pp3

Musiikki on ollut tämän lapsettomuuden aikana vahvasti läsnä. Välillä olen löytänyt voimaannuttavia biisejä, toisinaan kuunnellut tahallisesti(?) biisejä, jotka vetävät mielen vielä matalammaksi (esimerkkinä. Arttu Wiskari - Ikuisesti kahdestaan tai Jenni Vartiaisen - Minä sinua vaan). Tahallisella tarkoitan tilanteita kun on jo muutenkin kyynelhanat auki, ja lapsettomuus ottaa päähän kovasti.
Tänään purskahdin kuitenkin nauruun pistäessäni Gonapeptylin.. Radiosta soi nimittäin Jonne Aaroni - Ota mut. Laulussahan lauletaan "tartu jo kii, anna kaikelle tarkoitus". Mitäpä muuta siinä kohtaa olisin toivonut kuin, että "tartu hippu kii!". <3
Miehen mielestä olen ollut hirmu rauhallinen koko tämän hoidon ajan. Mies on edelleen sitä mieltä, että Terolut on ihan "helvetin karsea" lääke, eikä hän haluaisi minun syövän sitä kuin ihan välttämättömässä tilanteessa. Terolut, jos jokin pistää minut aivan sekaisin. Kiukuttelen, itken ja kerran jopa olin heittämässä meidän televisiota lattialle, kun vaan vitutti. Terolut ei tosiaan sopinut minulle, mutta nyt viime kierrossa nuo mielialanmuutokset oli kyllä lievempiä, kun jouduin Teroluteilla uuden kierron aloittaa.

Tänään pieni alkiomme on kuuden vuorokauden ikäinen. Pian olisi aika tarrautua kiinni kohtuuni. Siirtopäivänä oli kyllä jännittävää katsoa sitä katetrista lähtevää vettä(?) ja ajatella, että siellä se minun ja mieheni yhteinen "tuotos" on. Olin myös ylpeä, että ihan oikeasti meidän solut ainakin hedelmöittyvät! Nyt olen vihdoinkin päässyt ainakin jotenkin irti siitä katkeruudesta, että emme saa lasta aikaiseksi perinteisin keinon vaan siihen tarvitaan ihan oikeasti laboratorio ja meidän lisäksi muita ihmisiä. Vaikeinta oli ehkä silloin joskus ne hetket, kun piti kertoa omia henkilökohtaisia asioita (kuinka usein harrastatte seksiä jne..) useammille hoitoalan ammattilaisille. Sitä tuli levitettyä haarat useammalle ihmiselle, jotka lopuksi totesivat meidän lapsettomuuden syyn olevan selittämätön. Edelleenkään en ole varma, että olisiko ollut helpompaa saada jokin syy vai tämä selittämätön diagnoosi?

Tässä muutamien viikkojen aikana olen ajatellut lämmöllä niitä henkilöitä, jotka ovat auttaneet ensin selvittämään meidän lapsettomuuden syytä, ja varsinkin niitä henkilöitä jotka ovat tukeneet meitä tämän pitkältä tuntuneen matkan aikana. Tänään tuntuu tosiaan siltä, että olemme entistä pidemmällä oli lopputulos sitten mikä tahansa.

Nappasin tänään kuvan tuosta viimeisestä, eli 18:sta pistoksesta! Nyt on sitten pistämiset pistetty tältä erää. :) Ajattelin jo tänään kiikuttaa nuo kaikki "lääkejätteet" apteekkiin. Lugesteronit harmittaa hieman, kun jäivät käyttämättä. Onneksi en kaikkia paketteja kuitenkaan ottanut ulos apteekista. Tänään käyn viemässä myös Kelalle kirjeen, kun muistivat minua muutama päivä sitten siitä, että lääkekatto on täyttynyt tältä vuodelta!