keskiviikko 23. syyskuuta 2015
Miltä tuntuu?
Eilen juttelimme miehen kanssa pitkästä aikaa siitä, että minkälaisia fiiliksiä tulevat hoidot herättävät. Välillä minulle tulee omituisen (?) varma olo siitä, että seuraavassa hoidossa me tulemme onnistumaan, mutta toisaalta olen myös henkisesti valmistautunut lukuisiin pettymyksiin. Lokakuu alkaa jo ensi viikolla, joten enää ei tarvitse hirveän pitkään odotella seuraavaa käyntiä lapsettomuuspoliklinikalla! Tässä kohtaa minulla ei ole oikein mitään kerrottavaa meidän lapsettomuushoidoista, koska hoidot lähtevät etenemään vasta parin viikon päästä. Jaan kuitenkin Väestöliiton sivuilta nappaamani videon nimeltä "Toivo". :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
<3
VastaaPoista<3
Poista<3
VastaaPoista<3
VastaaPoista<3
PoistaHei tsemppiä hoitoihin! Ei niissä ole mitään ihmeellistä, minusta. Itse olen jotenkin jo todella pitkään aavistellut, että minun on vaikea tulla raskaaksi. Johtuu varmaan siitä, että pitkissä parisuhteissa tietty huolimattomuus ei koskaan ole johtanut mihinkään vahinkoihin, ja kiertokin on ollut jo 10 vuotta semmoista tiputtelevaa. Näin sitten kun tapasin mieheni, kerroin tästä suhteemme varhaisessa vaiheessa ja sanoin, että en halua jättää lastenhankintaa kovin myöhäiselle, siltä varalta, että se ei onnistuisikaan. Menimme sitten suht nopealla aikataululla naimisiin ja jätimme ehkäisyn varsin pian pois. Yhtäkkiä olikin jo 1,5 vuotta kulunut, ja marssimme Väestöliittoon. En edes selvittänyt julkista puolta, sillä en kestänyt ajatusta odottamisesta. Viime keväänä yritimme inseminaatiota kahdesti, mutta sitten sanoin etten näe niissä hirveästi järkeä. Mieheni siittiöt ovat oikein reippaita, kun taas omat munatorveni ovat alustavan aukiolotutkimuksen mukaan vähän niin ja näin. Lääkäri oli samaa mieltä, ja näin aloimme suunnitella IVF-hoitoja. Olen koko ajan myös jonossa tähystysleikkaukseen, jossa aukiolotutkimus voidaan tehdä paremmin sekä mahdolliset kiinnikkeet, jotka pitävät munasarjoja vähän oudossa paikassa, leikata pois. Leikkausta odotellessa päätimme kuitenkin yrittää IVF-hoitoja kerran. On nimittäin mahdollista, että niihin joka tapauksessa myös leikkauksen jälkeen jouduttaisiin.
VastaaPoistaEnsimmäinen IVF-hoitomme ei mennyt kovin loistokkaasti. Ilmeisesti piikitettävien hormonien määrää vähän haetaan, ja minulla ne jäivät ehkä hieman alakanttiin. Munasoluja saatiin punktiossa vain 6, joista 5 kypsiä, 2 hedelmöittyi ja yksi ainoa selvisi siirtoon.
Tai sitten minulla ei ole hirveästi munasoluja - siitä ei lääkärit sanoneet mitään. Ilmeisesti niillä on sellainen politiikka, että sanotaan vasta kun on pakko ja siihen asti odotellaan vaihe kerrallaan. Alkio siirrettiin viime maanantaina, ja saatan siis olla raskaana nyt, tai sitten en. Oireet ovat varsin voimakkaita, mutta on täysin mahdotonta tietää, johtuvatko ne raskaudesta vai Lugesteron-lääkityksestä.
Tähän asti olen pystynyt suhtautumaan hoitoihin kuin johonkin mielenkiintoiseen tieteelliseen projektiin, jossa olen osallisena. Olen myös luonut muita mahdollisia tulevaisuuden näkymiä siltä varalta, ettei lapsi tule. Aloitin mm. juuri toisen maisterin opinnot ja tähtään uranvaihdokseen.
Nyt juuri tänään tätä kirjoittaessani on kuitenkin todettava, että pöydällä olevat kirjat eivät houkuttele, kun mielessä pyörii vain kysymys: olenko raskaana?
Kiitos kommentistasi! :) Ehkä tässä tosiaan pitäisi ajatella tulevia hoitoja "mielenkiintoisena tieteellisenä projektina, jossa olen osallisena". Meillä on alta kaksi viikkoa aikaa IVF- suunnitteluun, ja nyt tosiaan jo hieman jännittää.
PoistaTulethan kertomaan, että oletko raskaana? Tsemppiä piinapäiviin. :)