Vielä jatkohoidon suunnittelukäynnistä

Viikko sitten jatkohoidon suunnittelukäynnillä lääkäri totesi meidän lapsettomuuden kestäneen kolmen vuoden ajan. Toteamisen jälkeen lääkäri kysyi kiireettömällä äänellä, että miten minä ja mieheni voidaan. Tykkään kovasti meidän lääkäristä, koska hän muistaa joka käynnillä kysyä, että miten me jaksamme. Kerroin jaksavani yllättävän hyvin. Kerroin myös miehen voivan hyvin, vaikka hetki sitten tuntuikin vielä. että elimme ihan eri kohdassa tätä lapsettomuutta. Tällä tarkoitan sitä, että miolin jo suurimman kriisin kahlannut, kun mies ihan oikesti vasta havahtui siihen ettemme me tule saamaan lasta ilman lapseettomuushoitoja. Kolme vuotta on toki pitkä aika, mutta enää en tunne niin suurta surua, kun esimerkiksi silloin kahden vuoden kohdalla. Toisinaan lääkärin sanat muistuvat mieleen ihan ensimmäiseltä poliklinikkakäynniltä "olen myös onnistunut lapsettomuushoidoissa, jos pari huomaakin pystyvänsä elämään ilman kauan odotettua biologista lasta.. Lapsettomuuslääkärin tehtävä on myös muistuttaa vaihtoehtoisista tavoista olla vanhempana tai jatkaa elämää kahdestaan". Huomasin lääkärin aloittavan IVF keskustelun hieman varovaisesti, mutta huomatessaan reaktioni olevan vain positiivinen lääkäri naurahtikin, että toisinaan IVF-hoitoihin joutuminen/pääseminen on pariskunnille tosi iso kriisi, koska enää ei anneta toiveita lähellekään normaalista tavasta tulla raskaaksi. Toisaalta en miellä millään tavalla normaaliksi raskautua minkään hormonin avustuksella, joten en koe IVF- hoitojen "romuttavan" meidän itsetuntoa millään tavalla. Olemmehan joutuneet jo nyt ottamaan apua lääketieteestä, jotta saisimme sen oman biologisen lapsen. Katsotaan miten meidän käy näissä hoidoissa. Mikä sitten on seuraava vaihtoetho? Jäämmekö kahdestaan vai jaksammeko kahlata hoitoja niin pitkään, että raskaus vihdoin ja viimein alkaisi ja jatkuisikin lapsen syntymään. Toisinaan olen jo joutunut miettimään, että onko se oma biologinen lapsi minulle niin tärkeä, että "tuhlaan" sen saavuttamiseksi aikaani usean vuoden ajan? Olisinko nauttinut elämästäni enemmän, jos en olisi elänyt elämääni viimeisen kolmen vuoden ajan "periodeissa". Ensin reilu kaksi viikkoa lähes normaalia elämää, jonka jälkeen elän kuin olisin raskaana. Viimeksi kun hölläsin tuota tapaani elää, raskauduin. Siitäkin on jo sen aikaa, että voitteko uskoa ensi viikolla olevan meidän "lapsen" laskettuaika. :) Itseasiassa sekin tuli tuolla lapsettomuuspoliklinikalla ilmi. Itsehän ehdin niin pienen hetken nauttia raskaudesta, etten ehtinyt edes miettiä lapsen laskettua-aikaa. Lapsettomuuslääkäri siitä vain ohimennen mainitsi, että nyt olisimme eri tilanteessa ilman sitä alkuvuoden keskenmenoa.