Sivut

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Ongelmia

Työn ja lapsettomuuden yhdistäminen meinaa aiheuttaa ihan lievää ahdistusta. Uusi kierto starttasi eilen ja olen heti huomenna siinä tilanteessa, että en pääse soittamaan poliklinikalle uuden kierron alkamisesta, koska poliklinikan soittoaika on aamulla kello 8.30-9.00. Aluksi ajattelin soittavani yhteen palaveriin ajaessani, mutta eihän se onnistu työkaverin istuessa samassa autossa. En kehdannut kieltäytyä ottamasta työkaveriani kyytiin, joten pienen ongelman edessä olen aamulla. Mies ehdotti, että kertoisin jonkun seikkaperäisen tarinan ennen soittoa työkaverilleni, mutta ööh.. ei kukaan ole niin idiootti, että ei ymmärrä selkeää suomenkieltä :"Hei, ilmottaisin kuukautisten alkaneen lauantaina, joten varaisin ajan ultraääneen kiertopäiville 10-12". Hervottomat naurut sain, kun ajattelin kaikkia vaihtoehtoja "Hei, olen nyt hieman pahassa paikassa, mut ilmoitan et NE alkoi lauantaina ja tarvitsisin sen suunnitellun jutun sinne kymmenen päivän päähän". Taidan kuitenkin näpytellä sähköpostin poliklinikalle kuukautisten alkamisesta. He ottavat sitten minuun yhteyttä tai lähettävät ajan postissa.

Huomenna aamulla otan ensimmäisen Letrozolen! :) Jännittävää. Toivottavasti muistan ottaa jokaisen tabletin. Muistamista helpottaa toivottavasti se, että minulla on aamuvuoroja maanantaista torstaihin. Perjantaina pitää sitten vaan herätä aikaisin, jotta lääke tulisi otettua suunnilleen samaan aikaan joka päivä. Ajattelin ottaa lääkkeen aamulla kello 6 ja illalla kello 18. Pistän tänään muistutuksen kännykkään, jotta muistaisin tuon illalla otettavan lääkkeen. Aamun lääkkeen muistaminen ei ole mitenkään vaikeaa, koska syön aamulla kahta muutakin lääkettä.
Eilen lukiessani Letrozolesta huomasin monella olleen hieman pienempi annostus! Osa oli syönyt vain sen 2,5mg kerran päivässä, mutta minulla se annos on 2,5mg kaksi kertaa päivässä. Katsotaan, että saadaanko tuolla lääkkeellä mitään aikaiseksi. Jännittää vielä se, että tuleeko sitten ultran jälkeen joku irrotuspiikki tmv.

Tämän viikon aikana saatte lukea varmasti vain tuosta Letrozolesta ja sen aiheuttamista tuntemuksista. Ensi viikon jälkeen on vihdoinkin se ultra seuraavien päivien aikana: 20.-22.10. Mies ei todennäköisesti tule mukaan ultraan, koska kyseessä on kuitenkin vain noiden munasarjojen tilanteen tarkastaminen.. Toki käynnillä voidaan pohtia tulevaa, mutta turhaan mies yrittää vielä tässä kohtaa hoitaa itselleen vapaata töistä, vaikka emme usko hänen työpaikallaan vapaan saamisen olevan millään tavalla ongelmallista. Miehellä on nimittäin esimiehenä hyvä ystävä! Minullakin on vuorojen vaihtaminen kohtuu helppoa useimmiten. Tietty liian myöhään vuorojen vaihtaminen on ymmärrettävästi melko mahdotonta, mutta toivottavasti hyvä tuuri jatkuisi ja ajat olisivat edes vuoron alussa tai lopussa, jotta ei kesken päivän tarvitsisi lähteä töistä käymään poliklinikalla.

Tänään on oikeasti tuntunut siltä, että meidän matka lapsettomuushoidoissa on alkanut!

(Syksyssä on ehdottomasti parasta kynttilät iltojen hämärtyessä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!