Sivut

lauantai 12. syyskuuta 2015

Vielä jatkohoidon suunnittelukäynnistä

Viikko sitten jatkohoidon suunnittelukäynnillä lääkäri totesi meidän lapsettomuuden kestäneen kolmen vuoden ajan. Toteamisen jälkeen lääkäri kysyi kiireettömällä äänellä, että miten minä ja mieheni voidaan. Tykkään kovasti meidän lääkäristä, koska hän muistaa joka käynnillä kysyä, että miten me jaksamme. Kerroin jaksavani yllättävän hyvin. Kerroin myös miehen voivan hyvin, vaikka hetki sitten tuntuikin vielä. että elimme ihan eri kohdassa tätä lapsettomuutta. Tällä tarkoitan sitä, että miolin jo suurimman kriisin kahlannut, kun mies ihan oikesti vasta havahtui siihen ettemme me tule saamaan lasta ilman lapseettomuushoitoja.
Kolme vuotta on toki pitkä aika, mutta enää en tunne niin suurta surua, kun esimerkiksi silloin kahden vuoden kohdalla. Toisinaan lääkärin sanat muistuvat mieleen ihan ensimmäiseltä poliklinikkakäynniltä "olen myös onnistunut lapsettomuushoidoissa, jos pari huomaakin pystyvänsä elämään ilman kauan odotettua biologista lasta.. Lapsettomuuslääkärin tehtävä on myös muistuttaa vaihtoehtoisista tavoista olla vanhempana tai jatkaa elämää kahdestaan".
Huomasin lääkärin aloittavan IVF keskustelun hieman varovaisesti, mutta huomatessaan reaktioni olevan vain positiivinen lääkäri naurahtikin, että toisinaan IVF-hoitoihin joutuminen/pääseminen on pariskunnille tosi iso kriisi, koska enää ei anneta toiveita lähellekään normaalista tavasta tulla raskaaksi. Toisaalta en miellä millään tavalla normaaliksi raskautua minkään hormonin avustuksella, joten en koe IVF- hoitojen "romuttavan" meidän itsetuntoa millään tavalla. Olemmehan joutuneet jo nyt ottamaan apua lääketieteestä, jotta saisimme sen oman biologisen lapsen.
Katsotaan miten meidän käy näissä hoidoissa. Mikä sitten on seuraava vaihtoetho? Jäämmekö kahdestaan vai jaksammeko kahlata hoitoja niin pitkään, että raskaus vihdoin ja viimein alkaisi ja jatkuisikin lapsen syntymään.




Toisinaan olen jo joutunut miettimään, että onko se oma biologinen lapsi minulle niin tärkeä, että "tuhlaan" sen saavuttamiseksi aikaani usean vuoden ajan? Olisinko nauttinut elämästäni enemmän, jos en olisi elänyt elämääni viimeisen kolmen vuoden ajan "periodeissa". Ensin reilu kaksi viikkoa lähes normaalia elämää, jonka jälkeen elän kuin olisin raskaana. Viimeksi kun hölläsin tuota tapaani elää, raskauduin. Siitäkin on jo sen aikaa, että voitteko uskoa ensi viikolla olevan meidän "lapsen" laskettuaika. :) Itseasiassa sekin tuli tuolla lapsettomuuspoliklinikalla ilmi. Itsehän ehdin niin pienen hetken nauttia raskaudesta, etten ehtinyt edes miettiä lapsen laskettua-aikaa. Lapsettomuuslääkäri siitä vain ohimennen mainitsi, että nyt olisimme eri tilanteessa ilman sitä alkuvuoden keskenmenoa.

4 kommenttia:

  1. Vaikkei ivf olekaan mitenkään "luonnollinen" tapa tehdä lapsia, niin en ole koskaan kokenut sitä ongelmaksi. Lopputulos ei kuitenkaan eroa "luonnollisesti" aikaan saaduista lapsista mitenkään, ja olen lähinnä kiitollinen siitä, että elämme tätä aika emmekä esimerkiksi muutama kymmenen vuotta taaksepäin, jolloin meillä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta saada biologisia lapsia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, itsekään en koe IVF-hoitoa mitenkään ongelmaksi. Juurikin kovin kiitollinen siitä, että se on mahdollista, koska "luonnollisesti" emme sitä omaa lasta ainakaan voi saada.

      Poista
  2. Kyllä sitä varmaan aika pitkään jaksaisi rämpiä hoitoja läpi, jos tietäisi varmuudella, että lopputulos on lapsi. Mutta kun mitään takeita ei ole, ei oma yrittämisenikään enää pitkään jatku, ehkä 6kk tai 2 IVFää vielä (1. IVF nyt meneillään) ja sitten "jatkaisi" elämää nykyisellään. En kestä jossittelua tai sitkuttelua, että "nyt lopetan hoidot, mutta yritän 5v päästä uudestaan". Jäis ne välissä olevat vuodet elämättä ja vain tulis vaan odotettua hoitojen alkua.

    Teidän lääkäri vaikuttaa mukavalta (jossittelun oisin ehkä jättänyt pois) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin takaraja on näille hoidoille pakko asettaa.. Itse en osaa sanoa vielä, että onko se missä kohtaa, mutta katsotaan. :) Meidän lääkäri on todella mukava. Tosin nyt olen miettinyt sitä keskenmenoa yhä enemmän, kun se "laskettuaikakin" kolkuttelee ovella.. Ilman sitä mainintaa ei ensi viikkossa olisi mitään ihmeellistä.. Nyt ehkä surua..?

      Poista

Kiitos kommentista!