Sivut

torstai 19. helmikuuta 2015

Suunnitelma

Minun oli tarkoitus kirjoittaa viime perjantain suunnittelusta jo viikonlopun aikana, mutta jotenkin kirjoittaminen tuntui hirveän työläältä, vaikka käynti olikin mielestäni oikein onnistunut. Käynnillä saimme tietää viimeisen (9.2) hCG- labran olleen jo normaaleissa arvoissa, eli alle 5. Lääkäri tuumasi 2.2 alkaneen runsaan vuodon olleen ihan normaalit kuukautiset, joka on sitten lopulta tyhjentänyt loputkin raskauteen liittyvät materiaalit pois, koska kohtu oli käynnillä ultratessa lääkärin sanoin "kaunis" ja terveen näköinen. :) Kohdussa oli kolmikerroksinen limakalvo, joka ymmärtääkseni oli hyvä juttu. Yllätyksekseni toisesta munasarjasta löytyi jo tässä kierrossa 11mm johtofollikkeli. Kiertopäiviä tuolloin perjantaina oli täynnä 12, jos lasketaan tuosta toinen helmikuuta, joka on oletettavasti ihan oikean kuukautisvuodon alkamisen päivämäärä. Hirveän vaikeaa määrittää kuukautisten alkaminen, koska vuotoa ehti olemaan 9.1 alkaen epäsäännöllisen säännöllisesti melkein tuonne 2.2 asti. Huh.. Tai olihan siinä välissä melkein viikko, että pärjäsi pikkuhousunsuojalla siteen sijaan. 

Lääkärin kanssa pohdimme IVF- hoitoja, mutta tulimme siihen tulokseen että lähdemme siihen vasta kesäsulun jälkeen elokussa tai syyskuussa, koska Letrozole toimi noinkin tehokkaasti. Lääkärin mielestä keskenmeno Letrozole kierrossa on yhtä todennäköinen, kuin ihan normaalisti alkaneessa raskaudessa, eli suoraan sanottuna meidän kohda keskenmenossa oli kyse huonosta tuurista. Lääkri oli vahvasti sitä mieltä, että meidän diagnoosilla "selittämätön lapsettomuus" ei kannata lähteä suoraan niihin rankempiin hoitoihin, jos kerta pelkällä Letrozolella on saatu raskaus alkamaan. Meidän hoidot on nyt tämän kuluvan kierron ajan tauolla, mutta seuraavassa tai sitä seuraavassa kierrossa aloitamme uudelleen Letrozolet samalla annostuksella. Meidän kohdalla lääkäri ei nähnyt myöskään inseminaatiota mitenkään hoitotuloksia parantavana, koska miehen sperma-analyysin tulokset olivat normaalia paremmat (en muista tarkkoja lukuja).
Olen tyytyväinen suunnitelmaan, enkä ainakaan tällä hetkellä koe meidän hukkaavan aikaa samaan hoitomuotoon lähtiessä. Toivottavasti Letrozolella saisimme aikaiseksi tällä kertaa raskauden, joka jatkuisi normaalisti. <3

Pohdimme miehen kanssa, että tämä suunnitelma on paras tähän kohtaan, koska en varmasti ole vielä ihan valmis noihin rankempiin hoitoihin näin lyhyen ajan jälkeen keskenmenosta. Yhden asian haluan kirjoittaa tänne blogiin teille muille lapsettomuushoidoissa oleville.. Teistä on nimittäin ollut ihan hurjan iso tuki tämän lapsettomuuden aikana. <3 Ihania tarinoita alkaneista raskauksista, sekä ihan järjettömän vahvoja ihmisiä pettymyksistä ja kovista kokemuksista huolimatta. <3


Tätä tekstiä kirjoittaessa pistin soimaan Jenni Vartiaisen - Minä sinua vaan biisin, joka muistuttaa toki keskenmenosta, mutta omituisella tavalla voimaannuttaa tässä kohtaa ihan älyttömästi. Ehkä se biisi saa aikaan muiston myös niistä parista päivästä, kun olin raskaana ja ehdinkin nauttia siitä tunteesta hetken ajan., Miehen kanssa olemme puhuneet lapsettomuudestamme aikaisempaan nähden enemmän. Minusta tuntuu myös, että saimme uutta uskoa hoitoja kohtaan tuon raskauden jälkeen.

Mitä tuumitte meidän suunnitelmasta?
Ajan hukkaa vai ihan järkevä suunnitelma?

4 kommenttia:

  1. Ihanaa että teillä on nyt suunnitelma! <3 Mielestäni on hyvä, että jatkatte vielä Letrozolella, varsinkin kun sillä jo onnistuit tulemaan raskaaksi. Itse uskon ainakin nyt sen voimaan. :) Ja rankempiin hoitoihin lähdön jälkeen tuskin tulee enää palattua takaisin, joten itse olen sitä mieltä, ettei kannata edetä liian nopeasti, tai keinot loppuvat kesken. Raskautuminen kun kuitenkaan ei usein onnistu ensimmäisellä tai toisella kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos emme olisi onnistuneet Letrozolella, niin lääkärin mukaan vaihtoehtoja olisi ollut tietysti, mutta hän oli ehdottomasti vielä Letrozolen kannalla. :) Itsekin olen miettinyt, että oikeastaan oli aikamoinen tuuri että sen keskenmenon aikana plussasin, koska muuten olisimme suunnitelleet niitä paljon rankempia hoitoja. Tällä hetkellä tuntuu, että ei ole enää niin kiire. <3 Ja kyllähän tuo sinun raskautesi Letrozolella vaikuttaa minun mieleenkin positiivisesti. :) Ehkä mekin onnistumme Letrozolella vielä toisen kerran. <3

      Poista
  2. Minusta tuo suunnitelma kuulostaa hyvältä. Kun on yksi raskaus alkanut aika pian letrotsolilla niin miksei toinenkin :) Meillä on aika samanlainen tilanne, keskenmeno (raskaus alkanut toisesta letrotsolikierrosta) ihan samaan aikaan :/ Minulla toinen tuuba puuttuu kohdunulkoisen jäljiltä, joten me mennään luultvasti ivf-hoitoihin vähän nopeammin jos seuraavat 1-2 letrotsolikiertoa ei tuo uutta plussaa. Meillä siis hoidot oli jo suunniteltuna täksi kevääksi mutta sitten raskaus alkoikin kun päätettiin vielä kokeille tuo letrotsoli..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi tuntuu ihan hyvältä jatkaa tuolla Letrozolella. Tottahan tuo on, että miksei toinenkin raskaus alkaisi samalla hoidolla. Toivottavasti vaan menisi raskaus sitten ihan loppuun asti, koska oli tuo keskenmeno melkoinen kokemus.. :(
      Me varmaan kokeillaan se 3-4 kiertoa vielä Letrozolella tämän tauon jälkeen, jonka jälkeen taas se yksi tai kaksi kiertoa taukoa ennen ivf-hoitoja. Tulehan kertomaan, jos seuraavat 1-2 kiertoa toisi teille plussan Letrozolella! :) Tsemppiä sinulle. :)

      Poista

Kiitos kommentista!