Sivut

maanantai 31. elokuuta 2015

Perjantai tulisit jo!

Nyt alkaa vihdoinkin olemaan sellainen odottava mieli tuota lapsettomuuspoliklinikan käyntiä kohtaan, eli toisinsanoen taukokierrot tekivät tehtävänsä ja olen taas valmis seuraavaan hoitokiertoon. Valitettavasti uskon kuukautisten alkavan ennen perjantaita, joten syyskuussa emme varmaan pääse vielä hoitoihin. Ehkäpä lokakuussa sitten. :) Jännitän kovasti lääkärin ja hoitajan tekemää suunnitelmaa. Uskovatko he inseminaation olevan vielä kokeilemisen arvoinen juttu, vai siirrymmekö jo IVF- hoitoihin? Inseminaatiossa onnistumisprosentti on 10-15% jokaista yrityskertaa kohden, kun taas IVF- hoidoissa se on 30-40%. Luin taas mielenkiinnolla noita prosentteja. Jonkun lähteen mukaan vain yksi kolmesta naisesta synnyttää lapsen ensimmäisen IVF-yrityksen jälkeen. Ensimmäisen IVF- hoidon onnistumisprosentti on noin 35%, seuraavan hoidon noin 52% ja kolmannen hoidon 63%.
Mielenkiintoista oli lukea, että noin puolet lapsettomuushoidoissa käyvistä lopettavat hoidot ennen kolmatta yritystä. Yleisimmin syynä on hoitojen psyykkinen rasitus ja se, että lapsen saamisen mahdollisuus pidettii pienenä. Itse koen psyykkisen rasituksen vähenevän aina, kun muistaa pitää hoitojen välissä taukokiertoja. Oma kroppani oli jo pelkästä Letrozolesta ihan kierroksilla, joten hyvää se yksi tai kaksi taukokiertoa vaan tekee. En nimittäin uskoisi, että olisin tässä kunnossa, jos hoitoja olisi toistettu jatkuvalla syötöllä sieltä meidän hoitojen alusta. Kesäsulkuakin arvostaa tässä kohtaa jo eritavalla. :)
Toisinaan usko horjuu sitä kohtaan, että tässä nyt mitään biologista lasta ikinä tultaisiin saamaan, mutta onneksi tähän asti se on ollut vain sitä pientä uskon "horjumista". Ehkä vielä on meidänkin vuoro.

(Weheartit)

6 kommenttia:

  1. Nuo ivf-prosentithan kuulostaa ihan hyviltä :) Onko yksi hoito siis yksi hoitokierros, eli tuoresiirto + mahdolliset PAS:it?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ymmärsin, että yksi hoitokierros on juurikin tuoresiirto + mahdolliset PAS:it. :) Mielestäni kuulosti tosi hyviltä prosenteilta verrattuna inseminaation prosentteihin.

      Poista
  2. Niin ja toivottavasi siirto onnistuisi jo syyskuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon kovasti, että tällä kertaa tämä kierto venyisi hieman pidemmäksi.. Pahoin pelkään vaan, että huominen on kp1.. Miten niitä IVF- hoitojen lääkkeitä aloitellaan..? Siis millä kiertopäivillä?

      Poista
    2. Meillä oli eka hoito lyhyellä kaavalla eli ihan kierron alkupäivinä alkoi lääkitys. Pitkällä kaavalla alkaa jo edellisen kierron puolella, mutta siitä en ainakaan vielä teidä hirveästi sen enempää :)

      Poista
    3. Huominen on jo kp4, eli ei varmaan ehdi mitään lääkitystä tähän kiertoon jos tuoll lyhyellä kaavalla mentäisiin. Ymmärsin pitkällä kaavalla lääkityksen alkavan jo kp21 edellisessä kierrossa.

      Poista

Kiitos kommentista!