Sivut

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Sisukas pakkasalkio

Aamulla tein digitestin ja testi oli positiivinen tekstillä "pregnant 2-3". Seitsemän siirtoa ja tämä oli meidän toinen positiivinen raskaustesti. Toivottavasti tämä meidän tarina luo uskoa niille, jotka saavat negatiivisia tuloksia toisensa jälkeen. Siirtoja tarvitaan joskus monta ennen positiivista tulosta. 

Esikoisen kanssa ollaan just katsomassa aamupiirrettyjä. Olen todella kiitollinen esikoisesta ja tämän aamuinen positiivinen testi tuntuu ihan uskomattomalta. Keräsin siirtopäivästä alkaen mahdollisia oireita, ja oireita on todella vähän. Siirtopäivänä tuntui nipistelyä ja seuraavana päivänä olen kirjoittanut alaselkäkivusta. Sitten on monta päivää ettei ole mitään oireita. Muutama päivä sitten oli nipistelyä, joka on jatkunut tähän päivään asti epäsäännöllisen säännöllisesti nipistelynä. Esikoisen raskaus meni lähes oireettomasti, joten tämä tuntuu hassulta että oikeasti jotain nipistelyä olen rekisteröinyt piinapäivinä. :) 

Maanantaina ilmoitan poliklinikalle positiivisen tuloksen, jonka jälkeen päivittelen sitten raskauskuulumisia tänne blogiin. Esikoinen on tammikuun lapsi ja nyt laskettuaika on joulukuun lopussa. Talvivauvaa odotamme siis toistamiseen. <3

12 kommenttia:

  1. Emmä kestä, ihana uutinen! <3 te tulitte taas perässä niinkuin viimeksikin! :D

    Onneksi olokoon! <3

    T. A-M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Aamulla tekstiä kirjoittaessa hymyilytti ihan sama, että taas mennään peräkkäin. :) Miten oot voinut?

      Poista
    2. Hauska sattuma kaikenkaikkiaan! :)

      Kiitos kysymästä, ihan ok! :) nyt viikot 10+3, ja vaivana on ollut etominen, turvotus (maha + tissit on kaks kokoa suuremmat :D) ja jäätävä närästys. Samat mitä esikoisesta, mutta tässä raskaudessa oireet alkoi melkein heti, mutta on olleet aavistuksen lievempiä! Pelkäsin etukäteen, et miten selviän tästä ajasta tuon vajaan 2,5v:n kanssa, mutta yllättävän hyvin! Uskon että tämä ei tästä enää pahemmaksi mene :) sain lääkäriltä reseptin närästykseen, niin senkin kanssa pärjää.

      Seuraavaksi jännätään sitten nt-ultraa, joka on perjantaina 26.4 <3

      T. A-M

      Poista
    3. Täällä mennään edelleen melko oireettomasti. Tuttua esikoisen odotuksesta. Ultrat on kyllä aina niin jännittäviä, mutta samalla ihania kun saa nähdä pikkuisen. Tsemppiä ultraan. <3

      Poista
  2. Paljon onnea ja tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  3. Onnea plussasta ja myötätuulta tuleville viikoille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!