Sivut

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Surettaa

Tänään aamulla tein eilen ostamani digitestin, koska olo on täysin oireeton. Esikoisesta olin myös oireeton, joten ihmettelen miksi olen niin huolissani. Varhain aamulla tehtyyn digitestiin ilmestyi tulos "raskaana 3+", olin onnellinen mennessäni aamuvuoroon, koska vielä maanantaina tulos oli "raskaana 2-3". Aamuvuorossa tunsin kuitenkin että nyt jotain holahti, ja niinhän sitä ruskeaa vuotoa oli tullut pikkuhousunsuojaan. Ihan pienesti on koko päivän tullut rusehtavaa tuhrua, lähinnä aamun Lugesteronin ja päivällä laitetun jälkeen. Itkettää, harmittaa, ärsyttää. Järki sanoo, että osa raskauksista vain menee kesken, mutta tuntuu tämä taas pahalta. Tänään olisi ollut kuukautisista laskettuna rv5+1 ja siirrosta rv5+3. Edellinen keskenmeno tapahtui raskausviikolla 6+2, muistaakseni.

Päivitän tilannetta, mutta nyt se ultra tuntuu niin kaukaiselta, vasta 8.5 on aika varhaisultraan. Lääkitystä pitää jatkaa vuodosta huolimatta, se luki poliklinkan ohjeissa. Laitan tiistaina viestiä poliklinikalle, mutta tiedän jo vastauksen olevan seuraava "näin varhaisessa vaiheessa emme voi tehdä mitään". Todennäköisesti saan ajan labraan hcg- mittaukseen. Siitähän sen sitten näkee, että lähteekö kuinka nopeasti laskemaan vai voisiko vuoto mitenkään olla sitä "normaalia" vuotoa. En edes uskalla mennä pissalle, kun pelkään että pönttö on verestä punainen.

Keskenmenon jälkeen tulee pitää ainakin se yksi taukokierto, eli syksyyn mennään ja pitkästi ennen seuraavaa siirtoa. :( Päivitän tilannetta varmasti tänne. Nyt vain odottelen..

7 kommenttia:

  1. Tiedän että ei lohduta yhtään, mutta vuodot ovat erittäin yleisiä alkuraskaudessa. Olen molemmista pas-pojista vuotanut alussa. Toisesta jopa valtavasti kirkasta verta ja siinä oli jotain riekaleitakin joukossa. Toivottavasti oli harmitonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Niin sitä sanotaan kai, että ovat erittäin yleisiä. Mulla alkoi vaan se keskenmeno just ruskealla vuodolla. Nyt illasta ei oo tullut juurikaan. Jännittää kun kohta pitäisi laittaa päivän viimeinen Lugesteron. Miten sun vuotoihin reagoitiin poliklinikalla? Pääsitkö verikokeisiin tai ottivatko aikaisemmin ultraan?

      Poista
    2. Tosi ikävä juttu!
      Toivotaan että on vain jotain harmitonta vuotoa, oon kans ymmärtänyt että aina ne ei automaattisesti tarkoita keskenmenoa.

      Onko vuoto jatkunut?

      T. A-M

      Poista
    3. Kävin tuon runsaan vuodon jälkeen verikokeessa, mutta vain kerran. Vuotoa kesti vain yhden päivän.

      Esikoista odottaessa oli vain ruskeaa vuotoa ja sanottiin vaan että vuodot on yleisiä ja käskettiin ottamaan uudelleen yhteyttä jos vuoto lisääntyy ja tulee kipuja. Oli molemmilla kerroilla niin aikaista, että ultrassa ei olisi näkynyt vielä mitään.

      Poista
    4. Lähinnä Lugejen jälkeen on tullut rusehtavaa vuotoa. Ei ole tullut runsaammin tai kipujen kera. Toivon niin että olisi vain jotain alkuraskauden yleistä vuotoa.

      Poista
  2. Jos ei ole ollut kipuja, niin toivoa varmasti vielä on. Itse olen lukenut monesti siitä kuinka yleisiä harmittomat vuodot ovat. On varmasti piinaavaa odotella toukokuulle asti varhaisultraa. Toivottavasti pääset mahdollisimman pian verikoeseurantaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan älyttömän piinaavaa. Tänään kävin labrassa, toivottavasti soittaisivat pian. Päivittäin mietin, että pitäisikö käydä ulrassa aikaiemmin, mutta järki vielä sanoo ettei lopputulos mihinkään muutu.

      Poista

Kiitos kommentista!