Sivut

tiistai 18. marraskuuta 2014

"Lomaa lapsettomuudesta"

Perjantai-ilta oli mahtava! Todellinen irtiotto arjesta.. Ja vähän myös lapsettomuudesta. Unohdin perjantaina illan Letrozolen, joten jatkoin lääkitystä maanantai aamuun asti. Nyt on syöty tämän kierron lääkkeet ja pientä nipistelyä on ollut oikeassa munasarjassa (ehkä). Tänään tosin eletään kiertopäivää yhdeksän, joten mitään suuria tuntemuksia en ole odotellut vielä tapahtuvankaan. Perjantaina aloitan ovulaation tikuttamisen.. Toivottavasti ovulaatiotesti hymyilisi viikonlopun aikana. :)
Baarissa tanssittiin melkein aamuun asti, joka oli minulle aikamoinen suoritus, koska olen useimmiten se joka baarista poistuu huomattavasti ennen valomerkkiä. Arkeen paluu sujui yllättävän hyvin, vaikka tietenkin juuri tälle viikolle osuu yövuorot, joten voitte arvatakin että rytmit on tämän viikon jälkeen melko sekaisin. Tulevalle viikonlopulle ei ole mitään suunnitelmia, joten en ota hirveää stressiä kertyvistä univeloista.
Sunnuntaina kävimme miehen kanssa pienellä lenkillä. Oli todella ihana huomata, että onhan meillä oikeasti paljon muitakin asioita elämässä tämän lapsettomuuden lisäksi (emme tietenkään lapsettomuudesta juttele kovaan ääneen lenkkipoluilla). Mietin tosissani tällä hetkellä uuden työpaikan hakua, mutta tietysti takaraivossa on jatkuvasti ajatus myös siitä mahdollisuudesta, että olemme ensi keväänä rankemmissa hoidoissa, jotka taatusti onnistuisivat paremmin tutussa työpaikassa, koska teen itse omat työvuoroni. Ei nimittäin kuulostaisi ihan parhaimmalta ruveta pyytämään heti uuden työn alettua epämääräisiä vapaita kesken työpäivän(?).


Perjantaissa yksi parhaimmista jutuista oli valmistautuminen baariin lähtöön. :) Päälleni päätyi tuo sininen toppi, mutta sellaisella musta/hopealla sulkakaulakorulla. Ennen baariin lähöä teimme tacovuokaa ja maistelimme punaviiniä. Eiköhän tuolla reissulla jaksa taas pitkään normaalia arkea. Illan aikana tuli tavattua taas niin monenlaisia ihmisiä. Toiset ihastutti ja muutamat vihastutti. Joillakin ihmisillä ei nimittäin ole tuolla yöelämässä järki kädessä..


Harmittaa ettei nyt hoitojen kannalta ole oikeastaan mitään kirjoitettavaa, koska nämä kierrot menee vielä tämänkin kierron jälkeen ihan samalla kaavalla seuraavat kahden kierron ajan. Olisiko teillä jotain toiveita mistä voisin kirjoittaa? En usko, että kukaan jaksaa lukea jatkuvaa pohdiskeluani hoitojen "junnaamisesta" (tai siitä fiiliksestä ettei mikään etene..).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!