Vielä jatkohoidon suunnittelukäynnistä

Viikko sitten jatkohoidon suunnittelukäynnillä lääkäri totesi meidän lapsettomuuden kestäneen kolmen vuoden ajan. Toteamisen jälkeen lääkäri kysyi kiireettömällä äänellä, että miten minä ja mieheni voidaan. Tykkään kovasti meidän lääkäristä, koska hän muistaa joka käynnillä kysyä, että miten me jaksamme. Kerroin jaksavani yllättävän hyvin. Kerroin myös miehen voivan hyvin, vaikka hetki sitten tuntuikin vielä. että elimme ihan eri kohdassa tätä lapsettomuutta. Tällä tarkoitan sitä, että miolin jo suurimman kriisin kahlannut, kun mies ihan oikesti vasta havahtui siihen ettemme me tule saamaan lasta ilman lapseettomuushoitoja. Kolme vuotta on toki pitkä aika, mutta enää en tunne niin suurta surua, kun esimerkiksi silloin kahden vuoden kohdalla. Toisinaan lääkärin sanat muistuvat mieleen ihan ensimmäiseltä poliklinikkakäynniltä "olen myös onnistunut lapsettomuushoidoissa, jos pari huomaakin pystyvänsä elämään ilman kauan odotettua biologista lasta.. Lapsettomuuslääkärin tehtävä on myös muistuttaa vaihtoehtoisista tavoista olla vanhempana tai jatkaa elämää kahdestaan". Huomasin lääkärin aloittavan IVF keskustelun hieman varovaisesti, mutta huomatessaan reaktioni olevan vain positiivinen lääkäri naurahtikin, että toisinaan IVF-hoitoihin joutuminen/pääseminen on pariskunnille tosi iso kriisi, koska enää ei anneta toiveita lähellekään normaalista tavasta tulla raskaaksi. Toisaalta en miellä millään tavalla normaaliksi raskautua minkään hormonin avustuksella, joten en koe IVF- hoitojen "romuttavan" meidän itsetuntoa millään tavalla. Olemmehan joutuneet jo nyt ottamaan apua lääketieteestä, jotta saisimme sen oman biologisen lapsen. Katsotaan miten meidän käy näissä hoidoissa. Mikä sitten on seuraava vaihtoetho? Jäämmekö kahdestaan vai jaksammeko kahlata hoitoja niin pitkään, että raskaus vihdoin ja viimein alkaisi ja jatkuisikin lapsen syntymään. Toisinaan olen jo joutunut miettimään, että onko se oma biologinen lapsi minulle niin tärkeä, että "tuhlaan" sen saavuttamiseksi aikaani usean vuoden ajan? Olisinko nauttinut elämästäni enemmän, jos en olisi elänyt elämääni viimeisen kolmen vuoden ajan "periodeissa". Ensin reilu kaksi viikkoa lähes normaalia elämää, jonka jälkeen elän kuin olisin raskaana. Viimeksi kun hölläsin tuota tapaani elää, raskauduin. Siitäkin on jo sen aikaa, että voitteko uskoa ensi viikolla olevan meidän "lapsen" laskettuaika. :) Itseasiassa sekin tuli tuolla lapsettomuuspoliklinikalla ilmi. Itsehän ehdin niin pienen hetken nauttia raskaudesta, etten ehtinyt edes miettiä lapsen laskettua-aikaa. Lapsettomuuslääkäri siitä vain ohimennen mainitsi, että nyt olisimme eri tilanteessa ilman sitä alkuvuoden keskenmenoa.

Muutoksia?

Kolme kiertoa söin Letrozolea tuloksetta, joten nyt alkoi sitten kesäloma hoidoista. :) Tuloksetta kuulostaa hassulta, mutta siis raskautta ei noiden kolmen kierron aikana saatu alkamaan, vaikka ovulaatio todennäköisesti tapahtuikin kaikissa kierroissa.
Mietimme miehen kanssa, että IVF- hoitojen aloittaminen olisi taloudellisesti järkevämpää 2016 vuoden alussa, koska minun tämän vuoden lääkekatto ei ole vielä täynnä. Ymmärtääkseni IVF hoidoissa lääkekatto täyttyy jo melkein ensimmäiseen hoitoon tarvittavista lääkkeistä? Sittenhän ensi vuosi olisikin stressitöntä rahan osalta, kun hoitoihin ei uppoisi ihan jäätäviä määriä rahaa lääkkeiden osalta (paitsi heti vuoden alussa). Nyt tämän vuoden lopussa lääkekatto menisi täyteen hoitojen vuoksi, mutta alottaisimme uuden lääkekaton täyttämisen taas 2016 vuoden alussa. Saikohan kukaan kiinni tästä minun ajattelutavasta? :P

Huomenna menen tapaamaan meidän PRIDE- kurssiin liittyen erästä sosiaalityöntekijää. Huominen ratkaisee myös paljon sen osalta, että otammeko vielä pidemmän tauon hoitoihin ja alamme tosissaan valmistautumaan erilaiseen elämänmuutokseen. Tämä elämänmuutos ei tosin tule ihan yllättäen, koska tätä muutosta varten kävimme tuon PRIDE- kurssin.

Tämä kuukausi on myös meidän lapsettomuuden osalta merkittävä, koska kesäkuun puolessavälissä tulee täyteen kolme vuotta siitä, kun jätimme ehkäisyn pois. Toisaalta aika on mennyt nopeasti, mutta ikinä en olisi uskonut, että jäämme lapsettomiksi hoidoista huolimatta. Luin terveyskirjastosta joskus aikaisemmin, että selittämättömästä syystä lapsettomiksi jääneistä puolet tulee raskaaksi ilman hoitoja yhden vuoden yrityksen jälkeen ja vielä kolmenkin vuoden jälkeen heistä raskautuu 14%. Lapsettomuuspoliklinikan lääkäri pitää meidän mahdollisuuksia vielä hyvänä, koska hoidoilla on saatu yksi raskaus alkamaan, emmekä ole vielä kokeilleet rankempia hoitoja. Hurjaltahan se kuulostaa, että kuulumme noinkin pieneen prosenttiin kesäkuun jälkeen.

Lapsettomuuslääkärimme totesi myös jo ensimmäisellä käynnillä, että hän on onnistunut työssään myös silloin, kun lapseton pari hyväksyy hänen tuellaan tilanteensa ja elää onnellisessa parisuhteessa ilman lapsia. Tuota lausetta mietin aina toisinaan, koska ihan oikeasti elämme kyllä onnellisessa parisuhteessa tällä hetkellä myös ilman lapsia. Vielä vuosi sitten lapsettomuus tuntui ihan käsittämättömän vaikealta, enkä hetkeäkään pystynyt ajatella elämää ilman biologista lasta (hassua toisaalta, koska joskus alta kymmenen vuotta sitten olin varma, että tulen adoptoimaan lapsen oman biologisen lapsen sijaan).
Näiden kolmen vuoden aikana olen päässyt kuitenkin tekemään hyviä muistoja minulle ja miehelleni ilman lasta. Olemme saaneet myös siskoni lapset hoitoon useita kertoja, ja heidän kanssa tehdyt asiat ovat olleet kyllä todella voimaa antavia tässä lapsettomuuden aikana. He ovat saaneet taatusti 100% kaiken sen rakkauden, jonka olisimme antaneet omalle biologiselle lapselle.

(Weheartit)

Kävin pikaisesti läpi tuota tekemääni sivua "tutkimuksia ja hoitoja". Tähän kolmeen vuoteen on mahtunut hirveästi erilaisia tutkimuksia, mutta hoitojen määrä on ehkä ulkopuolisen silmiin olematonta. Mehän olemme hoidoissa julkisella, mutta siitä huolimatta olisimme päässeet IVF hoitoihin heti ensimmäisten 3-4 Letrozolekierron jälkeen. Tämä hoitojen viivyttely on lähtöisin meistä. En nimittäin usko, että stressaantuneessa elimistössä yksikään raskaus pystyy jatkumaan normaalisti, ja oma elimistöni on ainakin jo noiden Letrozolien jälkeen ihan stressissä. Itse koen hoitojen välissä pidettävät tauot todella hyvinä. Eikä tämän kolmen vuoden odottelun jälkeen pari kuukautta tunnu missään. 

Suunnitelma

Minun oli tarkoitus kirjoittaa viime perjantain suunnittelusta jo viikonlopun aikana, mutta jotenkin kirjoittaminen tuntui hirveän työläältä, vaikka käynti olikin mielestäni oikein onnistunut. Käynnillä saimme tietää viimeisen (9.2) hCG- labran olleen jo normaaleissa arvoissa, eli alle 5. Lääkäri tuumasi 2.2 alkaneen runsaan vuodon olleen ihan normaalit kuukautiset, joka on sitten lopulta tyhjentänyt loputkin raskauteen liittyvät materiaalit pois, koska kohtu oli käynnillä ultratessa lääkärin sanoin "kaunis" ja terveen näköinen. :) Kohdussa oli kolmikerroksinen limakalvo, joka ymmärtääkseni oli hyvä juttu. Yllätyksekseni toisesta munasarjasta löytyi jo tässä kierrossa 11mm johtofollikkeli. Kiertopäiviä tuolloin perjantaina oli täynnä 12, jos lasketaan tuosta toinen helmikuuta, joka on oletettavasti ihan oikean kuukautisvuodon alkamisen päivämäärä. Hirveän vaikeaa määrittää kuukautisten alkaminen, koska vuotoa ehti olemaan 9.1 alkaen epäsäännöllisen säännöllisesti melkein tuonne 2.2 asti. Huh.. Tai olihan siinä välissä melkein viikko, että pärjäsi pikkuhousunsuojalla siteen sijaan. 

Lääkärin kanssa pohdimme IVF- hoitoja, mutta tulimme siihen tulokseen että lähdemme siihen vasta kesäsulun jälkeen elokussa tai syyskuussa, koska Letrozole toimi noinkin tehokkaasti. Lääkärin mielestä keskenmeno Letrozole kierrossa on yhtä todennäköinen, kuin ihan normaalisti alkaneessa raskaudessa, eli suoraan sanottuna meidän kohda keskenmenossa oli kyse huonosta tuurista. Lääkri oli vahvasti sitä mieltä, että meidän diagnoosilla "selittämätön lapsettomuus" ei kannata lähteä suoraan niihin rankempiin hoitoihin, jos kerta pelkällä Letrozolella on saatu raskaus alkamaan. Meidän hoidot on nyt tämän kuluvan kierron ajan tauolla, mutta seuraavassa tai sitä seuraavassa kierrossa aloitamme uudelleen Letrozolet samalla annostuksella. Meidän kohdalla lääkäri ei nähnyt myöskään inseminaatiota mitenkään hoitotuloksia parantavana, koska miehen sperma-analyysin tulokset olivat normaalia paremmat (en muista tarkkoja lukuja).

Olen tyytyväinen suunnitelmaan, enkä ainakaan tällä hetkellä koe meidän hukkaavan aikaa samaan hoitomuotoon lähtiessä. Toivottavasti Letrozolella saisimme aikaiseksi tällä kertaa raskauden, joka jatkuisi normaalisti. <3

Pohdimme miehen kanssa, että tämä suunnitelma on paras tähän kohtaan, koska en varmasti ole vielä ihan valmis noihin rankempiin hoitoihin näin lyhyen ajan jälkeen keskenmenosta. Yhden asian haluan kirjoittaa tänne blogiin teille muille lapsettomuushoidoissa oleville.. Teistä on nimittäin ollut ihan hurjan iso tuki tämän lapsettomuuden aikana. <3 Ihania tarinoita alkaneista raskauksista, sekä ihan järjettömän vahvoja ihmisiä pettymyksistä ja kovista kokemuksista huolimatta. <3

Tätä tekstiä kirjoittaessa pistin soimaan Jenni Vartiaisen - Minä sinua vaan biisin, joka muistuttaa toki keskenmenosta, mutta omituisella tavalla voimaannuttaa tässä kohtaa ihan älyttömästi. Ehkä se biisi saa aikaan muiston myös niistä parista päivästä, kun olin raskaana ja ehdinkin nauttia siitä tunteesta hetken ajan., Miehen kanssa olemme puhuneet lapsettomuudestamme aikaisempaan nähden enemmän. Minusta tuntuu myös, että saimme uutta uskoa hoitoja kohtaan tuon raskauden jälkeen.

Mitä tuumitte meidän suunnitelmasta?

Ajan hukkaa vai ihan järkevä suunnitelma?

En ole ehkä vielä perillä, mutta olen pidemmällä kuin eilen

Aikaisemmin Arttu Wiskarin Ikuisesti kahdestaan ei ole tuntunut hirveän pahalta, mutta tänään matkatessani miehen kanssa kohti klinikkaa mahassani muljahti, kun junassa alkoi kuulua tuttu kappale kuulokkeista. En edes muistanut kyseisen biisin olevan soittolistallani. Artun laulaessa mies luki uutisia kännykällä, joten häneltä jäi todennäköisesti huomaamatta reaktioni, tai sitten se peittyi muun jännityksen alle sen verran hyvin, että mies ei ajatellut tapahtuneen mitään erikoista. Kävimme tänään jättämässä miehen sperma-analyysin toiselle klinikalle, koska meidän sairaalassa ei kyseisiä näytteitä tutkita.

Katsoin junassa ympärilleni ja onnekseni en löytänyt yhtään pientä lasta. Mieleeni tuli vain ajatus siitä, että kuinkakohan moni junanvaunussa kärsii myös lapsettomuudesta, olimmehan sentään varhain aamulla matkalla kohti klinikkaa. 

Mietin hirveästi, että milloin joku tuttu tunnistaa minut täältä blogista, mutta toisaalta ei sillä ole kovin suurta merkitystä. Ne ketkä voivat tunnistaa, niin tietävät meidän tilanteesta. Haluaisin käyttää blogissa omia kuvia, mutta pelkään jonkun tutun huomaavan, että "toihan on sen kodista". Tästä huolimatta uskalsin taas kuvata erään kortin meidän jääkaapinovesta. Löysin kortin hetki sitten paikallisesta Postista.

Lähetin sähköpostia lapsettomuuspoliklinikalle maanantaina, mutta toistaiseksi en ole saanut vastausta kysymykseeni, että tuleeko seuraava aika automaattisesti postin mukana. Huomenna poliklinikalla ei ole soittoaikaa, joten jos en huomisen aikana saa vastausta sähköpostilla, niin soitan torstaina poliklinikalle seuraavan ajan vuoksi. Haluaisin myös kysyä minun kierronkartoituksen aikana otetuista labroista. Epätietoisuus tuntuu tällä hetkellä melkein mahdottomalta. Miehen sperma-analyysin tulokset ovat klinikan mukaan valmiita viimeistään kahden viikon kuluttua. Meille jäi epäselväksi, että lähetetäänkö tuloksista kotiin mitään infoa. Miten on yleensä käytäntö noissa miesten tutkimuksissa? Oletteko saaneet tuloksia kotiin? Keskustelupalstoilla moni on saanut tulokset kotiin reilussa viikossa tai kahdessa, joten vaihteleeko tässäkin kohtaa käytännöt sen mukaan, että onko yksityisellä tai julkisella hoidossa.

Sperma-analyysin takia matkustaminen hieman pidemmän matkan päähän tuntui aika hassulta, mutta toisaalta olemme valmiita tekemään tällä hetkellä melkein mitä vain, että saisimme lapsen. Jokainen tutkimus tuntuu olevan aina lähempänä meidän yhteistä haavetta. Toivottavasti samanlainen toiveikkuus pysyy myös hoitojen ajan meillä kummallakin. Itseäni pelottaa kovasti tulokset, jotka on saatu selville meidän tutkimuksista, mutta niiden kanssa on vain pakko elää. Jos meitä ei voi hoitaa, niin meidän on hyvä olla myös kahdestaan. En toistaiseksi koe adobtion olevan meidän juttu, mutta ehkä vielä on liian varhaista ajatella muita vaihtoehtoja, kun emme edes tiedä miksi meille ei lasta ole toistaiseksi suotu.

Pakko oli vielä laittaa tuo Artun biisi tähän loppuun, koska omalla tavallahan tuo on aika kaunis kappale. Ainakin tuo kohta koskettaa erityisesti, jossa lauletaan: "Ehkä meidänkin aika nyt ois, tällä tutulla käytävällä ootellaan. Sisään huoneeseen kohta kutsutaan, et ne meille sois. Kun me ollaan lähekkäin itket kasvot minuun päin. Miksi kävi näin? Miten saan sut uskomaan? Olen tässä ainiaan. Sua rakastan, vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan."

Huomenna

Huomenna lapsettomuuspoliklinikka aukeaa! En voi sanoa, että kesän sulku olisi mennyt nopeasti. Toukokuussa polin hoitaja totesi sulun menevän hujauksessa, jopa lähes huomaamatta, mutta tuota en kyllä allekirjoita. Kesän aikana olen lähes joka päivä laskenut päiviä ja viikkoja sulun loppumiseen, vaikka se tarkoittaakin automaattisesti myös kesän olevan melkein ohitse. Ensimmäistä kertaa elämässä odotan syksyä ja uusia asioita innokkaasti, vaikka samalla  jännitän ihan älyttömästi.
Eilen yksi sukulainen kysyi kovaan ääneen tuttavieni juhlissa, että "koskas teille on tulossa perheenlisäystä". Selvisin tilanteesta jälleen niin taitavasti, että en usko kyseisen ihmisen kyselevän pitkään aikaan perheenlisäyksestä. Toisaalta harmittaa antaa vastauksia, jotka eivät pidä paikkaansa. Tuokin kysymyksen esittänyt ihminen sai varmaan vastauksestani sellaisen vaikutelman, että en halua lapsia.. Miten olette itse vastannut kysymykseen perheenlisäyksestä? Toisaalta toivoisin olevani niin rohkea, että voisin vastata olevani lapsettomuustutkimuksissa. Mies istui melko lähellä ja kuuli kysymyksen. Illan hämärtyessä mies totesi olevansa pahoillaan siitä, että kysymykset esitetään pääsääntöisesti minulle. Samaan hengenvetoon mies totesi olevansa minusta ylpeä, koska olen niin vahva. <3 Mietin tuon jälkeen, että kaunakohan jaksan olla vielä vahva. Hajoanko jossain kohtaa.