Sivut

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Ensimmäinen neuvola rv8+4

Tänään oli vuorossa ensimmäinen neuvola. Minulle osui oikein mukava terveydenhoitaja, mutta valitettavasti hän olikin vain kesäsijainen. Toivottavasti se oikea hoitajakin olisi yhtä mukava ja ymmärtäväinen. Ensimmäisellä käynnillä minut punnittiin, mitattiin, pissa tarkistettiin ja hemoglobiini mitattiin. Keskustelimme aikisemmasta keskenmenosta, nykyisen raskauden fiiliksistä, minun ja mieheni parisuhteesta, ja suvuissamme olevista sairauksista. Kotiin sain ison kasan erilaisia esitteitä, sekä ihanat suojakuoret neuvolakortille.
Ensi viikolla tapaan tämän saman hoitajan ja neuvolalääkärin. Tulevalla käynnillä pissa tsekataan uudestaan, ja lääkäri tekee sisätutkimuksen. Meidän neuvolasta löytyy ultra, ja hoitaja lupasi sen olevan käytössä, jos haluan käydä kurkistamassa pikkutyypin vointia.

Lääkärineuvolasta saan lähetteen verikokeisiin raskausviikolle kymmenen, ja postissa tulee aika np-ultraan viikolle 12. Eiköhän tämä aika rupea kulumaan hieman nopeammin, kun tulee noita kaikkia aikoja ja muita muistettavia juttuja. Heinäkuussa mies lomailee, joten lomakuukauden aikana voi ajatukset mennä jo muihinkin asioihin raskauden sijaan (niin vissiin).

Ajattelin tässä paljastaa, että kävin maanantain vuodon takia siellä yksityisellä neuvolalla ultrassa, ja siellä se pikkutyyppi kellui kohdussani oikein hyvinvoivana! <3 Vuodolle ei löytynyt selittävää syytä, eli sen osalta sain huokaista helpotuksesta. Kätilö arveli syyksi Lugesteroneja ja kuivia limakalvoja. Vertahan siis tuli Lugesteronin mukana sellaista rusehtavaa.. Panikointia tai ei  tuo ultraaminen, mutta ainakin itse sain hyvän mielen. :) Ja olihan se uskomatonta huomata, että kuinka paljon kahdessa viikossa alkio kasvaa. Viikolla kuusi alkio näytti vain sellaiselta pötkylältä, mutta tällä viikolla pystyin erottamaan jo pään ja pötkylän mallisen vartalon.

10 kommenttia:

  1. Ihanaa että kaikki oli kunnossa <3

    VastaaPoista
  2. Hieno juttu että kaikki oli kunnossa <3 Kyllä ne ultrat tuo mielenrauhaa! Nimimerkillä 2 keskenmenon jälkeen tässä raskaudessa ultrassa 6+0, 8+0, 10+0 ja 11+0 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. <3 Todellakin ultrat tuovat mielenrauhaa. :) Ihana kuulla, että meitä on muitakin jotka juoksevat ultrassa "hieman" useammin. :P

      Poista
  3. Itselläni ei ole takana lapsettomuutta.Tulin raskaaksi ekasta yrityskierrosta ja se päätyi keskenmenoon rv 6. Tulin heti parin viikon päästä uudelleen raskaaksi ilman menkkoja välissä ja olin ihan hermorauniona koko ekan kolmanneksen. Aina pelästyin joko oireettomuutta tai uusia oireita. Kävin yksityisellä ultrassa rv 6 rv 8 rv 10...ja joka ultra näin pk-seudulla maksoi n. 200 euroa...mut silti toi sai mun mielen aina rauhoittumaan pariksi viikoksi ja selvisin taas henkisedti eteenpäin eli vaikka rahaa kuluikin ihan liikaa niin oli se silti ok summa maksaa mielenrauhasta. Lisäksi olen käynyt yksityisellä ultrassa rv 23 rv 26 ja rv 29. Noista pari ihan huvin vuoksi 4d ultraa ja yksi naistenklinikalla kun liikkeet tuntui vähän vähemmän. Nyt onneksi enää pari viikkoa laskettuun aikaan..on tämä raskaus melkoista vuoristorataa, jotenkin on ollut vaikea luottaa omaan kehoon. Kyllä tuo yksikin keskenmeno voi jättää aikamoiset traumat.

    VastaaPoista
  4. Minä olen käynyt yksityisellä neuvolalla kaksi kertaa ultrassa. Ensimmäinen maksoi 74€ ja toinen 60€. En katsonut edes muiden yksityisten hintoja, mutta olen kuullut että hintojen vaihtelut ovat aika suuria. Toisaalta olisin varmasti käynyt nuo kaksi ultraa missä vain maksoi mitä maksoi, koska mielenrauhasta mikä vain hinta on mielestäni ok. :)
    Ihana kuulla, että sinulla on tämä nykyinen raskaus edennyt normaalisti aikaisesta keskenmenosta huolimatta. :) Tsemppiä viimeiseen rutistukseen. :)

    VastaaPoista
  5. Heipa! Missä yksityisissä neuvoloissa on noin edulliset hinnat? Haluaisin myös mennä.... - T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin nuo kaksi ultraa PerheArte nimisessä neuvolassa. Toimipisteitä on Helsingissä ja Lahdessa. :) Suosittelen heitä ehdottomasti edullisen hinnan ja todella hyvän palvelun vuoksi.

      Poista
  6. Kiitos, olipa ihana paikka :) ja kaikki oli hyvin! -T

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!