Sivut

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Puhelu poliklinikalta

Tänään on taukokierron kuudestoista päivä! Blogi on ollut hiljainen, koska mitään kirjoitettavaa ei ole ollut. Tänään sain kuitenkin puhelun poliklinikalta seuraavaa hoitokiertoa koskien. Etenemme seuraavassa kierrossa tutulla kaavalla, eli Zumenon, Crinone ja Gonapeptyl. Vielä pari viikkoa lomailua lapsettomuudesta, ja sitten toivottavasti uutta siirtoa kohti.
Saa nähdä, että alkaako uusi kierto vielä huhtikuun puolella, vai saanko odotella uutta kiertoa toukokuulle asti. Olisiko jotain postaustoiveita tälle taukokuukaudelle? :) Onko muuten muutkin saaneet hirveästi uutta energiaa näistä aurinkoisista päivistä? Taidan lähteä nauttimaan tästäkin päivästä ulos, mutta palaillaan viimeistään uuden kierron alkaessa, jos ei mitään postaustoiveita tule mieleen.

4 kommenttia:

  1. Moikka, ajattelin kysellä pitkästä aikaa kuulumisiasi :). Miten teillä homma etenee? Missä vaiheessa menette?
    Meillähän oli viimeksi 1. pas jossa siirrettiin kaksi hippusta. Kumpikaan niistä ei jaksanut tarrautua ja nyt sitten on aloitettava kaikki alusta. Ensi viikon maanantaina on toisen hoidon suunnittelukäynti polilla ja todennäköisesti seuraavassa kierrossa alkaa piikittelyt. Kierron pitäisi alkaa vielä toukokuussa, joten ehditään ainakin tuoresiirto tekemään ennen kesätaukoa.

    -Toive*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Tosi kiva, että tulit kysymään kuulumisiani. Täällä alkoi uusi kierto huhtikuun lopussa 28.4. Aloitin Zumenonit kp2 tuttuun tapaan, ja kp9 oli ultra. Pari päivää sitten siirrettiin alkio, eli nyt menossa tämä jännittävin aika. :)
      En ole saanut kirjoitettua tänne blogiin tästä siirrosta yhtään mitään, vaikka olenkin kirjautunut bloggeriin päivittäin.. Ehkä pientä väsymystä hoitoja kohtaan.. Tulethan kertomaan miten teidän hoidot etenevät. Itse yritän saada jotain tekstiä aikaiseksi myös tästäkin kierrosta. :)

      Tsemppiä tulevaan. <3

      Poista
  2. Hirmuisesti tsemppiä teille jännittäviin päiviin! :)

    Ite oon välillä ryvennyt aika syvälläkin. Ottaa koville ja harmittaa. Onneks tuli aurinkoisia päiviä, niin on saanut mielenkin taas positiivisemmaksi.
    Ollaan kuulolla puolin ja toisin :) täällä pidetään peukut pystyssä, että tämä olisi juuri teidän kerta!

    -Toive*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ollaan kuulolla, ja toivottavasti tämä olisi se meidän kerta. :)

      Poista

Kiitos kommentista!