Sivut

perjantai 30. lokakuuta 2015

Uuden kierron odottelua

Otsikko sen jo kertookin, että täällä odotellaan tosiaan uuden kierron alkua. Tänään tein jo yhden negatiivisen raskaustestin, eli raskauden takia tämä kierto ei ole ainakaan venymässä. Jos nyt viikonlopun aikana alkaisi uusi kierto, niin olisimme taas yhden askeleen lähempänä hoitoja. Huoh.. Mitä teille muille kuuluu? :)

lauantai 10. lokakuuta 2015

Seuraavaksi

Meidän hoidot tulevat etenemään heti seuraavien kuukautisten alettua. Ensimmäisenä kiertopäivänä soitan lapsettomuuspoliklinikalle, jotta saan varattua ensimmäisen ajan ultraääneen. Ennen irroituspiikkiä minulla tulee olemaan ainakin kaksi ultraa. Kiertopäivänä kaksi aloitan Gonal-f nimisen lääkkeen annoksella 150IU. Muistaakseni tuohon rinnalle tuli seitsämäntenä kiertopäivänä Olgalutran. Irrotuspiikkinä minulla käytetään Pregnyliä. Luteelivaiheen tueksi määrättiin Lugesteron.
Saan reseptit vasta torstaina, kun olen käynyt ensin harjoittelemassa hoitajan kanssa pistämistä. Meillä tuon opetuksen saa kaikki, vaikka olisikin kokemusta pistämisestä. Minulla on runsaasti kokemusta pistämisestä, mutta siitä huolimatta koen ihan hyvänä sen, että pääsee vielä kertaamaan koko tuon tulevan lääkityksen, pistopäivät ja muut hoitoon liittyvät asiat meidän ihanan hoitajan kanssa.

Perjantaina sain mukaani muutamia tuoteselosteita noista lääkkeistä, muovisen kannellisen purkin neuloille, jotain IVF- hoitoihin liittyvää luettavaa ja neuloja. Hirveän tarkkaan en ole vielä tuota pussukkaa (meidän polilta sai sellaisen pussukan kaikelle tuolle sälälle) tutkinut, mutta jotenkin on sellainen "hykertelevä" olo kun noita tulevia hoitoja ajattelee.

Vielä en ole saanut tuonne "Omakantaan" mitään tietoa siitä eilisestä käynnistä, joten kaikki kirjoitettu on nyt ihan oman muistin varassa. Lääkäri ultrasi taas käynnin lopussa todeten, että ainakin yksi 8mm ja 4mm follikkeli näkyi. Tosi pieniä siis eilisille kiertopäiville! Tuli ainakin todistettua, että ne minikuukautiset oli ihan oikeasti kuukautiset. Toivottavasti nyt vaan tämäkin kierto olisi edellisen kaltainen, ja pysyisi maltillisesti alle 30 päivän. Eilisen polikäynnin yhteydessä kävimme myös antamassa ne infektioverikokeet, ja allekirjoitimme muutamia papereita hedelmöityshoitoihin liittyen.

Suosituimmat tägit tälle kuvalle: hope, happiness, hoffnung, stay strong ja you

Nyt on muuten pakko hehkuttaa tuota Apulannan - Valot pimeyksien reunoilla kappaletta.. Kannattaa kuunnella. :)


torstai 8. lokakuuta 2015

Huomenna!

Huomenna tähän aikaan on meidän IVF- suunnitelma jo meidän tiedossa, ja illalla varmasti viimeistään tulen kertomaan sen myös tänne blogin puolelle. Ihan super jännittävää, vaikka hieman olemmekin jo "opiskelleet", että minkälaisia suunnitelmia muille on tehty. Mietin myös yhtä käytännön seikkaa, eli mahtaako kellään olla kokemusta pienempien paikkakuntien apteekkien lääketarjonnasta? Me asumme nimittäin melko pienessä paikassa, joten mahtaakohan meidän lähiapteekista löytyä niitä kaikkia lääkkeitä suoraan? Toisaalta nyt on menossa tämän kierron alkupuoli, eli hyvin ehdin varmasti tilata tarvittavat lääkkeet tuohon meidän lähiapteekkiin.

Huominen on nopeasti laskettuna kp11, joten vielä joudutaan hetki odottamaan hoitojen virallista alkua. Mitä kaikkea tuolla IVF- suunnittelussa tapahtuu? Sen tiedän tosiaan, että ainakin meistä molemmista otetaan ne infektiokokeet, ja ymmärtääkseni allekirjoitamme jotkut hedelmöityshoitoihin liittyvät paperit.. Edelleen minulla on melko hyvä fiilis tulevia hoitoja kohtaan. :)

tiistai 6. lokakuuta 2015

Kolme yötä..

Enää kolme yötä lapsettomuuspoliklinikan käyntiin! :) Mies sai perjantain vapaaksi, ja verikokeisiinkin pitäisi olla lähetteet valmiina. Jännittävää ajatella, että perjantaina minulta pitäisi löytyä reseptit ensimmäiseen (ja toivottavasti viimeiseen) IVF- hoitoon. Kuinkakohan kovaa sitä tulee pettymään, jos ensimmäinen hoito ei tuota tulosta? Olen nimittäin todella toiveikas tätä ensimmäistä hoitoa kohtaan. Tulee vähän samanlainen fiilis, kun silloin e-pillereiden lopetuksen aikaan. :P

torstai 1. lokakuuta 2015

Tilanteita

Mistähän sitä taas lähtisi tätäkin tilannetta taas avaamaan. Nämä kuukautiset ovat nimittäin taas ihan omanlaatuiset. Tiistaina vuoto alkoi mielestäni ihan normaalina kuukautisvuotona, mutta tuon tiistain jälkeen on tullut vaan sellaista rusehtavaa tuhrua. Tänään aamulla luulin jo hetken, että alkaisi sellainen normaali vuoto, mutta yhden sellaisen verisen "jojon" jälkeen tuli ehkä ruokalusikallinen verta, ja taas koko loppu päivä pelkkää tuhrua..
Aina pahimpaan mahdolliseen saumaan nämä "epämääräiset" kuukautiset. Tosi kiva mennä ensi viikolla polille, ja todeta etten ole ihan varma milloin edelliset kuukauiset alkoi.. Ehkä tällä yrityshistorialla pitäisi yhdet kuukautiset tunnistaa (!!!). Onneksi polilla lääkäri voi sitten tarvittaessa ultrata, ja katsoa kohdunlimakalvon tilanteen (?). Jos tiistaita ei lasketa kiertopäiväksi numero yksi, niin tänään olisikin jo kiertopäivä numero 31. :/ En haluaisi millään, että hoidot viivästyisi tämän takia.