Sivut

torstai 26. marraskuuta 2015

18 tuntia 23 minuuttia

Enää 18 tuntia jäljellä punktioon. :) Aika tuntuu matelevan hirveän hitaasti, mutta jos maanantain siirtoon päästään, niin sitten sen jälkeen aika vasta mateleekin. Toisaalta hyvään kohtaan nämä IVF- hoidot sattuivatkin, koska kaikki pakollinen jouluun liittyvä vie mukavasti aikaa muualle. 
Pregnylin jälkeen vatsa on mielestäni hieman aikaisempaa enemmän turvoksissa. Oikealla puolella tuntuu säännöllisesti nipistelyä, mutta edelleen melko oireeton olo. Tämä päivä on siitä erikoinen ettei minun tarvitse pistää mitään lääkettä! Mies kysyi eilen, että monesko pistos tuo Pregnyl oli? Pienen laskutoimituksen jälkeen Gonalia tuli pistettyä kymmenen kertaa, ja Orgalutrania kuusi. Noiden pistoksien lisäksi tuli Pregnyl ja sitten ensi viikolla toivottavasti pääsisin pistämään sen Gonapeptylin. Yhteensä tämä hoito vaati 18 pistoskertaa. Aika paljon kun vielä huominen vaatii sitten ne omat pistämiset, mutta onneksi silloin ei tarvitse pistää itse. :)

Tänään kännykkääni tuli muistutus sieltä yksityiseltä klinikalta huomista punktiota koskien. Kirjauduin sitten mielenkiinnosta tuon klinikan sinne "omat tiedot" kohtaan. Minun toimenpiteeseen on varattu aikaa 15 minuuttia! Voiko se olla edes mahdollista, että punktio on ohi 15 minuutissa? Tietysti sitten ennen toimenpidettä laitetaan kanyylit sun muut, ja punktion jälkeen minun vointia seurataan, mutta kuulostaa kyllä nopealta hommalta. 
Olen tänään yrittänyt vain ajatella, että olen jo selvinnyt siitä aukiolotutkimuksesta (ei ollut kiva kokemus) pelkän särkylääkkeen voimalla, ja sitten muutamia vuosia minulle tehtiin Gastroskopia (yllättävän kivuton, mutta epämiellyttävä toimenpide). Ehkä nyt tämä punktiokin menee sitten siinä missä nuo kaksi muutakin. :) Gastroskopiaan menin ilman rauhoittavaa, koska pelkään enemmän sitä oloa mikä niistä rauhottavista tulee. :D Onkohan huomisessa punktiossa mahdollista ottaa vain se kipulääkitys? Viimeiseen asti haluaisin pärjätä ilman rauhoittavia. 

Katsotaan minkälaisen tarinan kanssa palaan tänne blogiin huomenna tai viikonloppuna. :) 

4 kommenttia:

  1. Musta se rauhoittava oli ihana. :) En kokenut siitä olevan mitään haittaakaan. Rentoutti ihanasti, enkä edes huomannut punktiota. Kun sanoivat olevansa valmiita, niin teki mieli kysyä että oletteko nyt ihan varmoja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punktiosta selvitty! Siitä lisää ihan postauksen muodossa. :) Sain jonkun nopean rauhoittavan suoneen, joten turhaan sitä jännitin. Vaikutus alkoi punktion alkaessa, ja loppui miltei heti punktion jälkeen. :D

      Poista
  2. Jännää! Oon täällä kyllä jo aiemmin kurkkinut tilanteita... Tsemppiä punktiopäivään, toivottavasti kaikki menee sujuvasti ja mahdollisimman kivuttomasti ja saadaan sitten hyvät solut ja alkiot! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki meni punktiossa hyvin. :) Lisää punktiosta sitten postauksen muodossa. :) Kiitos tsempeistä. <3

      Poista

Kiitos kommentista!