Sivut

torstai 21. toukokuuta 2015

Toiveikas ja touhukas toukokuu.

Toukokuu on mennyt hujauksessa. Ensi viikolla eletään jo kuun viimeistä päivää! Kiertopäiviä ei ole tullut seurailtua tarkasti, joten ehkä senkin vuoksi aika on mennyt ihan omalla painolla eteenpäin. Juuri äsken laskin kuitenkin, että tänään on menossa kiertopäivissä numero 20. Viime viikolla tiistaina sain ovulaatiotestiin hymynaaman, eli taas melko aikaisin. Hymyn saadessani päiviä ei ollut kasassa yhtätoista enempää.
Päädyin sellaiseen ratkaisuun, että en syö Letrozolea enää tämän kierron jälkeen. Pidän ainakin kesäkuun ja heinäkuun taukoa kaikista lapsettomuushoitoihin liittyvistä lääkkeistä. Tekee varmasti elimistölle hyvää pieni tauko lääkkeistä (mistä vetoa, että alkaa joku antibiotti tämän lauseen kirjoitettuani). Elokuussa otan seuraavan kerran yhteyttä poliklinikalle, joten uskoisin blogin elävän melko hiljaista aikaa koko kesän. Tietysti voin aktivoitua kirjoittamaan ihan vain minun arjesta, kesän kuulumisista, mutta yritän siirtää ajatukset nyt hieman muualle tästä lapsettomuudesta.


Kesällä tapahtuu:
* Mahdollisesti viikon tai kahden loma! <3
* Retki huvipuistoon kahden (tai neljän) pienen pojan kanssa.
* PRIDE- kurssiin liittyviä juttuja mahdollisesti. :)
* Ainakin yhksi sukujuhla tiedossa.
* Pientä pintaremonttia.
* Raskaanakin olisi kiva olla. :)

Mitä teidän tulevana kesänä tapahtuu?

torstai 14. toukokuuta 2015

Kuulumisia toukokuulta

Blogi on ollut taas hetken hiljainen, koska tänne ei kuulu mitään erikoista. Letrozolet söin tuttuun tapaan kiertopäivinä 3-7. Tutut haittavaikutukset oli tässäkin kierrossa, eli kuumataallot oli tälläkin kertaa riesana hiustenlähdön lisäksi. Pohdinkin nyt että syönkö enää tämän kierron jälkeen neljättä kiertoa putkeen tuota Letrozolea, koska tuo hiusten lähteminen alkaa olla aika rajua. Tokkopa kuitenkaan vielä seuraavan kierron aikana kaikkia hiuksia menetän, mutta nyt alkaa olla jo se hetki, että ponnari menee yhden ylimääräisen kerran ympäri. Ei se hiusten lähteminen kyllä harmita ollenkaan, jos tällä lääkkeellä saadaan meille lapsi. :)
Tähän kiertoon sain yhdeltä ystävältä sellaisen vinkin, että jos se toimii oikeasti, niin lupaan ehdottomasti jakaa sen täällä bloginkin puolella. Nyt jätän kyllä kertomatta, koska oma reaktioni tämän vinkin kuullessa oli "kevyt oksennusrefleksi". :D Pienen googlailun jälkeen löysinkin tuon vinkin luotettavalta vauva- foorumilta ja perhesuunnittelunkotisivuilta, joten "nielin oksennuksen" ja päädyin kokeilemaan vielä tuota ystäväni kertomaa vinkkiä.
Äitienpäivää vietimme isommalla porukalla meidän kotona. Tein melko herkullista valkosuklaa-mustikkamoussekakkua. Äitienpäivänä laitoin palamaan kaksi kynttilää, koska unohdin lapsettomien lauantaina polttaa kynttilää (jostain luin, että kynttilä kuuluisi polttaa lapsettomien lauantaina). Ajattelin polttaa kahta kynttilää kahden lapsettomuusvuoden vuoksi äitienpäivänä. Kolmas vuosihan alkaa virallisesti "vasta" ensi kuussa. Hurjaa ajatella, että olemme yrittäneet lasta jo kolmen vuoden ajan. Kolmeen vuoteen on mahtunut paljon tapahtumia, mutta vain yksi positiivinen raskaustesti!

Tänään on mieheni syntymäpäivä. Leivoin tummasta suklaasta sydämenmuotoisia muffineja suklaakuorutteella. Ensi vuonna vietämme miehen syntymäpäiviä hieman isommin, koska on luvassa miehen kolmekymppiset! :) Hassua ajatella, että olimme viime vuonna näihin aikoihin siellä lapsettomuuspoliklinikan ensimmäisellä käynnillä. Vuosi on mennyt nopeasti, mutta toivon tosissaan ettemme ole ensi vuonna miehen kolmekymppisillä lapsettomia. Viimeistään sitten elokuussa lapsettomuuspoliklinikan kesäsulun jälkeen täällä blogissa rupean kirjoittamaan taas jostain muusta, kun aina tuosta Lertrozolesta. Toki toivon kovasti, että emme joudu syksyllä mihinkään muihin hoitoihin, vaan saisimme lapsen näillä kevyemmillä hoidoilla. Syksyn IVF- hoidot on toisinaan meidän puheissa, mutta vielä elättelemme sitä pientä toivoa siitä, että tulemme onnistumaan Letrozolella.

Joskus voisin tehdä sellaisen postauksen, että mistä lauluista olen saanut voimaa tämän lapsettomuuden aikana. Jotkut laulut on tietty melko surullisia, mutta kuitenkin kuvaa hyvin tätä matkaa lapsettomana.. Hymyn saa huulille usein Jonne Aaronin - Ota mut. Varsinkin näin mahdollisen ovulaation aikana laulun sanat "Tartu jo kii, anna kaikelle tarkoitus, tuu ja ota mut, ota mut.. tee se niin kuin otet tehnyt ennenkin.. Tuu ja ota mut, ota mut kokonaan". Okei, Jonne varmaan tarkoittaa tossa biisissä ihan eri tarttumista, kun munasolun kiinnittymistä kohtuun, mutta hei eikö biisin voi tulkita ihan haluamallaan tavalla. :P

Mitkä laulut on teille tärkeitä tai voimaa antavia lapsettomuuden aikana?


sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Liebster award!

Sain Pienelle paikka vapaana blogin "Keksiltä" blogihaasteen.
Kiitos haastamisesta, oli kiva vastata! :)


Haasteen säännöt ovat seuraavat:
 Ideana on tuoda esille lukijamäärältään pienempiä blogeja (0-1000 lukijaa). 
Haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, 
laittaa haaste eteenpäin muille ja keksiä heille 11 kysymystä.

Tässä saamani kysymykset ja niiden vastaukset:

1. Paras lukemasi kirja?

- Ensimmäisenä tuli mieleen Jodi Picoultin kirja nimeltä Sisareni puolesta.


2. Mikä on mielestäsi paras vuodenaika?

- Talvi.

3. Mistä ammatista haaveilit lapsena?

- Poliisi.

4. Lempileivonnaisesi?

- Joku juustokakku.

5. Miten vietät mieluimmin vapaapäivää?

- Siistissä kodissa, rennoissa vaatteissa, hyvän ruoan ja seuran parissa.

6. Meri vai järvi? Perustelut :)

- Järvi. Järvissä on sitä jotain. 

7. Lempiaineesi koulussa?

- Varmaan joku valinnainen valokuvaus.

8. Onko sinulla ja miehelläsi jotain yhteistä harrastusta? Jos ei niin mikä on oma lempiharrastuksesi?

- Matkailu, mutta sitä ei tietenkään voi ihan jatkuvasti "harrastaa". :P

9. Mitä syöt normaalisti aamupalaksi?

- Rahkaa, marjoja, kahvia tai leipää, hedelmää ja kahvia.

10. Lempikarkkisi?

- Gluteeniton suklaa.

11. Oletteko jo miettinyt valmiiksi nimiä tuleville lapsille? Ei tarvitse paljastaa itse nimiä, jos niitä on :)

- Onhan niitä tullut mietittyä. Joskus olin ihan varma tyttölapsen nimestä, mutta nykyään sekin on vaihtunut. Tyttölapsen nimisuosikki on ollut Linnea tai Minea ja poikalapselle Aatos tai Aaron.

Ja seuraavaksi haastan Tuikun

Kysymykset:

1. Paras ruokapaikka/ravintola?
2. Mitä pelkäät?
3. Mitä lehtiä sinulle tulee kotiin?
4. Mitä odotat seuraavalta viideltä vuodelta?
5. Asia joka saa sinut ärsyyntymään?
6. Paras muisto lapsuudestasi?
7. Mitä olet ajatellut tehdä ensi kesänä?
8. Suosikki juoma?
9. Keräätkö jotain?
10. Vaatemerkeistä paras?
11. Kuinka monta vuotta olet opiskellut elämästäsi? (peruskoulu jne..)

lauantai 9. toukokuuta 2015

Lapsettomien lauantai

Ennen kuin minusta tulee äiti,
Teen ja syön lämpimiä aterioita.
Minulla on tahriintumattomat vaatteet.
Minulla on hiljaisia puhelinkeskusteluja.
Ennen kuin minusta tulee äiti,
Nukuin niin myöhään, kuin haluan enkä kanna huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjaan hiukseni ja hampaani joka päivä.
Ennen kuin minusta tulee äiti,
Siivoan kotiani halutessani.
En koskaan kompastu leluihin tai tuskastu pohtiesani tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tulee äiti,
En välitä ovatko huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En mieti koskaan rokotuksia.

Ennen kuin minusta tuleeäiti,
voin nauttia siitä, että päälleni ei ole koskaan oksennettu
kakattu, syljetty, pureskeltu, pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla. 
Ennen kuin minusta tulee äiti,
Minulla täydellinen mielenhallinta, ajatuksieni
ja vartaloni hallinta. Nukun koko yön.
En ole koskaan pidellyt kirkuvaa lasta, jotta lääkärit
voisisivat tehdä kokeita tai antaa rokotuksia.
En ole koskaan katsonut itkuisiin silmiin ja itkenyt.
En ole koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ole koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta.
Ennen kuin minusta tulee äiti,
en saa koskaan pidellä nukkuvaa vauvaa, vain sen vuoksi,
etten haluat laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ole tuntenut sydämeni murskaantuvan miljooniksi
palasiksi, kun en voinut lopettaa toisen kipua.
En koskaan ole kokenut, että joku niin pieni voisi
vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan tiedä, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiedä, että kuinka paljon rakastaisin olla äiti.
Ennen kuin minusta tulee äiti,
En tiedä miltä tuntuu, kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiedä kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiedä siteestä äidin ja lapsen välillä.
En voi tietää, että jokin niin pieni voisi saada minut tuntemaan
itseni niin tarpeelliseksi.
Ennen kuin minusta tulee äiti,
En koskaan nouse ylös yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ole koskaan tuntenut sitä lämpöä, iloa
rakkautta, sydänsärkyä, ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En edes tiedä, että kuinka paljon voisin tuntea...
Jos minusta vain joskus tulisi äiti. 

Hyvää lapsettomien lauantaita! <3

lauantai 2. toukokuuta 2015