vaihdos, jos nykyisessä työssä asiat eivät muutu merkittävästi. Muuten tältä vuodelta odotan tietysti positiivista raskaustestiä, kodin pieniä muutoksia (tapettien vaihtoa, lattian uusimista), matkaa mieheni kanssa jonnekin lämpimään tai ainakin kesällä mökkeilemään pohjoseen. Tämän vuoden aikana lupaan karsia asuntomme nurkista pois kaikkea ylimääräistä. Lupaan liikkua edelleen arhkerasti ja pitää itsestäni entistä parempaa huolta. Haluan myös tänä vuonna muistaa miestäni jollain hauskalla tavalla? Joku pieni matka, joka tulisi miehelle täytenä yllätyksenä..?
Tässä kierrossa eletään jo kierron viimeisiä päiviä. Tänään on nimittäin jo kiertopäivä numero 28. Positiivisesta ovulaatiotestistä on kulunut tosin vasta 11 päivää, joten kierto todennäköisesti venyy yli kolmenkymmenen. Uuden kierron alkaessa meillä alkaa myös viimeinen Letrozolella avustettu kierto, jonka jälkeen otan sovitusti yhteyttä lapsettomuuspoliklinikalle. Tarkoituksena on pitää yksi välikierto, jonka jälkeen alkaa sitten joku muu hoitomuoto. Mitään puhetta ei ole vielä ollut, että mikä se meidän hoitomuoto sitten on.
(weheartit)
Mäkin toivon teille niin onnistumista! :) <3 Hyvältä kuulostaa sun suunnitelmat tälle vuodelle. :)
VastaaPoistaSamoin! <3 Innoissani odotan tuota ensimmäistä remonttia, koska se ajoittuu ehkä todennäköisesti jo muutaman viikon päähän. :)
Poista