Sivut

tiistai 24. toukokuuta 2016

Soitto poliklinikalle

Soitin tänään poliklinikalle, kun eilen oli polilla tosi kova ruuhka soittoaikana. Tuntui ihan hassulta kuunnella kun hoitaja puhui raskausviikoista, ja varasi aikaa varhaisultraan (?) raskausviikolle (!!!) 6+6. Seuraava odoteltava aika on tuo ultra perjantaina 10.6. Hassua kuvitella, että jo noin pian minun kohdussani voi näkyä pienen pieni syke. Ajattelin tehdä vielä yhden digitaalisen testin ensi viikolla ihan oman mielenrauhani vuoksi. Toivoisin nimittäin saavani digiin vielä sen tuloksen 3+.

Minulla raskausviikot vaihtuvat kuulemma aina lauantaisin, vaikka luulin viikkojen menevän sen siirtopäivän mukaan. Tänään eletään raskausviikkoa 4+3. Ilmankos sain jo lauantaina hailakan plussan, ja eilen digiin "raskaana 2-3". Neuvolaan en ole vielä soittanut, mutta ehkä pian otan yhteyttä sinnekin. Viimeistään tuon ultran jälkeen. Koska te olette olleet yhteydessä neuvolaan?

18 kommenttia:

  1. Varhaisultran jälkeen soitin neuvolaan. Se tais olla 7+1 ja neuvola sitten 8+3 tms...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok. Näin ajattelinkin, että soitan varhaisultran jälkeen. :)

      Poista
  2. Apua! En oo varma tuliko edellinen kommentti miehen tilin kautta (jos tuli niin viitsitkö olla julkaisematta).. Jos ei tullut ollenkaan, niin kirjoitin pitkän tekstin siitä kuinka ollaan samassa tilanteessa, mullakin tänään testipäivä, tosin plussasin jo viime viikolla. Meillä yritetään toista ja lääkkelliseen kiertoon tehty nyt Pas.
    Eikö teidän klinikalla oteta verikoetta? Itse olin tänään kun meidän klinikalla otetaan plussan jälkeen verikoe jotta varmistetaan hormoonitaso :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut plussasta! :) Minullakin oli lääkkeellinen Pas. Lääkitys jatkuu minulla tuonne ultraan asti samana, mutta sitten ultran jälkeen ruvetaan laskemaan lääkitystä asteittain aina viikolle 10 asti. Miten sinun kohdalla toimitaan tuon lääkityksen kanssa?
      Meillä ei oteta verikoetta rutiinisti. :/ Virtsatesti kuulemma yhtä luotettava.. Olisihan se ihan kiva varmistua tuosta hormoonitasosta, mutta nyt pitää vain luottaa siihen, että raskaus jatkuu. Teen pian sen uuden digitaalisen, ja toivon saavani sen 3+ tuloksen. :D

      Poista
    2. En oo varma kuinka pitkään lääkkeitä joudun syömään, nyt ainakin ultraan asti ja sitten kerrotaan lisää :) Sinänsä hyvä kun on toi verikoe niin ei tarvii hysteerisesti testata joka päivä, niinkun minä varmaan muuten tekisin ultraan asti :D Hauska kun etsin just uusia blogeja jota voisi raskauden aikana seurata ja löytyikin sinun blogi! Jään lukijaksi kyllä, kiva lukea miten siellä etenee kun samoilla raskausviikoillakin mennään :)

      Poista
    3. Kiva kuulla, että jäät lukijaksi. :) Onko sinulla blogia? Jos sinulla ei ole blogia, niin tulethan kertomaan kuulumisiasi.
      Minulla on vielä yksi digitaalinen jäljellä, jonka ajattelin tehdä ensi viikolla. Ainakin hetkellisen mielenrauhan saan, jos testiin tulisi se 3+. :)

      Poista
    4. Mulla ei oo itsellä blogia. Onneksi meidän klinikalla on tosiaan se verikoe kun ilmeni että hcg ei ollutkaan noussu puoliksikaan siihen mitä olisi pitänyt vaikka testit plussaa näyttikin. Nyt sitten tein uuden testin ja negaa näytti. Eli mennyt sitten kesken heti alkuunsa :/ Hyvä että selvisi nyt eikä vasta myöhemmin.. Toivotaan että teidän pieni pysyisi matkassa loppuun saakka :)

      Poista
    5. Kurja juttu, mutta onhan se kivempi saada tosiaan tietää aikaisemmin, jos on mennytkin jo kesken. Voimia menetyksen vuoksi. <3

      Poista
  3. Tein ekan digitestin rv 3+5 ja silloin näytti raskaana 2-3. Seuraavan tein rv 4+5 ja silloin näytti samaa raskaana 2-3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä pitää malttaa mieli, ja testata vasta sitten lähempänä rv6. :)

      Poista
  4. Pieni varoituksen sana noista digitesteistä: mä en saanu edes rv 5+6 sitä 3+ tulosta ja se yhdistettynä turhuvuotoon sai mut vakuuttuneeksi siitä että raskaus on menny kesken. Varasin ajan ar-utraan ja pääsin sinne jo 6+1 ja siellä sykki sydän ja kaikki oli kunnossa! Eli tulos voi heittää vaikka kaikki olis kunnossa. Ite en peloiltani sillon sitä kyllä uskonu.. Nyt menossa 8+6 ja vajaa kolme viikkoa nt-ultraan, jännää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää! :) Minulla on tuolla kaapissa vielä yksi digitaalinen testi, joten varmaan jossain kohtaa sen teen pois ennen tuota ultraa.. Toisaalta stressi kyllä varmasti kasvaa, jos vielä reippaasti lähempänä rv6 testi näyttääkin vielä tuota 2-3 tulosta.

      Mitä oireita sinulla tuli? Ja missä kohtaa? :)

      Poista
    2. Minulla oli myös ongelmaa noiden digitestien kanssa. En saanut millään tulosta 3+, vaikka veritesti näytti että hcg oli jo yli 3000 (ja silloin taisi olla rv 5+4)! Se verikokeiden seuranta tuotti myös ihan turhaa stressiä, kun hcg nousi oudon hitaasti, ja olin ihan varma että raskaus menee kesken tai jotain on muuten pahasti vialla, mutta tässä sitä nyt ollaan, kohta rv 30 ja kaikki hyvin :)

      Poista
    3. Ihana kuulla, että kaikki on mennyt kuitenkin hyvin hitaasta hcg:n noususta huolimatta. :) Muistankin, kun seurasin sinun raskauden alkua hyvinkin tiiviisti. Onneksi kaikki meni kuitenkin parhainpäin.

      Poista
  5. Minä olin neuvolaan yhteydessä samana päivänä kun plussasin ja sainkin ajan jo 6+4 viikoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkälainen tuo ensimmäinen neuvolan käynti oli?

      Poista
    2. Paino, pituus, hemoglobiini, paineet otetaan ja saadaan kaiken maailman lippulappuja ruokavaliosta sun muusta. Saadaan äitiyskortti ja kysellään äitin vointia. Meillä myös otettiin pissanäyte. Täytellään alkoholi ja päihdelappuja joista lasketaan pisteet.

      Hyvin paljolti perus juttuja vaan :)

      Poista
    3. Kiitos vastauksesta. :) Uskallan varata ajan neuvolaan varmaan vasta tuon varhaisultran jälkeen.

      Poista

Kiitos kommentista!