Sivut

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kuulumisia

Ihana viikonloppu takana! :) Avasimme pienellä tyttöporukalla grillikauden. Grillasimme meidän takapihalla vartaita, makkaraa ja halloumia. Grilliruoan lisäksi tarjolla oli raikasta salaattia ja muutamia makeita herkkuja. Alkoholia uskalsin ottaa kaksi lasillista. Yhden lasin punaviiniä ja lasin Fresitaa. Ilta sisälsi myös pientä ohjelmaa saunomisen lisäksi. Eilen heräsin aamuun hyvin rentoutuneena ja iltapäivästä sain hakea miehen takaisin omalta reissultaan.
Miehen reissu oli mennyt myös mukavasti. Hän kertoi auttaneensa jotain naista junassa. Naisella oli ollut ehkä 4vuotias lapsi mukana laiturilla, kun he olivat huomanneet olevansa myöhässä junasta. Naisella oli iso laukku mukana lapsen lisäksi, joten juokseminen ja junaan ehtiminen näytti miehen mielestä mahdottomalta. Mies oli tarjoutunut auttamaan ja nappasinkin lapsen syliinsä ja he juoksivat porukalla junaan (ei tainut olla mieskään ihan ajoissa. :P). Miehelleni oli jäänyt hyvä mieli, kun oli voinut olla naiselle ja lapselle avuksi. Nainen oli kittänyt kovasti miestäni avuliaisuudesta. Toivottavasti naisen ja lapsen matka sujui mukavasti määränpäähän asti. :)


Tämä kierto on edennyt jo kiertopäivään numero 19! Tämä kierto on poikennut aikaisemmista kierroista sillä, että ovulaatio tapahtui todennäköisesti normaalia aikaisemmin. Useissa kierroissa olen saanut positiivisen ovulaatiotestituloksen vasta kp17-19. Nyt uskoisin kierron vaiheen olevan ehkä dpo5 tai 6. Touko-, kesä- ja heinäkuu mennään vielä Letrozolella ja sitten elokuussa otamme yhteyden taas poliklinikkaan, jos raskaus ei ole siihen mennessä alkanut. Pienesti se toiveikkuus taas nostaa päätään tähänkin kiertoon (hölmö minä). :)
Hölmö minä esittelen myös sen yhden mekon, josta mainitsin joskus aikaisemmin täällä blogissa. Onhan tuo vaan niin söpö. Jos sitten joskus meillä onkin poikalapsi, niin sitten annan tuon varmaan lahjaksi, jos kaverit tai sukulaiset saavat tyttöjä. Tuossa muutama päivä sitten mietin sitä, että jos joskus saamme lapsen, niin meidän perheessä ei kyllä seuraavia raskauksia ehkäistä millään. Tällä hetkellä se raskaaksi tuleminenkin on niin vaikeaa, että tuntuisi jotenkin omituiselta syödä jotain lääkkeitä, jotka ehkäisisivät raskauden (ehkä muutan mieleni sitten siinä kohtaa, jos joskus meillä on kuusi lasta). :P


Maltankohan olla tässä kierrossa testaamatta ennen kuukauden vaihtumista? Päätin nimittäin testaavani aikaisintaan 30.4 (kp29), jos siihen mennessä ei ole kuukautiset alkaneet. Taas olen useamman kerran harmitellut sitä, että tuli ostettua kasapäin niitä raskaustestejä sen keskenmenon jälkeen. Eihän sitä vaan voi olla testaamatta. Helpompaa oli, kun ei niitä testejä löytynyt kotoa. 

2 kommenttia:

  1. Oi, tulipa oikein himo avata grillikausi! Joo, minustakin on aika jännä ajatus, että sitten joskus pitäisi taas ruveta käyttämään ehkäisyä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grilliruoka maistui tosi hyvälle. :) Vielä kun saisi auringonkin paistamaan, niin tarkenisi syödä terassilla. Ehkäisyn aloittaminen olisi minulle tosi vaikeaa tai ristiriitaista.. Saa nähdä mitä sitten joskus tuostakin asiasta ajattelee. :)

      Poista

Kiitos kommentista!