Sivut

torstai 24. maaliskuuta 2016

Jotakin positiivista

Olen luonteeltani sellainen ihminen, että yritän etsiä aina lopulta lähes kaikista asioista jotain positiivista. Maanantain negatiivisesta tuloksesta en positiivisia asioita löydä, mutta toisaalta nyt taukokuukauden aikana saan nostettua vielä hieman matalaa hemoglobiiniani, ja muita viitearvojen alarajoissa olevia veriarvoja. Pitäähän elimistö laittaa kuntoon alkavaa raskautta varten.

Taukokuukausi tuo myös taas sen pienen hetken, että voin elää ilman lapsettomuushoitojen tuomaa aikataulutettua elämää. Ei tarvitse miettiä vähään aikaan, että pääsenkö ultraan helposti vai vaatiiko ultraan pääsy järjetöntä aikataulujen sumplimista. Taidan myös hieman nauttia tulevan kuukauden aikana sellaisista ruoka-aineista, jotka eivät ole sallittuja raskauden aikana. Pääsiäisenä juon varmasti muutaman lasillisen punaviiniä hyvän ruoan kanssa.

Alkionsiirron jälkeen olen myös välttänyt juoksulenkkejä, joten taukokuukauden aikana minua tullaan näkemään lenkkipoluilla juoksemassa rauhallisen kävelyn sijaan. Hassua muuten, että juokseminen jäi taas kokonaan siirron jälkeen.. Onko juokseminen edes kiellettyä siirron jälkeen?

Sain/saimme joululahjaksi muutamia lahjakortteja hemmotteluhoitoihin, sekä yhden lahjakortin ravintolaan. Huhtikuu voisikin olla sellainen kuukausi, että ottaisimme enemmän aikaa toisillemme. Itselläni on ainakin käynyt usein lapsettomuushoitojen aikana, että mies jää hieman taka-alalle, kun ajatukset pyörivät kirjaimellisesti sen oman navan ympärillä.

Taukokuukauden aikana ehdin myös laittaa rahaa sivuun tulevia hoitoja varten. Eivät ne hoidot nimittäin ihan ilmaisia julkisellakaan ole. Mukavampi se on maksaa polimaksut, lääkkeet, matkat ja vitamiinit niihin erikseen varatulla rahalla, kun laskea sitten viimehetkellä, että onko hoitoihin edes varaa. Itselläni oli nyt pakastealkion siirrossa käytössä Crinone lääke, joka on mielestäni melko arvokas lääke kaksi kertaa päivässä käytettäväksi. Kolme pakettia ehdin Crinonea hakemaan, joten pelkästään tuohon lääkkeeseen meni reilu 240 euroa.
Crinone ei ole korvattava lääke, eli se ei myöskään kerryttänyt tämän vuoden lääkekattoa. Olemme myös säästäneet rahaa seuraavaa IVF- hoitoa varten, koska silloin pitää olla taas rahaa hieman enemmän, kun apteekista "kuittaa" itselleen Orgalutranit ja muut..

Meillä on pakkasessa alkioita kolmeen siirtoon, jos siis nuo kaikki kolme selviävät sulatuksesta. Jokaisen siirron jälkeen on tulossa yksi pakollinen taukokuukausi, ja meidän poliklinikka lomailee kesäkuusta kaksi kuukautta eteenpäin.
Nopeasti laskettuna seuraava IVF- hoito menee ensi vuoden alkuun, jos nuo kolme siirtoa jäävät myös negatiiviseksi. Toukokuun siirron jälkeen kesäkuu on taukokuukausi, ja heinäkuu myös polin sulun takia. Hyvällä tuurilla elokuussa olisi sitten siirto tai viimeistään syyskuussa. Vuosi menee kyllä nopeasti, kun on lapsettomuushoitot tätä vuotta tahdittamassa. :)


Valitsin pääsiäiseksi pullon punaviiniä. Tällä kertaa tuli valinta tehtyä ihan tuon hauskan etiketin perusteella. Itse ajattelin viettää pääsiäisen osittain läheisten ihmisten seurassa, ja osittain sitten ihan kotona miehen kanssa. Toivottavasti kaikille tulee rentouttava ja iloinen pääsiäinen. Onnittelut myös kaikille niille, jotka pääsevät viettämään pääsiäistä pieni salaisuus vatsassaan. <3 Nyt alkuvuodesta on tullut paljon plussia lapsettomuushoidoilla (jes!). 

13 kommenttia:

  1. Hyvää pääsiäistä myös sinulle! :) olet punkkusi ansainnut, nauti! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää pääsiäistä täältäkin! Meillä on sunnuntaina siskon pojan ristiäiset.

    Ps. Tän päivän ovis-testi ei antanut positiivista tulosta, joten toiveikkaana teen sen huomenna taas :)

    VastaaPoista
  3. Ainiin, edellinen oli minulta kuten ehkä arvasitkin.

    -Toive*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole hymynaamaa näkynyt.. Tuntuu vähän siltä, että tässä kierrossa sitä ei enää näy. En tiedä syytä.. voisiko olla, että hormoonitaso on jäänyt niin alhaiseksi ettei testi näytä vai mikä?! Tiistaina otan puhelun polille, ehkä jotain selviää. Seuraavaa kiertoakin suunniteltiin lääkkeettömänä, mutta nyt toivoisin lääkkeellistä.

      Poista
    2. Minulla kävi myös lääkkeettömässä niin, ettei ovulaatiotestiin tullut hymyä/positiivista.. Minulla tosin arveltiin ultran (ohut limakalvo, ei johtofollikkelia) perusteella. Ylläpito hymy tuli kuitenkin kp21. Siirtoa ei siinä kierrossa tehty kuitenkaan.
      Tsemppiä huomiselle. Toivottavasti positiivinen testi tulisi tai lääkkeellinen pas seuraavaksi. :)

      Poista
    3. Apua tuota mun vastausta. :D Näpyttelin puhelimella. :D

      Poista
  4. Olin jo heittänyt toivon menemään, mutta tänään se hymy sieltä tulikin :) nyt odottelen, että pääsen varaamaan aikaa siirtoa varten. Mikäli se vielä tehdään. Tänään on kp 18.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääsette vielä siirtoon! :) Eiköhän niitä siirtoja tehdä melko nopeallakin aikataululla.

      Poista
  5. Perjantaille saatiin aika siirtoon. :) ilmoittelen lisää kun on jotain kerrottavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa!!! :) Odottelen kuulumisiasi, ja tsemppiä perjantain siirtoon! <3

      Poista

Kiitos kommentista!