Sivut

lauantai 10. lokakuuta 2015

Seuraavaksi

Meidän hoidot tulevat etenemään heti seuraavien kuukautisten alettua. Ensimmäisenä kiertopäivänä soitan lapsettomuuspoliklinikalle, jotta saan varattua ensimmäisen ajan ultraääneen. Ennen irroituspiikkiä minulla tulee olemaan ainakin kaksi ultraa. Kiertopäivänä kaksi aloitan Gonal-f nimisen lääkkeen annoksella 150IU. Muistaakseni tuohon rinnalle tuli seitsämäntenä kiertopäivänä Olgalutran. Irrotuspiikkinä minulla käytetään Pregnyliä. Luteelivaiheen tueksi määrättiin Lugesteron.
Saan reseptit vasta torstaina, kun olen käynyt ensin harjoittelemassa hoitajan kanssa pistämistä. Meillä tuon opetuksen saa kaikki, vaikka olisikin kokemusta pistämisestä. Minulla on runsaasti kokemusta pistämisestä, mutta siitä huolimatta koen ihan hyvänä sen, että pääsee vielä kertaamaan koko tuon tulevan lääkityksen, pistopäivät ja muut hoitoon liittyvät asiat meidän ihanan hoitajan kanssa.

Perjantaina sain mukaani muutamia tuoteselosteita noista lääkkeistä, muovisen kannellisen purkin neuloille, jotain IVF- hoitoihin liittyvää luettavaa ja neuloja. Hirveän tarkkaan en ole vielä tuota pussukkaa (meidän polilta sai sellaisen pussukan kaikelle tuolle sälälle) tutkinut, mutta jotenkin on sellainen "hykertelevä" olo kun noita tulevia hoitoja ajattelee.

Vielä en ole saanut tuonne "Omakantaan" mitään tietoa siitä eilisestä käynnistä, joten kaikki kirjoitettu on nyt ihan oman muistin varassa. Lääkäri ultrasi taas käynnin lopussa todeten, että ainakin yksi 8mm ja 4mm follikkeli näkyi. Tosi pieniä siis eilisille kiertopäiville! Tuli ainakin todistettua, että ne minikuukautiset oli ihan oikeasti kuukautiset. Toivottavasti nyt vaan tämäkin kierto olisi edellisen kaltainen, ja pysyisi maltillisesti alle 30 päivän. Eilisen polikäynnin yhteydessä kävimme myös antamassa ne infektioverikokeet, ja allekirjoitimme muutamia papereita hedelmöityshoitoihin liittyen.

Suosituimmat tägit tälle kuvalle: hope, happiness, hoffnung, stay strong ja you

Nyt on muuten pakko hehkuttaa tuota Apulannan - Valot pimeyksien reunoilla kappaletta.. Kannattaa kuunnella. :)


2 kommenttia:

  1. Hei! Kuulostaa "lyhyeltä kaavalta"? Hyvää mieltä hoitokiertoon! Ja toki Sitä Onnenpotkua toivon sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo lyhyestä IVF- hoidosta ne puhuivat polilla.. Mikäs ero siihen pitkään? :D

      Poista

Kiitos kommentista!