Sivut

tiistai 26. tammikuuta 2016

Ei siirtoa

Otsikossa se olennainen, eli tämän kierron aikana emme pääse pakastetun alkion siirtoon. Kummassakaan munasarjassa ei ollut johtofollikkelia, eikä kohdun limakalvo saanut lainkaan kehuja. Lähinnä minua harmittaa se ettei luonolliseen kiertoon päästy kokeilemaan siirtoa, ja tietysti sekin harmittaa, että ultran perusteella tästä on tulossa taas pitkä kierto. 
Seuraavassa kierrossa meidän hoidot jatkuvat lääkkeellisenä. Kierron toisena vuotopäivänä aloitan Zumenon 2mg tabletit. Minun annostus on yksi tabletti kolmesti vuorokaudessa. Kuukautisten alkaessa soitan poliklinikalle, ja varaan ajan ultraääneen kiertopäivälle 10-14. Ulraääni tehdään siksi, että varmistutaan limakalvon riittävästä paksuuntumisesta. Ultran perusteella sovitaan sitten alkionsiirtopäivä, sekä keltarauhashormonilääkityksen (Crinone) aloittaminen. 

Meidän alkiot on pakastettu yksittäin, eli sulatuskin tapahtuu yksi kerrallaan. Lääkärin mukaan 70% pakastetuista alkioista selviytyvät sulatuksesta. Meidän kohdallahan tuo tarkoittaisi sitä, että ainakin yksi alkio ei ole siirtokelpoinen. Jännittävää nähdä, että kuinka meidän käy. Kohtahan olemme kesässä, jos emme vielä seuraavassakaan päästä siirtoon, ja tämä kierto on pitkä. 
Lääkäri kysyi mielipidettämme kahden alkion siirtoon, mutta toistaiseksi haluamme siirrettävän vain yhden alkion kerrallaan. Kahden alkion siirrossa on kuitenkin omat riskinsä, joten yritetään nyt vielä tässä kohtaa yhden alkion siirtoa, vaikka ei meillä kaksosraskautta vastaan ole mitään. :) 

Lääkkeellisessä kierrossa lääkkeinä tulee olemaan tuo Zumenon, Crinone ja sitten siirron jälkeen se Gonapeptyl. Ultria pitäisi olla vain yksi ennen siirtoa, mutta niinhän piti tässäkin kierrossa olla. Tosin tykkään kovasti meidän polin hoitajista, joten ei siellä ole ikävä vierailla, vaikka tosin toisenlaisissa merkeissä noiden hoitajien näkeminen olisikin mukavampaa. 
Tänään sain kehotukseksi, että viikonlopuksi ostaisin pullon punkkua, kun kerrankin voi ihan huoletta nauttia hyvää viiniä. :P Taidan toimia "ohjeen" mukaan, ja rentoutua oikein kunnolla. Mietin myös varaavani ajan hiusten värjäykseen, kun olen sitäkin nyt lykännyt hoitojen takia.. Hassu minä. 

2 kommenttia:

  1. Voi kurjuus... :( No, lääkkeellinen kierto onkin sitten paljon helpommin "hallittavissa", joten ei pitäisi jäädä tällä lailla siirtoaja tekemättä. Ehkä seuraava kierto alkaakin nopeammin kuin uskot, toivotaan ainakin :) Tuo punkkupullo kuulostaa oikein hyvältä ajatuselta, kannatan :D Tsemppiä odotteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. :( Toisaalta nyt poistuu se stressi siitä, että siirto osuisi viikonlopulle ja jäisi sen takia tekemättä. :) Perjantaina punaviini ostoksille. Kiitos tsempeistä! Niinhän se aina lopulta tuntuu, että aika menikin nopeasti.

      Poista

Kiitos kommentista!