Sivut

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

PRIDE

Lupasin kertoa hieman minun kokemuksistani PRIDE- kurssilla. Tällä hetkellä tilanne on siis se, että viimeinen tapaaminen ryhmän kanssa oli hetki sitten. Vielä olisi jäljellä se viimeinen ja ehkä jännittävin (?) tapaaminen Sosiaalityöntekijän kanssa, eli se hetki kun kuulemme minkälainen "lausunto" meistä on tehty. :)
Meidän PRIDE- matka alkoi sillä, että lähetimme miehen kanssa sähköpostia muutamaan eri paikkaan kurssiin liittyen. Saimme kaikista neljästä paikasta kirjallista informaatiota heidän PRIDE- kurssin etenemisestä. Yhden toimeksiantajan kurssi oli täynnä koko tältä vuodelta (!!!), joten valitsimme sitten niistä kolmesta, jotka pystyivät tarjoamaan kurssia tälle vuodelle. Meillä valintaan vaikutti ehdottomasti välimatka meidän kotikunnan ja toimeksiantaja kaupungin välillä. Aikatauluissakin oli huomattavia eroja. Osa paikoista järjesti kurssia arki-iltoina ja osa taas viikonloppuisin hieman napakampana pakettina. Tuolla napakalla tarkoitan sitä, että yhden päivän aikana käytiin periaatteessa kaksi tapaamista.
Lähettämiimme sähköposteihin reagoitiin mielestäni nopeasti, joten emme joutuneet odottelemaan montaakaan päivää, että juuri tuosta meidän valitsemasta paikasta soitettiin ja ehdotettiinkin jo ensimmäistä kotikäyntiä heti seuraavalle viikolle! Ensimmäinen kotikäynti kesti n. 1½ tuntia. Kotikäynniltä vaadittiin meidän kummankin läsnäolo. Kotikäyntiä varten meidän piti täyttää valmiiksi lomakkeita, jotka koskivat lähinnä henkilötietoja, työpaikan tietoja, varallisuutta, koulutusta, asunnon kokoa, parisuhteen kestoa jne.. Lomake käytiin läpi rennosti kahvikupillisten ääressä. Papereiden jälkeen työntekijä kysyi vielä hieman meidän motiiveista lähteä kurssille. Käynnin lopussa näytimme vielä meidän kodin Sosiaalityöntekijälle. Kotikäynnillä työntekijä totesi, että sopisimme hyvin seuraavaksi alkavaan PRIDE- ryhmään, jos se ei vain tule meille liian nopealla aikataululla. Mietimme hetken, mutta päätimme "hypätä" heti kohti tuntematonta.

Ensimmäinen tapaaminen ryhmän kanssa oli jännittävä, koska ensimmäiselle kerralle mies ei päässyt mukaan sairastumisen vuoksi. Pääsin kuitenkin melko nopeasti juttuun ryhmäläisten kanssa, joten miehen puuttuminen ei haitannut niin paljoa kun alussa pelkäsin. Tapaamisia oli yhteensä viisi, mutta yhdellä tapaamisella käsittelimme kahta eri aihetta, eli oikeasti noita tapaamisia kertyi yhdeksän + kotikäynnit (2kpl). Yhden tapaamisen kesto oli 6½ tuntia. Tapaamiset toteutuivat aina sovittuina viikonloppuina. Tapaamisten välissä teimme "kotitehtäviä". Kotitehtävissä paneuduttiin PRIDE- kirjan aiheisiin. Kurssin aikana oli yksi paritapaaminen toimistolla, joka oli ns. väliarviointi. Nyt meillä on vielä jäljellä se loppuarviointi, eli melko loppusuoralla tässä ollaan.

(Weheartit)

Kotitehtävät veivät melko paljon aikaa, joten sekin on hyvä huomioida jos ajatuksena on kurssille lähtö. Tehtäviä ei nimittäin tehty yhdessä illassa. Tai varmasti ne olisi voinut tehdä, mutta uskon tehtävissä näkyvän helposti sen, jos niitä tehdessä ei ole ollut aikaa ja ajatukset ihan täysillä tehtävissä mukana.
Yllätyin positiivisesti kurssista. Mies oli alkuun hieman epäröivä, mutta nyt kurssin ollessa ihan loppusuoralla hän on todennut olon olevan hieman tyhjä, kun ei ole niitä tehtäviä jäljellä. Samoissa tunteissa olen itsekin. Paljon opin uutta miehestäni, jota en olisi kurssille lähtiessäni uskonut, koska olemme olleet jo lähes kymmen vuotta yhdessä. Oli myös mielenkiintoista palata lapsuuteen tehtäviä tehdessä. Eipä usein tule pohdittua vanhempieni kasvatusmetodeja tai nuoruusvuosien käyttäytymistä valmiiden kysymysten pohjalta.


Tänään pohdimme miehen kanssa PRIDE- kurssia kokonaisuudessaan. Totesin miehelle olevani todella ylpeä hänestä.. ylpeä meistä. Käsittelimme nimittäin vaikeitakin asioita kotitehtäviä tehdessä. Meitä haastateltiin, lapsettomuuskin oli puheenaiheena, mutta me selvisimme. Fiilis on mahtava. Minulla on todella vahva tunne siitä, että me tulemme selviytymään ydessä vielä monista vaikeista asioista. PRIDE- kurssi vahvisti meitä entisestään, vaikka luulin ettemme voisi olla enää vahvempia yhdessä.
Suosittelen ehdottomasti kurssia kaikille, jotka vähääkään miettivät sijaisvanhemmuutta tai adoptiota. Tuollaisia asioita ei vaan tule ajateltua ihan perus arjessa. Nyt voimme vaan miettiä, että olemmeko valmiita pitämään sijaisvanhemmuuden "takkia" päällä jatkossakin? Vai luovummeko ajatuksesta sijaisvamhemmuus?

(Weheartit)

Herääkö jotain kysyttävää PRIDE- kurssista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!