Sivut

tiistai 8. syyskuuta 2015

IVF mietteitä

Kuukasi pitäisi vielä malttaa siihen seuraavaan suunnitteluun. Toisaalta kuukausi on ihan hirveän lyhyt aika, mutta mitä sitä kieltämään että haluaisin hoitojen etenevän taas tämän pitkäksi venyneen hoitotauon jälkeen. Huomaamattahan tässä on taukoiltu jo neljä (!!!) kiertoa. Positiivisia asioita taukokierroissa on ehdottomasti se, että kroppa tuntuu taas ihan omalta. Ei turvotusta, nipistelyä, omituisia raskausoireita, vaihdevuosioireita tai hiustenlähtöä. Hiustenlähtö oli tosi hurjaa sen Letrozolen kanssa, joten nyt kauhulla odottelen sitten niiden IVF lääkkeiden haittavaikutuksia. Mitä kaikkia haittavaikutuksia niistä lääkkeistä on teille tullut? Mitä lääkkeitä ylipäätänsä syödään/pistetään IVF hoidon aikana? Olisi ihan mielenkiintoista perehtyä hieman jo etukäteen mahdollisiin lääkkeisiin. 

Tuon perjantain käynnin jälkeen minulla on ollut todella hyvä olo. Toki tuleva hoito jännittää jo hieman, mutta olen tosi onnellinen että vihdoinkin pääsee taas tekemään jotain tämän lapsettomuuden vuoksi. :) Nyt vain toivon kovasti, että tuon ensimmäinen IVF olisi se hoito, josta se meidän lapsi saa alkunsa. 

Meidän hoitavalääkäri sanoi, että IVF-hoidossa ihanteellinen määrä munarakkuloita olisi sellainen 10-15. Jos oikein ymmärsin, niin alkionsiirto tehtäisiin toisena tai kolmantena päivänä munasolujen keräyksestä. Lääkäri puhui yhden tai kahden alkion siirrosta, mutta kuinkakohan yleistä on, että jo ensimmäisellä hoitokerralla siirrettäisiin enemmän kuin yksi alkio? Tuon siirron jälkeen saan vissiin jonkun "tukilääkityksen" (keltarauhashormonilääkitys?). Vähän tuntuu taas, että on ihan hukassa tämän tulevan hoitomuodonkanssa, vaikka sitä on monesta blogista ja nettisivulta lukenut omasta mielestä ihan kaiken lapsettomuudesta ja sen hoitomuodoista.

8 kommenttia:

  1. Mulla käytös ollu eniten gonal f ja kerran Elonva vai mikä lie olikin missä piti pistää vain kerran ! :) mutta gonalilla tulee mulle paremmat munasolut. En enää muista mitään muuta oiretta kun se munasarjojen jomotus ja älytön turvotus, mutta munarakkuloita ollutkin aina se 24-45. Sen takia jouduin jäämään jo aina ennen punktiota saikulle kun ei pystynyt kunnolla kävelemään :D

    Musta tuntuu että toi alkiomäärä riippuu lääkäristä mitä suostuu siirtämään. Mulle ihan ekaks sanottiin ettei suostu kahteen mutta kun siitä ei tärpännyt nii aina siirretty kaks. Mut paljon oon kuullu ettei lääkäri suostu kahta siirtää ollenkaa ;o
    Jos sellasen selkeän ja ytimekkään selostuksen haluaa lukea nii yleensä lapsettomuusklinikoiden sivuilta löytyy kaikista hoitomuodosta selostus :)

    Toivottavasti ensimmäinen hoito olisi se mistä se vauva alkunsa saa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurja määrä ollut sulla noita munarakkuloita! Musta tuntuu, että oon jotenkin herkkä kaikille lääkkeille, kun jo toi Lertrozole aiheutti melkoisia oireita. Odotan jo kovasti, että pääsisi hoidoissa eteenpäin. Tsemppiä myös sinulle hoitoihin. :) Toivottavasti nyt olisi myös jo teidän vuoro. <3

      Poista
  2. Hei, jännää, täälläkin kuljetaan ekaa IVF:ää kohti! :) Mä en ole erityisesti oirehtinut Letrozolistakaan, joten sen kai näkee yksilöllisesti, miten vaikuttavat muut lääkkeet sitten. Mutta kerro sitten vaiheitasi ja tunnelmia, kun hoito käynnistyy. Toiveikasta syksyä, Iina! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kyllä varmaan oikeasti jotenkin "erityisherkkä", koska saan oireita milloin mistäkin lääkkeestä. Letrozolen aikana ei onneksi ollut kovinkaan kummoisia mielialanmuutoksia, mutta muita oireita sitten olikin. :) Uskon blogin päivittyvän todella tiheään tuon IVF-hoidon aikana, eli pysy mukana. :) Tsemppiä myös sinun seuraavaan vaiheeseen! <3

      Poista
  3. Käyn yksityisellä klinikalla, ja suunnitelma on tällainen: kp 2 eteenpäin Menopur-pistokset (kp 5 asti 150 yksikköä, siitä eteenpäin 200 yksikköä) kerran päivässä. Siihen rinnalle Orgalutran-pistokset kp 7 alkaen, 1 per päivä. Irrotuspiikkinä Ovitrelle. Punktio kp 13 ja tuoresiirto kp 18. Keltarauhashormonina Lugesteron. Nyt menossa kp 7 :) Ja toistaiseksi tuntuu, ettei tää olekaan niin suurta tai rankkaa kuin odotin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti minullakin tulee tuollainen kokemus, että hoidot eivät ole ihan niin suurta ja rankkaa, kun nyt ajattelee sen olevan. :) Miksi noita pistoksia on sulla kaksi rinnakkain?

      Poista
    2. Menopur saa munasarjat kasvattamaan monta rakkulaa (ja siten myös useita munasoluja) ja Orgalutran estää ovulaation, jotta munasolut ei karkaa ennen punktiota.

      Poista
    3. Okei. Tuota en tullutkaan ajatelleeksi, että siihenkin tarvitaan lääke ettei ovulaatio tosiaan tapahtuisi ennen niiden munasolujen keräystä. :) Kiitos vastauksesta!

      Poista

Kiitos kommentista!