Tänään tein toistamiseen raskaustestin, ja edelleen se on vahvasti positiivinen. Sorrun ihan varmasti pian tekemään sen viimeisen digitaalisen testin, mutta ainahan niitä saa kaupasta lisää. :P Toivoisin vain näkeväni viikkojen kasvaneen jo sinne "raskaana 3+" puolelle. Harmi ettei meidän lapsettomuuspoliklinikalla tehdä sitä raskaushormonin määritystä verestä näin "normaalissa raskaudessa". Silloin keskenmenoa epäiltäessä sain ravata labrassa useamman viikon ajan, koska hcg:n lasku haluttiin varmistaa.
Edelleen mieli on kuitenkin hyvin toiveikas sen suhteen, että minun sisälläni kasvaa ihan oikeasti pieni ihme. Uskaltauduin jopa lataamaan kännykkään sellaisen sovelluksen, josta voi tarkistaa raskausviikot (tosin minun tilanteessa olen hyvinkin tietoinen missä kohtaa raskautta mennään), ja lukea aina kyseisen viikon tapahtumista. Muuten en ole vielä uskaltautunut liiemmin puhumaan raskaudesta edes miehen kanssa. Kukaan muu ei tosin edes tiedä raskaudesta, eikä tule tietämäänkään ennen suurempia viikkoja. Mies on ihailtavan positiivinen tämän raskauden suhteen. Hän oli laskenut jo, että mihin kohtaan laskettuaika mahtaa osua.
Melkoisia sissejä nuo pakastealkiot. Jotenkin luotan siihen, että tämä yksilö selvisi pakastamisesta, sulatuksesta, siirrosta ja vielä kiinnittyi kohtuuni, joten miksi tämä superalkio ei jaksaisi kasvaa aina loppuun asti.
Nyt vain kalenteri täyteen menoja seuraaviksi kahdeksi viikoksi, jotta en liikaa mieti omaa napaani. Mielestäni siirron jälkeinen kaksi viikkoa menee paljon nopeammin, kuin tämä odottelu siihen varhaisultraan. Onhan tämä odottelu tosin melkein viikon pidempi. Osaankohan rentoutua kokonaan siinä kohtaa, kun näen alkion sydämen sykkivän?
Koen kuitenkin olevani edelleen rauhallisen onnellinen. Iltaisin silmät sulkiessa hymyilen tälle pienelle salaisuudelle, ja toivon koko sydämestäni, että tämä odotus jatkuu aina lapsen syntymään asti. <3


