Sivut

lauantai 5. joulukuuta 2015

pp5

Joululahjat on ostettu tämän vuoden osalta kahta lahjaa lukuunottamatta! :) Puuttuvat kaksi lahjaa ovat yksi lahjakortti ja Disneyn soiva laulukirja. Lahjakortin ostan tulevana tiistaina, kun menen "oikealle" paikkakunnalle, ja soiva laulukirja löytynee toivottavasti samalla reissulla kirjakaupasta tai isommasta marketista.
Jouluostoksilla oloni oli edelleen täysin normaali. Kotiin päästyäni kävin vessassa, ja huomasin navassani jotain sinertävää. Aluksi kokeilin kostella vanupuikolla, että olisiko tämän päiväiset sukkahousut värjänneet navan, mutta väri ei tosiaan lähtenyt mihinkään. Pyysin miestä katsomaan napaani. Mies totesi heti, että navassa on mustelma! Otin ihan kaksi kuvaakin navastani, mutta lähikuva navasta on muuten tosi kammottavan näköinen, joten en sitä kuvaa täällä ainakaan toistaiseksi jaa. :D Minun napani on sellainen perus kuoppa, joten tarkemmin kerrottuna mustelma on siinä kuopassa ja sen kuopan reunoilla. Muualta vatsasta en löytänyt mustelmia.
Googlasin jo kaikkien IVF- hoidoissa käytettyjen lääkkeiden haittavaikutukset, mutta mustelmat eivät kyllä kuulu mihinkään lääkkeeseen.. Tai siis kaikissa pistettävissä lääkkeissä on pistokohdan mustelmat, mutta en mä nyt niin tohelo ole ollut, että napaani olisin pistänyt. :P
Mietin myös mustelman aiheuttajaksi joidenkin korkeavyötäröisten housujen nappia. Hassulta tuntuu kuitenkin se ettei mustelmaa ole ollenkaan navan ympärillä. Mustelmaa lukuunottamatta kaikki on muuten ihan normaalisti. Pian on ensimmäinen piinaviikko selätetty! Onkohan ensi viikolla tähän aikaan yhtä oireetonta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!