Sivut

perjantai 4. syyskuuta 2015

Hoidot jatkuu..

Tänään oli vihdoinkin kauan odotettu käynti lapsettomuuspoliklinikalla. Edelleen voin olla tyytyväinen meidän poliklinikkaan, hoitavaan lääkäriin ja hoitajaan. Me olemme olleet alusta alkaen lapsettomuushoidoissa julkisella, vaikka tosin pillereiden lopetuksen jälkeen sain ensimmäiset Terolutit ja Primolutit kuukautiskiertojen tasaantumista varten yksityiseltä. Ilman minkäänlaisia kunnon tutkimuksia kävelin myös yksityiseltä pois kädessäni Clomifen resepti (se oli jotain ihan uskomatonta)..!
Nyt kerron kuitenkin tarkemmin tuosta meidän tämän päivän käynnistä. Tämä kierto on vielä aivan alussa, joten jouduin valitettavasti kuukautisita huolimatta ultrattavaksi alakautta.. Yritin ajatella ultrauksen ajan vain, että kätilön työhön nyt sattuu kuulumaan veri ja erilaiset eritteet. :P Varmistin ennen käyntiä vielä tuota kuukautis asiaa, mutta hoitaja vakuutti ettei kuukautiset käyntiä haittaa. Ultrauksen jälkeen lääkäri kävi meidän hoitohistorian läpi ja totesi seuraanvan hoitomuodon olevan IVF- hoito. Olin todella helpottunut ettei enää lähdetä kokeilemaan mitään inseminaatiota tmv. Meidän hoidot jatkuvat siten, että lokakuussa menemme miehen kanssa infektioverikokeisiin keskussairaalaan (HIV, hepatiitti), ja samalla kertaa menemme allekirjoittamaan jotkut hedelmöityshoitoihin liittyvät paperit(?). Lokakuussa suunnittelemme myös minun lääkityksen, ja hoitojen aikataulun, mutta ensimmäinen IVF tullaan tekemään lääkärin lupauksen mukaan vielä tämän vuoden aikana! Lääkäri antoi ajan noille labroille ja suunnittelulle lokakuun alkuun todeten, että siitä kierrosta sitten lähdemme hoitoa suunnittelemaan. Jännittävää. :)
Ymmärsin lääkärin puheesta, että seuraavan kuukautiskierron lopussa saan jotain lääkettä, joka "sammuttaa" minun hormonitoiminnan(?).. Sitten alkaa ne pistokset seuraavan kierron alussa, joten eikö mahdollinen siirto ja muut osuisi marraskuulle? :D

Fiilis tulevista hoidoista on hyvä, eikä siihen marraskuuhunkaan ole hirveän pitkä aika. Tämän vuoden aikana on kuitenkin varmaa, että hoidoissa edetään taas isolla harppauksella. Toivottavasti nämä hoidot toisivat vihdoinkin sen kauan kaivatun lapsen. <3

4 kommenttia:

  1. Jännää! Hienoa, että saitte lisää tietoa ja toimintasuunnitelman. Täällä on kans IVF edessä!

    Mukavaa ja värikästä syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu aina kovin helpottavalta, kun se seuraava suunnitelma on tiedossa. :) Tsemppiä myös teille IVF- hoitoon!

      Poista
  2. Tuo teidän aikataulu kuulostaa aika samalta kuin meidän toinen ICSI! Lokakuussa suunnittelukäynti, ja seuraavan kierron lopussa vissiin alkaisi hoito pitkällä kaavalla, mihin kuuluu tuo munasarjojen saattaminen lääkkeellisesti "lepotilaan", eli siis tavallaan keinotekoiset vaihdevuodet :) Sen jälkeen alkaa munasolujen kasvattaminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännäillään sitten samoihin aikoihin! :) Kiva saada vertaistukea. Kuulosti aika hurjalta se munasarjojen "lepotilaan" saattaminen.. Tehtiinkö sulle viimeksi niin? Miten tuo ICSI poikkeaa IVF- hoidosta?

      Poista

Kiitos kommentista!