Sivut

maanantai 11. tammikuuta 2016

Hiljaista

Havahduin eilen illalla siihen, että tämän vuoden verokorttiin pitäisi tehdä muutoksia. Havahtuessani tuohon verokortti asiaan tajusinkin hyvin pian, että minun tämän vuoden kalenteri on keittiön kulmakaapissa lähes käyttämättömänä. Jos jotain hyvää taukokierroista niin mieli ainakin lepää, kun ei tarvitse kalenteri kädessä kulkea joka paikkaan, ja laskea päiviä lääkityksien aloituksille ja ultraäänille.
Kiertopäivät etenevät edelleen omaa tahtiaan, eikä uuden kierron ensimmäinen päivä taida olla enää kovinkaan kaukana. Lauantaista asti on nimittäin tiputellut säännöllisen epäsäännöllisesti jotain pientä aina vessareissuilla. Kiertopäivä ykkösestähän lähtee käyntiin meidän ensimmäinen pas! :) 

Olen myös helpottunut, että uusi kierto starttaa vasta huomisen jälkeen tai huomenna, koska minulta poistetaan viisaudenhampaita kirurgisesti (onkohan oikea termi?) tällä viikolla. Mistään nukuttamalla tehtävästä hammasoperaatiosta ei ole kysymys, mutta tuolta ikenen sisältä ne viisaudenhampaat poistetaan, kun eivät ole vielä tähän ikään suostuneet tulemaan ikenen läpi. Kuulemma niiden poistamatta jättämisestä saattaisi koitua myöhemmin ongelmaa. Tiedä sitten, mutta nyt on ainakin ajallisesti hyvä hetki ne poistaa, kun ei ole mitään estettä poistamiselle. 
Tuon operaation ajan jouduin nimittäin perumaan viime kuussa, koska en uskaltanut ottaa sitä riskiä, että olisinkin raskaana ensimmäisen IVF:n tuoresiirrosta. Ymmärtääkseni nimittäin tuosta operaatiosta tulee automaattisesti jokin antibiootti tulehdusriskin vuoksi. Kävin marraskuussa laajassa hammastarkastuksessa, joten nyt olisi tarkistettu sekin seikka, että täällä olisi terve suu raskauden ajaksi. :P

Miehen kanssa olemme miettineet talvilomalle tekemistä. Hoidoista huolimatta päätimme tehdä ainakin jonkin pienen matkan. Meidän tuurillahan tuohon talviloman kohdalle osuu jokin ultra tai siirto, mutta sen riskin päätimme nyt kuitenkin ottaa. 
Kesäkuussa tulee myös täyteen neljä vuotta ehkäisyn lopettamisesta! Miten minusta tuntuu, ettei siitä voi olla jo niin kauan. Pian neljä vuotta, ja vain yksi keskenmenoon päättynyt raskaus. Huhheijaa.. Ei kyllä silloin viimeisiä e-pillereitä napsiessa tullut mieleenkään, että lapsiperhearjen sijaan sitä käytäisiin hedelmöityshoidoissa.

Näillä ajatuksilla kohti uutta viikkoa, ja toivottavasti pian kohti uutta toiveikkaampaa kiertoa!

4 kommenttia:

  1. Minulla poistettiin viisaudenhampaat leikkaamalla jo yläasteella. Olivat sellaisessa asennossa, että olisivat jyränneet muut hampaat tieltään, jos/kun olisivat sieltä tulleet esiin. Kivut olivat valtavat. Jäinen puolukkapussi oli vähän väliä poskea vasten ja jäätelöä kului. Suuta sai avattua vain hieman. Onneksi ei ollut rajoituksia särkylääkkeen suhteen. Toinen puoli meni vielä, mutta kun tiesi että toinen puoli leikataan myöhemmin, niin ei ollut kiva tietää mitä tuleman pitää. :( Eli hyvä päätös oli sinulta siirtää leikkausta. Saat ainakin syödä surutta särkylääkettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on nuo ylhäällä olevat viisaudenhampaat ihan vinksallaan, että ihmettelen vain miksi ei ole aikaisemmin poistettu. Poiston jälkeistä aikaa varten menen tänään kauppaan hakmaan kaikkea nestemäistä syötävää, ja jääpaloja olen tehnyt valmiiksi. :) Tuo lääkitys asia olikin se minkä takia peruin joulukuulta nämä poistot. Nyt voi vielä surutta syödä niitä sopimattomia lääkkeitä. :)

      Poista
  2. Hampaat on hyvä hoitaa kuntoon ennen raskautta :) Minulta poistettiin syksyllä viisaudenhammas, ja hammaslääkäri sanoikin silloin, että hyvä tehdä ennen raskautta, koska raskaana ollessa tulee helpommin kaikenlaisia tulehdusongelmia. Toivon niin että tämä teidän ensimmäinen PAS toisi kaivatun lopputuloksen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo mahdolliset tulehdukset kyllä aina pelottaa. Onneksi nyt voi hetken taas huokaista, kun on röntgenillä katsottu hampaiden todellinen tila. :) Loppuviikolla sitten saan surutta syödä tulehduskipulääkkeitä ilman huolta siitä, että tekisin vahinkoa mahdolliselle raskaudelle.
      Kiitos toiveesta. <3 Samaa täälläkin toivotaan. :)

      Poista

Kiitos kommentista!