Sivut

tiistai 23. huhtikuuta 2019

hcg

Sain lähetteen hcg- määritykseen. Huomenna käyn labrassa ja varmaan torstaina sitten on tulos tiedossa. Hoitaja lohdutti että alkuraskauteen voi kuulua runsastakin verenvuotoa. Toivottavasti kyse tässä vuodossa on vain jostain harmittomasta. Missään kohtaa vuoto ei ole ollut verenpunaista, vaan enemmänkin rusehtavaa. Välillä tulee enemmän ja toisinaan ei ollenkaan. Tottakai oon googlannut kaikki kohdunulkopuoliset, tuulimunat ja keskenmenot. Muutama onnistumistarina on myös tullut vastaan. Katsotaan mikä meidän tarina on. Minkälainen arvo edes on näillä viikoilla hyvä?

14 kommenttia:

  1. Kuulemma tuulimuna ei vuoda. Siinä vuoto alkaa vasta joskus rv 9 jälkeen. Itselläni vuoto alkoi samana päivänä kun olin menossa lääkkeelliseen tyhjennykseen. Varhaisultrassa todettiin tuulimuna ja sanottiin että mikäli haluan vielä odottaa, niin viikon päästä uusi ultra. Tein näin. Sanottiin kyllä että toivoa ei ole, mutta voin halutessani odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain luinkin ettei tuulimuna vuotaisi näin aikaisilla viikoilla. Tein itselleni google kiellon, koska huomaan googlaamisen vain ahdistavan enemmän.

      Poista
  2. Mulla tuli kans tässä onnistuneessa raskaudessa rv7 ruskeaa vuotoa enemmän ja vähemmän, mikä johtui sit lääkärin mukaan ilmeisesti kuivista limakalvoista. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon yrittänyt uskotella syyksi kuivia limakalvoja, koska sitä ne kyllä ton tukilääkityksen vuoksi on. :D

      Poista
  3. Mulla kaksi lasta, kaksi raskautta. Kummassakin raskaudessa rankkaa rusehtavaa / punaista vuotoa koko alkuraskauden. Esikoisesta plussasta rv12+3 asti päivittäin. Pää oli koetuksilla. Mutta niin vain sissit pysyivät kyydissä ja syntyivät terveenä. Tsempit! Tässä yksi positiivinen tarina lisää ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos positiivisesta tarinastasi! <3 Ihan uskomaton tuki tästä blogista. :)

      Poista
  4. Moi! Kävin esikoista odottaessani hcg-mittauksessa muistaakseni rv5 (tai 4+jotain) ja tulos oli 400. Kuulemma 100 ois ollu jo hyvä. Pidetään kovasti peukkuja teille että kaikki olisi hyvin! Sain esikoisen samaan aikaan kuin sinä ja seurasin jo silloin matkaanne. Meillä on nyt eka yrityskierto toiseen lapseen, katsotaan kauanko taas menee.... -T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä odottelen omaa tulostani. Aamulla kävin labrassa. Toivottavasti soittavat pian tuloksesta. Omakantaan päivittyy aina niin hitaasti tiedot.

      Poista
  5. Täälläkin ruskeaa vuotoa ensin rv 6 ja sitten holahti ihan punaista rv 8+. Istukka kohdunsuulla ja se vuotaa. Välillä vieläkin vähän tuhnuaa. Nyt menossa rv 11++-11+6 ja ainakin aamulla vielä sydän sykki. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodot kyllä säikäyttää. :( Toivottavasti täällä myös raskaus jatkuu vuodoista huolimatta.

      Poista
  6. Tässä myös positiivinen tarina: pakkassiirto lääkkeellisessäkierrossa, nyt menossa 18+0. Alussa oli 6+0 - 9+0 välillä ruskeaa vuotoa, välillä hieman enemmän ja välillä vähemmän. Ajoittui aina siihen kun Lugen laitosta mennyt se noin tunti. Olin varma että kesken menee, esikoinen tärppäsi pari vuotta sitten tuoresiirrosta eikä ollut mitään vuotoja koko raskausaikana. Kaikki kuitenkin hyvin. Ultra katsottiin vuodon takia 7+0 ultran lisäksi myös 9+3. Syytä vuodolle ei löytynyt. Lääkäri sanoi että lääkekierroissa vuotelee aika usein viikoilla 6-9 vaikka kaikki olisikin kunnossa. Pidän peukkuja että hcg olisi hyvä. Yksityisellähän voi käydä sykkeen tsekkaamassa ultrassa jo 6+2 lähtien jos sit tuntuu pitkältä ajalta odotella oman klinikan ultraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan minun vuodolta, koska juuri Lugen laiton jälkeen vuotaa eniten. Mietin vielä että varaanko ajan yksityiselle ultraan vai maltanko odottaa. :) Kiitos positiivisesta tarinastasi.

      Poista
  7. Toivottavasti saat/sait hyviä uutisia! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!