Sivut

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Not Pregnant

Ensimmäinen pakastealkion siirto ei tuonut plussaa. Iltapäivällä soitan poliklinikalle, ja mietitään jatkoja. En ole ihan varma siitä, että tehdäänkö pakastealkion siirtoja peräkkäisiin kiertoihin vai tuleeko nyt pakollinen tauko? 
Tuollainen digitaalinen testi oli muuten paras ostos tähän kohtaan. Selkeä vastaus, ei tosin se mieluinen. Testi päätyi suoraan roskakoriin, eikä minulla ole mitään tarvetta kaivaa sitä tämän päivän aikana roskiksesta toisen viivan toivossa. :)

Iso kiitos kaikille tsemppareille! <3 Tästä blogista saamani tuki on ollut korvaamatonta. Onneksi moni on onnistunut lapsettomuushoidoilla viime aikoina, koska minulle se antaa ainakin valtavan uskon siihen, että vielä joskus on se meidän vuoro. Tulen varmaan kertomaan illalla meidän jatkoista. Eihän tässä muut voi, kun suunnata ajatukset seuraavaan siirtoon. Pysykää siis edelleen mukana meidän matkassa. 

20 kommenttia:

  1. Voi että, oli joitain niin lupaavia merkkejä ilmassa :( Tsemppiä sinne <3 Minulla ainakin on tehty kaksi PAS:ia peräkkäisiin kiertoihin, mutta ne taisivat olla luomukiertoja... en nyt muista miten oli lääkkeellisten kiertojen kanssa. Toivottavasti pääsisitte heti taas uudelleen tositoimiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, eilen oli kyllä oikeasti sellainen "entäpä jos" olo. :) Yritän saada jonkun vielä tänään polilta kiinni, niin selviää nuo jatkot. Kiitos tsmpeistä. <3

      Poista
  2. Eikä, höh. :( Toivottavasti pääsette mahdollisimman pian uuteen siirtoon! Onneksi teillä on vielä pakkasessa alkioita. :) Eivät ole polilta ehdottaneet pitkää viljelyä?
    - Kata

    VastaaPoista
  3. Yksi taukokierto ja sitten siirtoon. :) Lääkkeelliseen kiertoon, mutta lääkityksestä soittaa hoitaja sen jälkeen, kun on keskustellut lääkärin kanssa. Lähinnä tuo tiputtelu ennen testipäivää "huolestutti" hoitajaa. Pitkästä viljelystä kysyin, ja ei sitä suoraan ainakaan tyrmätty. :) Katsotaan kuinka käy.

    VastaaPoista
  4. Voi kurjuus :( Olin ihan varma et tää oli teijän kierto! Kamalasti tsemppiä täältä <3

    VastaaPoista
  5. Voi miten ikävä kuulla.. :( tsemppiä seuraavaan siirtoon!

    Meillä on ollut mahdollisuus tehdä siirto jo heti seiraavaan kiertoon. tosin minulle on aina tehty siirto luonnolliseen kiertoon. Osaatko yhtään sanoa miksi hoitaja oli huolissaan tiputtelusta? Minulla viime PASsissa alkoi tiputteluvuoto jo pp10 :( koskaan en ole alkanut vuotoo niin aikaisin..

    minulle on tehty yksi ICSI tuoresiirto (josta meillä on reilu vuoden vanha tyttö) ja kaksi PASsia nyt takana josta toinen plussasi, mutta osottautui tuulimunaksi :( Kesällä meillä edessä toinen ICSI hoito. Aivan varmasti teilläkin tärppää, toisinaan näissä siirroissa on vain valitettavasti huonoa onnea mukana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitaja suositteli pitämään yhden taukokierron, mutta en tiedä sitten jos olisin vastaan pistänyt, että olisiko siirto sitten tehty jo heti seuraavaan kiertoon. :) Lääkkellisessä usein on vissiin tapana pitää taukokierto.

      Hoitaja sanoi, että ei ole normaalia jos vuoto alkaa jo kuusi päivää siirrosta. Lähinnä kai alkion mahdollisuudet kiinnittyä on huonot, jos limakalvo vuotaa ennenaikaisesti pois. Tosin minun se vuoto oli aina hetkittäin, eli ei mitään verrattuna kuukautisiin. Onneksi tuolle tiputtelullekin voi tehdä jotain. Kirjoitan varmasti vielä erikseen, kun kuulen seuraavan suunnitelman parin viikon päästä. :)

      Ihana kuulla onnistumisista. :)

      Poista
  6. Harmi! 😞 täällä olis testipäivä huomenna, mutta oli sen verran vahvat oireet että tänään testattu plussa, ekaa kertaa elämässä 2,5 vuoden yrityksen jälkeen 1 icsin 4. Siirto! Teillä on vielä monta mahdollisuutta ❤ t. S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut! :) Meillähän oli tosiaan vasta toinen siirto, joten toivoa on vielä. :) Minkälaisia oireita sinulle tuli ennen plussaa? Tuota minäkin toivon, että tulisi selkeät oireet ennen testiä.

      Poista
  7. Hengästytti rappusissa, lutinus ei valunut ulos, nännit kipeät, yleinen heikotus, tärisevä jännittyny olo. Pahin oli järkyttävät menkkakivut pp7 alkaen ja niitä satunnaisesti päivittäin (vähän ne pelottaa tietenkin). Ja se jännä olo että nyt onnistu. Tsemppiä teille jatkoon, seuraan kyllä matkaanne ❤ t. S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä ja kiva, että seuraat vielä meidän matkaa. <3

      Poista
  8. No pahus! Harmillinen homma. Tosiaan hyvä suunnata katse tulevaan, teillä on vielä paljon mahdollisuuksia! Kyllähän se silti joka kerta kirpaisee, kun olisi ollut kiva onnistua juuri sillä kerralla. Voimia! <3

    VastaaPoista
  9. Voi ei :(
    Mun eilisessä ultrassa ei paljoa uskottu, että päästäisiin tässä kierrossa siirtoon pääsiäisen takia. Lääkäri epäili ovulaation tapahtuvan perjantaina, joka on huonoin mahdollinen päivä. Jos se menisi lauantaille niin keskiviikkona päästäisiin siirtoon. Ei voi kun odottaa.
    Haleja teille <3

    -Toive*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ovulaatio tapahtuisi vasta perjantain jälkeen! :) Tule kertomaan, että kuinka kävi.

      Samoin. <3

      Poista
  10. Heissan :)

    Onko tosiaan näissä hoito hommeleissa niin että se plussa pitäisi näkyä kaikille niinkuin tiettynä päivänä? Oon tietämätön näissä hoidollisissa yrityksissä ja ajattelin vaan (positiivisesti) kun luomu raskauksissahan joillekkin plussa näkyy paljon myöhemmin kuin muille?! Eli onko niin että toivoo ei enään oo?
    Onnea uuteen yritykseen :)

    -Tuikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo testipäivä vaihtelee vähän klinikoidenkin mukaan.. Meillä se oli nyt 14 vuorokautta siirrosta, eli meidän alkiolla oli ikää 17 vuorokautta. Voihan näissäkin jutuissa olla kyllä niitäkin ihmeitä, että tuon päivän jälkeen joku on plussanut, mutta epäilen ainakin lääkkeellisessä siirrossa..

      Poista
  11. Tarkennukseksi että onko se yksi testi ja jos se on nega ei kannata uutta tehdä esim. Seuraavana päivänä? Toki tietty jos kuukautiset alkaa niin sehän on selvä oeli :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tein tuon eilisen testin juuri silloin virallisena testipäivänä, eli alkiolla oli ikää jo 17 vuorokautta. Siirrosta oli kulunut 14 vuorokautta. Hoitajan ohjeen mukaan lääkitys on nyt lopetettu, eli uskoisin ylläri plussan olevan todellinen ihme. :) Itse halusin nyt välttyä turhilta testailuilta, eli odotin kiltisti testipäivään.

      Poista

Kiitos kommentista!