Sivut

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

pp6

Oirerintamalla oireettomuutta, eli siinä tämän päivän kuulumiset. Vointi on täysin normaali. Aamulla kasvoja pestessä kiinnitin huomiota kasvojeni ihoon, joka on päivä päivältä muuttunut huonommaksi. Ihmetystä tuo ihon kunnon huononeminen ei aiheuta, koska onhan kroppa ihan täynnä hormooneja. Perjantaina tuli täyteen tasan viikko punktiosta, ja huomenna tuleekin täyteen viikko siirrosta. Nopeasti meni tämä viikko, ja varsinkin punktiosta tuntuisi olevan paljon enemmän aikaa. :) Laskin alkiolla olevan tänään ikää jo yhdeksän päivää! Toivottavasti "hippu" on kasvanut hienosti, ja kiinnittynyt tiukasti kohtuuni.
Ennen koko IVF rumbaa ajattelin, että normaali seksi päättyy varmasti kuin seinään (hassu ajatus).. Ei päättynyt ei, ja onneksi niin. :) Ristiriitaista tietoa on netti pullollaan siitä, että onko seksistä haittaa alkion kiinnittymistä ajatellen, mutta klinikalla sanottiin seksin olevan ok heti, kun vointi sen sallii. Heti punktion jälkeen ei kyllä tehnyt mieli, mutta voinnin ollessa hyvä heräsi myös ihan normaalit halut. 
Huomenna starttaa viimeinen piinaviikko. Tuleva viikko jännittää hieman, mutta annan itselleni luvan haaveilla alkaneesta raskaudesta mielummin, kuin siitä ettei ensimmäinen IVF toisikaan toivottua plussaa. 

(weheartit)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!