Sivut

perjantai 27. marraskuuta 2015

Punktio

Punktio oli nopeasti ohi aamulla, mutta väsymys on ollut kova koko päivän. Punktio oli mielestäni todella nopea, ja kivuton toimenpide. Isoimmat kivut ovat olleet nyt illemmalla, mutta nekin hyvin hallinnassa Panadolilla. Punktiossa follikkeleja oli 21. Munasoluja saatiin kerättyä 17.Vatsaontelossa ei ollut nestettä ja mitään vuotojakaan ei punktion aikana tullut. Lääkäri oli kirjoitanut limakalvosta vain "endometrium hyvä", eli näillä tiedoilla kohti maanantaita. 
Maanantaina on sovittuna siirto, mutta ennen lähtöäni klinikalle varmistan vielä puhelimitse, että jotain siirrettävää on. Hieman harmittaa jälkikäteen, että jännitin niin kovasti tuota toimenpidettä, koska ei se mielestäni ollut mikään aivan kamala.

Heti saapuessani klinikalle kello 7.30 sain esilääkkeen. Kello 8 alkoi punktio, jonka aikana sain rauhoittavaa ja kipulääkettä suoneen. Sain myös jonkun supon (!!!) ennen punktion alkua. Toimenpiteen jälkeen minua nesteytettiin, ja sain myös pyytäessäni kipulääkettä suoneen. Ennen lähtöäni sain vielä kipulääkettä suun kautta. Näin lueteltuna tuo kuulostaa siltä, että en olisi muuta tänään tehnytkään kuin saanut lääkkeitä vähän eri rööreihin. :D Kotona olen ottanut kaksi kertaa 1g Panadolin. Olen juonut koko päivän runsaasti vettä, mutta muuten olen pystynyt tekemään normaaleja asioita hieman hitaammilla liikkeillä. 

Miehen näyte oli ollut kuulemma hyvä. Pesun jälkeistä tulosta emme kuulleet, koska pääsimme lähtemään melko nopeasti toimenpiteen jälkeen kotiin. Nopea kotiutuminen johtui ymmärtääkseni minun hyvästä voinnista. Olin nimittäin toimenpiteen jälkeen tarkkailussa vain noin 30 minuuttia. Tarkkailun jälkeen söin klinikalta saadun aamupalan ja kävin pissalla. Ymmärtääkseni tuo pissaaminen oli yksi ehto sille, että klinikalta sai poistua. Ennen lähtöä tapasimme miehen kanssa vielä punktion hoitaneen lääkärin. Lääkäri kertoi follikkeleiden ja munasolujen määrän, sekä miehen näytteen laadun. 

Nyt illalla on vatsa selkeästi turvoksissa, mutta muuten olo on ihan hyvä. Ensi yön ajattelin nukkua edellistä paremmin. :) Tulisipa maanantai pian, jotta saisimme kuulla onko mitään siirrettävää. 

Ps.. pahoittelen kirjoitusvirheitä.. Nyt väsyttää ihan liikaa.

8 kommenttia:

  1. Hieno saalis! Toivottavasti hedelmöittyvät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti. :) Yllätyin positiivisesti tuosta saaliista. Nyt vain peukut pystyssä, että osa olisi hedelmöittynyt ja sitten jatkaisi jakautumista. <3

      Poista
  2. Toivotaan, että saatte monta alkiota! Ja ihana kuulla, että punktio meni hyvin. :) Mietin tuota, kun kirjoitit, ettei toimenpide ollut aivan kamala, niin mikä siinä oli kamalaa ja kuinka kamalaa? Oliko kipu kovaa? Oliko mies mukana toimenpiteessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse toimenpide oli mielestäni tosi nopea, joten pieniä nipistelyjä ei ehtinyt kauaa toimenpiteen aikana tuskastella. Minulla aloitettiin ensin oikean puolen tyhjentäminen, joka ei tuntunut oikeasti missään. Vasemmalla puolella munarakkulat oli jotenkin "piilossa", jolloin hoitaja joutui painamaan vatsaani aika kovaa. Mielestäni tuo vatsan painaminen aiheutti sen suurimman kivun koko punktion aikana.
      Pelkäsin alkuun sen rauhoittavan aiheuttamaan fiilistä, mutta se oli todella nopea "humautus". Hetki punktion jälkeen alkoi kova kuukautismainen kipu, mutta sain siinä kohtaa välittömästi suoneen jotain kipulääkettä. Kipu ei ollut missään kohtaa mielestäni sietämätöntä.
      Matkustimme noin 30 minuuttia junalla, joka sujui lähes ongelmitta. Ainoa tuskan paikka oli siinä kohtaa, kun minulle iski ihan järkyttävä pissahätä. :D Ei olisi pitänyt juoda klinikalta lähtiessä ihan niin paljoa. :P En tiedä miksi pissahätä tuntui aivan kaamealta tuossa kohtaa, mutta muuten meni hyvin.
      Me olimme aamun ensimmäiset punktiossa, joten mies oli antamassa omaa näytettään, kun minua esilääkittiin. Mies ei ehtinyt mukaan punktioon, koska se oli niin nopeasti ohi. Mies oli kuitenkin heti punktion jälkeen minun kanssa heräämössä pötköttelemässä. :)

      Poista
    2. Minä en olisi kyllä halunnut yksin punktioon. :/ Ekassa punktiossa mulla jouduttiin katetroimaan virtsarakko kesken kaiken vaikka olin pissannut juuri ennen punktiota. Ilmeisesti oli paikat niin turvonneena, ettei rakko päässyt tyhjenemään kunnolla. Muutenkin se eka kerta oli jotenkin kivuliaampi.

      Poista
    3. Jotenkin kaikki kävi niin nopeasti, että en edes ehtinyt ajatella missä mies on. :D

      Poista
  3. Hyvä määrä munasoluja! :) Toivotaan, että mahdollisimman moni hedelmöittyy ja saatte pakkaseen. Meillä ensimmäisessä hoidossa saatiin 13 munasolua, joista 9 hedelmöittyi ja 1 saatiin pakkaseen. Toivottavasti teillä olisi kuitenkin parempi tilanne! :) Tsemppiä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä toivon vain, että jotain olisi maanantain siirtoon. :) En vielä pysty toivomaan mitään muuta. Onneksi maanantaihin on lyhyt aika. Kiitos tsempeistä. <3

      Poista

Kiitos kommentista!