Sivut

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Postia poliklinikalta

Eilen oli vihdoinkin postilaatikossa kirje poliklinikalta. Sateisen ja synkän päivän päätti meidän molempien kyyneleet. Olo on tällä hetkellä helpottunut ja onnellinen. Minun kierron kartoituksessa oli ovulatorinen kierto, kaikki labrat oli täysin normaalit! Aukiolotutkimuksestahan tiesin jo, että kaikki on ihan normaalisti. Miehen tutkimuksista tuli myös normaalit tulokset. Epikriisissä todetaan, että tutkimusten perusteella meidän tapauksessa on kyseesä NUD infertiliteetti... Pikaisella googlauksella tuo tarkoittaa selittämätöntä lapsettomuutta/hedelmättömyyttä?
Jatkohoitona aloitetaan Letrozole 1x2 kierronpäivinä 3-7. Minun pitää ilmoittaa poliklinikalle seuraavien kuukautisten alkamispäivämäärä, jolloin varataan aika ultraääneen kierronpäivälle 10-12.

Vaikka selittämätön lapsettomuus tuo tietysti omanlaiset haasteet hoitojen suunnitteluun, niin ajattelen tuon selittämättömän lapsettomuuden jotenkin, että kaikki on vielä kuitenkin mahdollista. Aika hurjalta kuulostaa tuo Letrozole, mutta ei sitä varmasti määrättäisi, jos siitä olisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Nyt kaikki kokemukset tänne tuosta Letrozolesta! :)
Tänään on vasta kp18, joten vielä on maltettava odotella seuraavien kuukautisten alkua. Ihan hullua, että nyt oikein odotan niiden alkavan. Enköhän saa taas pian tätä blogiakin päivitettyä aktiivisemmin.

2 kommenttia:

  1. Mukava kuulla, että tutkimuksissa oli kaikki normaalisti. Tietenkään tuo selittämätön lapsettomuus ei ole kiva kun ei tiedä, miksi ei tärppää. Toivottavasti asiat menisi hyvin ja pääsisitte pian alkuun hoitojen kanssa. :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pian alkaisi uusi kierto ja tuo suunniteltu lääke. :) Jännityksellä odotan ultraa, koska siellä kuulemme varmasti vielä lisää meitä varten tehdystä suunnitelmasta. Ymmärtääkseni selittämätöntä lapsettomuutta hoidetaan toisinaan rankemmillakin hoidoilla.

      Poista

Kiitos kommentista!