Sivut

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Vauva 5kk



  • Vauva on 65cm pitkä ja hän painaa 7480g.
  • Vauva käyttää edelleen Pampersin 3 vaippoja.
  • Vauva on yllättänyt nukkumalla pitkiä yöunia.
  • Päivällä vauva nukkuu enää kahdet päiväunet. 
  • Vauvan vaatteet ovat kokoa 68cm.
  • Hän kääntyy taitavasti kummankin kyljen kautta selältä vatsalleen.
  • Varpaatkin hän on löytänyt.
  • Vauva rakastaa "kukkuu, kuka siellä?" leikkejä. 
  • Hän kikattaa ihanalla äänellä.
  • Rokotukset nostivat tälläkin kertaa lämpöä. 
  • Vauvan kanssa on oltu mökillä ja isovanhemmilla yötä. Mökillä nukahtaminen oli haastavaa, mutta isovanhemmille hän selvästi halusi näyttää, että kuinka taitava hän on unihommissa. 
  • Perhekuvaukseen on varattu aika vauvan 6kk päivän läheisyyteen.
  • Kiinteitä vauva maistelee päivittäin. Suurinta herkkua on viikon aikana maisteltu kaurapuuro! Muuten olemme maistelleet: bataattia, mustikkaa, mangoa, päärynää, porkkanaa, banaania, maissia, mandariinia ja perunaa.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Vauva 4kk

Vauva on taas kuukauden vanhempi. Kuukaudessa vauva on kasvanut hurjasti. Pituutta vauvalla on nyt 64cm ja painoa 6705g. Vauva herää aamulla 7-9 välillä ja ensimmäinen hereilläolo on vaihtelevasti reilusta tunnista kahteen. Päiväunista pikkuinen jätti ne neljännet pois täytettyään 4kk, joten päiväunia on yksi vähemmän, mutta samalla koen vauvan nukahtavan illalla aikaisempaa nopeammin? Iltapesut tehdään joka ilta siinä kello 19-20 välillä ja vauva on unessa viimeistään kello 20-21. Nopeasta nukahtamisesta johtuen (?) vauva tankkaa alkuyöstä kerran tai kahdesti, mutta keskiyön jälkeen imetyksiä on 1-2 riippuen siitä, että onko vauva malttanut tankata ennen keskiyötä. Aamulla vauva tulee viereeni pinnasängystä viimeistään 5-6 välillä, ja jatkamme perhepedissä unia tissittelyn jälkeen sinne 7-9 asti.

Vauva 4kk:
  • Opettelee kääntymään selältä vatsalleen, ja muutaman kerran se on jo onnistunut.
  • Olemme aloitellee soseita, koska vauvaa kiinnostaa hirveästi ruoka. Ensimmäisellä maistelukerralla vauvan suu jäi hamuamaan seuraavaa lusikankärjellistä, mutta vielä mennää neuvolan antamilla ohjeilla, eli lisäämällä maisteluannoksien kokoa hiljalleen. Nyt on maisteltu bataattia, mustikkaa ja porkkanaa.
  • Vauva käy rinnalla aina ennen unia, mutta heräämisestä saattaa kulua 1-1½ tuntia seuraavaan tissittelyyn. Vauva ei edelleenkään juo tuttipullosta tai huoli tuttia.
  • Vauvan vaatekoko on 68cm.
  • Vaipoista on edelleen käytössä Pampersin 3.
  • Vauva on oppinut kikattamaan. Varmat kikatukset saa aikaiseksi "kukkuu" leikillä.
  • Vauvan suosikkileluksi on tullut kaikki purulelut (hampaita tulossa?).
Muuten meidän arki on hirmu mutkatonta. Vauva on edelleen tyytyväistä sorttia. Itkuja hän päästelee vain aiheesta. Vauvan 4kk neuvolassa vauva sai kehuja siitä kuinka hän on sosiaalinen tapaus. Meidän pikkuinen aarre.<3

Pienille vaatteille mietin mihin niitä laittaisin.. Kiinnostaako ketään blogikirppis? :) Kotidoppler on myös jäänyt yllättäen pois käytöstä.. Kiinnostaako?